SDP:n Niina Malm: Hallitus on epäonnistunut luomaan uusia työpaikkoja – missä on pääministeri?
18.5.2024 10:29:04 EEST | SDP | Tiedote
Kokoomusvetoinen hallitus lupasi luoda 100 000 uutta työpaikkaa suomalaisille, mutta saldo on tällä hetkellä yli 50 000 työpaikkaa pakkasen puolella, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.

- Orpon ja Purran hallitus lupasi Suomeen työtä ja kasvua. Sen sijaan työttömyys on lisääntynyt, rakennusalan työllisyys on alimmillaan 25 vuoteen ja vihreät investoinnit pakenevat muihin maihin.
- Hallitus tuntuu lähinnä istuvan käsiensä päällä ja hiljaisuus on korvia huumaavaa. Valtiovarainministeri Purra huutelee kansalaisille, että menkää töihin, mutta minne mennä, kun hallitus on epäonnistunut työpaikkojen luomisessa? Pääministeri Orpoa odotetaan nyt kertomaan, milloin luvatut 100 000 uutta työpaikkaa muuttuvat oikeiksi työpaikoiksi. Vastausta kaipaavat tuhannet suomalaiset, joiden sosiaaliturvasta hallitus on leikannut luvaten, että heidän elintasonsa kyllä nousee, kunhan he vain menevät töihin, Malm huomauttaa.
Malm muistuttaa, että jopa hallituksen oman mielipidemittauksen Kansalaispulssin mukaan kansalaisten luottamus hallitukseen on romahtanut mittaushistorian alhaisimmalle tasolle ja luottamus tulevaisuuteen on pudonnut.
- Hallitus on vain vuodessa vienyt omalla toiminnallaan Suomen pisteeseen, jossa työttömien määrä lisääntyy, kasvun edellytyksistä ei ole tietoakaan ja elintärkeät vihreän siirtymän investoinnit karkaavat Suomen ulkopuolelle. Päähallituspuolue kokoomus kaivaa kuoppaa entistä syvemmälle vastustamalla henkeen ja vereen eurooppalaista investointirahastoa, jolla varmistettaisiin, että Suomeen saataisiin lisää työpaikkoja ja investointeja. Hallitukselta kaivattaisiin kiireesti toimia, joilla luodaan työtä, kasvua ja uskoa tulevaan, mutta kokoomus haluaa jarruttaa näitä EU-tasolla, hämmästelee Malm.
- Voisi kuvitella, että tässä tilanteessa pääministeri Petteri Orpo astuisi esiin piilostaan ja kertoisi suomalaisille, miten tämäkin sotku siivotaan. Pääministeristä ei ole kuitenkaan havaintoja. On syytä kysyä, kuka tätä maata oikein johtaa, Malm päättää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n Matias Mäkynen: Suomi epäonnistuu lähisuhdeväkivallan uhrien suojelussa30.1.2026 13:14:14 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivallan uhrien on voitava luottaa siihen, että tilanne otetaan vakavasti ja apua saa. Nyt näin ei aina ole. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen jätti eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen aiheesta.
SDP:n Näkkäläjärvi: Ministeri Juuso yrittää jälleen syyttää muita omista päätöksistään27.1.2026 10:20:26 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso syyttää hyvinvointialueita siitä, että ne ovat monin paikoin laskeneet vanhustenhoivan hoitajamitoituksen hallituksen itse määrittämään minimiin, vaikka hallitus on leikannut alueilta korkeampaan mitoitukseen kohdennetut rahat pois, kummastelee SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n Niina Malm: Hallitus sivuuttaa ylimielisesti lakiesityksensä haitat20.1.2026 16:58:20 EET | Tiedote
Määräaikaisten työsopimusten tekemistä helpottavan lakiesityksen suurimpana ongelmana ei ole epäonnistuneet sanavalinnat vaan työelämälle haitallinen sisältö, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman osallistuu valtakunnalliselle 255. maanpuolustuskurssille 19.1.–11.2.19.1.2026 11:25:05 EET | Tiedote
Kokonaisturvallisuuteen keskittyvän kurssin tavoitteena on lisätä osallistujien ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista kokonaisymmärrystä sekä vahvistaa eri toimijoiden varautumisen ja yhteistyön tuntemusta. Kurssiin sisältyy luentoja, tutustumiskäyntejä, soveltava harjoitus sekä internaattijakso Kainuun prikaatissa Kajaanissa 3.–5.2.2026. Perjantait eivät ole kurssipäiviä.
SDP:n Razmyar: Kristillisdemokraattien kannattaa katsoa peiliin ennen kuin syyttää muita kaksoisstandardeista12.1.2026 14:36:59 EET | Tiedote
Iranin mielenosoittajien hätä ei ole oikea paikka poliittisten irtopisteiden keräämiselle, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme