Editkilpailun markkinoinnillisissa sarjoissa palkittiin Berner, Lohjan kaupunki ja SOK
Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa 2023 palkittiin toimituksellisten sarjojen lisäksi markkinoinnillisia onnistumisia kolmessa sarjassa. Voitokkaat toteutukset suunniteltiin Milttonilla ja Ankkalinnassa.

Vuoden aikakauslehtimainoksena palkittiin Bernerin harmoninen Vastuullisuuden jäljet -mainossarja, jossa taktinen mainonta ja vastuullisuusviesti kohtaavat luontevasti. Mainossarja edustaa klassista, kaunista ja huolella ajateltua aikakauslehtimainontaa.
– Oivaltavasti otsikoidut ja visuaalisesti loppuun asti hiotut mainokset kertovat tarinan ja tulevat iholle. Sarjamaisuuden onnistumisesta erikoisplussaa, tuomaristo toteaa.
Kolmiosaisen mainossarjan suunnitteli Miltton, ja mediasuunnittelusta vastasi Dentsu.
Vuoden aikakauslehtimainos -sarjassa arvioitiin yhteensä 27 kilpailuehdotusta. Sarja on ollut kilpailussa mukana alusta asti eli vuodesta 2005 alkaen.
Piristävä poikkeus kaupunkimarkkinoinnissa
Vuoden aikakausmediakampanjaksi valittiin Lohjan kaupungin yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa suunniteltu Lohjalle lompsis -mainosliite. Liite julkaistiin Aku Ankan välissä ja sitä jaettiin myös Lohjan kaupungin eri tapahtumissa ja palvelupisteissä 700-vuotiaan Lohjan juhlavuoden aikana. Vaikuttavuutta tuettiin Aku Ankan ja Lohjan kaupungin digi- ja somekanavissa.
Tuomariston mukaan hauska ja hallittu kampanja on piristävä poikkeus kaupunkimarkkinoinnissa. Mainostaja on uskaltanut luottaa yhteen, huolellisesti tehtyyn ideaan.
– Oivaltava brändiyhteistyö tavoitti lapsiperhekohderyhmän mieleenpainuvalla tavalla, ja laadukkaalla printtiliitteellä Lohja varmisti pitkäkestoisen yhteyden lukijoihin, tuomaristo perustelee.
Sekä Vuoden aikakauslehtimainos - että Vuoden aikakausmediakampanja -sarjan tuomaristossa olivat vapaa toimittaja ja ToinenPHD:n luova johtaja Jani Halme, yrittäjä Anssi Järvinen, Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki ja Omnipressin toimitusjohtaja Sari Mikkonen-Mannila.
SOK onnistuu digitaalisissa kanavissa
Vuoden aikakausmediamainostajana palkittiin Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK). Tuomariston mukaan SOK on kasvattanut voimakkaasti panostuksiaan aikakausmedioiden digitaalisiin kanaviin.
– Mainostaja on tehnyt tuloksellista display- ja natiivimainontaa ja löytänyt sitoutunutta yleisöä esimerkiksi aikakausmedioiden teemaosioista. Laadukkaalla mainonnalla on kasvatettu lukijoiden ostokiinnostustusta, tuomaristo toteaa.
SOK on Editkilpailun ensimmäinen mainostaja, joka palkitaan erityisesti aikakausmedioiden digitaalisten kanavien hyödyntämisestä. Voittajan valitsi aikakausmediakustantajien mediamyyntijohtajista koostuva työryhmä.
Palkinnot jaettiin Editgaalassa 16. toukokuuta Valkoisessa Salissa Helsingissä. Kilpailussa oli mukana markkinoinnillisten sarjojen lisäksi 13 toimituksellista sarjaa.
Editkilpailun vuoden 2023 markkinoinnillisten sarjojen voittajat:
Vuoden aikakauslehtimainos
Vastuullisuuden jäljet, Berner
mainostaja: Berner
mainostoimisto: Miltton
mediatoimisto: Dentsu
Vuoden aikakausmediakampanja
Lohjalle lompsis – Aku Ankan mainosliite, Lohjan kaupunki
mainostaja: Lohjan kaupunki
suunnittelu: Sanoma Media Finland, Ankkalinna
Vuoden aikakausmediamainostaja
SOK – Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot Editkilpailusta:
Outi Itävuo
markkinointi- ja tutkimuspäällikkö
outi.itavuo@aikakausmedia.fi
040 540 1820
Kuvapyynnöt:
Anniina Nissinen
viestinnän suunnittelija
anniina.nissinen@aikakausmedia.fi
050 304 2855
Kuvat
Linkit
Aikakausmedia
Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 450 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry
20 vuotta täyttävässä Editkilpailussa palkitaan Suomen parhaat aikakausmediat – ilmoittautuminen on nyt käynnissä!1.12.2025 08:49:13 EET | Tiedote
Uudistuneessa Editkilpailussa palkitaan aikakausmedioita ja niiden tekijöitä kahdettakymmenettä kertaa. Juhlavuoden kisassa on 12 sarjaa.
Printti ei kuole sitten millään – uudessa kilpailussa etsitään vuoden parasta printtimainosta1.12.2025 08:45:38 EET | Tiedote
Printti on parhaimmillaan edelleen kaunein ja rohkein, mainonnan eliittisuoritus. Siksi se ansaitsee oman kilpailunsa. Ilmoittautuminen uuteen kisaan on nyt käynnissä.
Tiedote: Aikakausmedia toi printtilehden takaisin – ”Ala ansaitsee oman lehden”28.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Perusteellisesti uudistunut Ajankuva ilmestyy jälleen. Ensimmäinen uudistettu numero on nyt saatavilla.
Kansallinen Mediatutkimus 2025: Näitä tilattavia aikakauslehtiä luetaan eniten22.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Tilattavista aikakauslehdistä luetuimmat ovat Seiska, Me Naiset ja Kotiliesi, joista kukin tavoittaa yli puoli miljoonaa lukijaa eri kanavissa. Eniten yleisöään kasvatti Tekniikka&Talous, joka sai peräti yli 131 000 uutta lukijaa.
Aikakausmedia rahoittaa jälleen alaa hyödyttäviä tutkimuksia – jaossa yhteensä 30 000 euroa11.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Aikakausmedia jakaa jälleen tutkimusapurahaa aikakausmedia-alaa hyödyttäviin tutkimuksiin. Tutkimusrahaa on jaossa 30 000 euroa ja sitä voi hakea kuka tahansa. Haku on käynnissä 30. syyskuuta saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

