Afrikkalaisen musiikin supertähti Oumou Sangaré Suomeen 15 vuoden tauon jälkeen
16.5.2024 15:04:13 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Grammy-voittaja Oumou Sangaré konsertoi torstaina 19. syyskuuta Helsingin Savoy-teatterissa osana Savoy WORLD -konserttisarjaa. Malilainen laulajalegenda ja sukupuolten välisen tasa-arvon puolestapuhuja on aiemmin konsertoinut maailman arvostetuimmilla konserttilavoilla Sydneyn oopperatalosta Lontoon Queen Elisabet Halliin. Hänen syvä ja vivahteikas lauluäänensä sekä karismaattinen lavaesiintymisensä on valloittanut ihmiset ympäri maailmaa. Suomen konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 17. toukokuuta klo 12.00.

Köyhissä oloissa Länsi-Afrikan Malissa kasvanut Sangaré sai kipinän naisasiaan jo nuorena. Sangarén äiti jäi yksin kasvattamaan perheen neljää lasta, kun isä otti uuden vaimon ja lähti omille teilleen Sangarén ollessa vain kaksivuotias. Auttaakseen äitiä Sangaré joutui jättämään koulun kesken ja alkoi laulaa kadulla ansaitakseen rahaa. Viisivuotiaana hän voitti päiväkotien välisen laulukilpailun ja esiintyi sadoille tuhansille Omnisport Stadiumilla Kamerunissa.
Oumou Sangarén vuonna 1989 julkaistu esikoisalbumi Moussolou myi paikallisesti ennätykselliset 250 000 kappaletta ja sen jälkeen poikkeuksellisen laulutaidon omaavan Sangarén ura lähti kansainväliseen nousukiitoon. Sittemmin Grammy-palkittu laulaja on tehnyt yhteistyötä mm. Alicia Keysin, Beyoncén ja Herbie Hancockin kanssa sekä konsertoinut maailman arvostetuimmilla konserttilavoilla Sydneyn oopperatalosta Lontoon Queen Elisabet Halliin. Sangarén syvä ja vivahteikas lauluääni sekä karismaattinen lavaesiintyminen on valloittanut ihmiset ympäri maailmaa.
Menestys ei ole saanut Sangaréa unohtamaan taustaansa, vaan sukupuolten välisen tasa-arvon teema kuuluu vahvasti hänen lauluissaan. Hänet on myös nimitetty YK:n Hyvän tahdon lähettilääksi, ja yhtenä maanosansa tunnetuimmista laulajista hän hyödyntää kuuluisuuttaan nostaakseen esiin afrikkalaisia arvoja sekä edistääkseen edustamansa wassoulou-musiikin tunnettuutta.
Wassoulou-musiikki on länsiafrikkalainen kansanmusiikin genre, joka on peräisin Wassoulon alueelta Etelä-Malista ja sittemmin juurtunut syvälle malilaiseen kulttuuriin. Vahvan lauluperinteen lisäksi musiikissa kuuluvat kielisoittimet n'goni sekä kora. Musiikkityylille ovat ominaisia tarttuvat rytmit ja melodiat, jotka usein liittyvät arkipäivän elämään, kuten maatalouteen, perhe-elämään ja perinteisiin tapoihin. Wassouloun kuningattareksikin tituleerattu Oumou Sangaré on musiikkityylin tunnetuin edustaja, ja hän on vaikuttanut merkittävästi sen kehittymiseen yhdistämällä perinteeseen blues- ja rock-vivahteita.
Oumou Sangarén uusin levy Timbuktu ilmestyi vuonna 2022. Katso albumiltakin löytyvän Wassulu Don -kappaleen Later with Jools Holland -tv-ohjelmassa nauhoitettu live-esitys täältä.
- Musiikki on osa minua. Olen panostanut levyyn kaikkeni - koko elämäni, jossa olen kokenut nöyryyttävää nälkää, köyhyyttä ja pelkoa. Elämäni, josta tänään ammennan kunniaa, Sangaré sanoo
Syyskuinen konsertti on osa Savoy WORLD -konserttisarjaa. Suomessa Oumou Sangaré on esiintynyt aiemmin vuonna 2009, jolloin hän konsertoi Helsingin Juhlaviikoilla Huvila-teltassa.
Mediakuvat: Lataa mediakuvat täältä
Savoy WORLD: Oumou Sangaré (Mali)
To 19.9.2024 klo 19.00
Konsertin kesto: 1,5 t, ei väliaikaa
Liput:
Pe 17.5. klo 12 Lipunmyynti alkaa Lippu.fi:ssä
Liput 15-67 €
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116
https://www.savoyteatteri.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin
nora.norrlin@liekkipromotion.com, 040 846 0116
Pressiliput:
Savoy-teatteri / tuottaja Sirpa Hynninen,
sirpa.hynninen@hel.fi, +358 50 428 0365
Kuvat
Savoy-teatteri
750-paikkainen Savoy-teatteri on kansainvälinen konserttisali keskellä Helsinkiä. Sen ohjelmistossa painottuvat maailmanmusiikki, jazz, musiikkiteatteri ja elokuva. Savoy-teatterissa vierailee vuosittain noin 200 artistia tai esiintyjäryhmää. Savoy-teatteri on osa Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa.
Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, 00130 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Klubbmusik, färgbad och utomhusbio – Helsingfors stad bjuder på ett mångsidigt och avgiftsfritt program under Konstens natt13.8.2026 14:38:53 EEST | Pressmeddelande
På Konstens natt torsdagen den 20 augusti fylls Helsingfors kulturcentrum, museer, bibliotek och ungdomslokaler av inspirerande evenemang och upplevelser. På programmet finns bland annat konserter, föreställningar, litteratur och diskussioner runt om i staden från morgon till sen kväll.
Klubimusiikkia, värikylpyjä ja ulkoilmaleffoja – Helsingin kaupunki tarjoaa Taiteiden yönä monipuolista maksutonta ohjelmaa13.8.2026 14:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskukset, museot, kirjastot ja nuorisotilat täyttyvät Taiteiden yönä torstaina 20.8. kiinnostavista tapahtumista ja elämyksistä. Luvassa on muun muassa konsertteja, esityksiä, kirjallisuutta ja keskusteluja ympäri kaupunkia aamusta aina myöhäiseen iltaan saakka.
Viikin kirjaston korjaustyöt alkavat vesivahingon jälkeen – avautumisajankohta ei vielä tiedossa13.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Viikin kirjasto Helsingissä on toistaiseksi suljettuna vesivahingon vuoksi. Kirjastossa tapahtui laaja vesivahinko, kun sadevesiviemärin putken liitos petti rankkasateen aikana lauantaina 4. heinäkuuta ja iso määrä vettä pääsi sisälle rakennukseen. Vesi kasteli muun muassa kirjaston lattian ja osan seinistä ensimmäisessä kerroksessa sekä kellarikerroksessa.
Renoveringen av Viks bibliotek efter vattenskadan inleds – öppningstidpunkten är ännu inte känd13.8.2026 07:29:00 EEST | Pressmeddelande
Viks bibliotek i Helsingfors är stängt tills vidare på grund av en vattenskada. En omfattande vattenskada uppstod i biblioteket då en fog vid ett regnvattenavloppsrör brast under ett kraftigt regn lördagen den 4 juli, och en stor mängd vatten läckte in i byggnaden. Bland annat bibliotekets golv och en del av väggarna på första våningen och i källarvåningen blev våta.
Rekordpublik på utställningen Helsinki by Night i Villa Hagasund12.8.2026 09:07:38 EEST | Pressmeddelande
Över 75 000 besökare har redan sett Stefan Bremers fotoutställning Helsinki by Night i Villa Hagasund. Den mycket populära utställningen är öppen fram till slutet av augusti. Till publikframgången väntas också utställningen om den finländska punkens 50-åriga historia bidra som öppnar i oktober.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

