Sari Sarkomaa: Yrityslähestymiskieltoa kiirehdittävä – kaupoille välttämätön työkalu ehkäistä toistuvia varkauksia ja häiriöitä
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa kiirehtii hallitusta tuomaan eduskuntaan esityksen yrityslähestymiskiellosta. Yrityslähestymiskielto toisi esimerkiksi kaupoille keinon puuttua toistuviin myymälävarkauksiin, vakavaan väkivaltaan ja sen uhkaan.
![Sari Sarkomaa. Kuvaaja: Kristian Tervo.](/data/images/public/69819275/70222764/f72b31e8-9004-457c-9574-ff14d28879b4-w_720.jpg)
Ruotsissa yrityslähestymiskielto on ollut voimassa vuoden 2021 lähtien. Svensk Handelin mukaan asetettu kielto on ollut tehokas.
Pääministeri Orpon hallitus on ohjelmassaan sitoutunut ottamaan käyttöön yrityslähestymiskiellon yritys- ja työturvallisuuden parantamiseksi.
Poliisille ilmoitetut myymälävarkaudet ja näpistykset ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana 10 prosenttia ja vuodesta 2019 lähtien jopa 26 prosenttia. Kaupan alan yrityksiin kohdistuvat ryöstöt ovat lisääntyneet samassa ajassa 15 prosenttia. Myymälävarkaus on aina uhkatilanne, joka voi pahimmillaan kärjistyä vakavaksi väkivallaksi. Jopa 80 prosentilla kiinnijääneistä on jokin vahingoittamisen väline mukanaan, kuten nyrkkirauta, puukko tai jopa käsiase.
Nykyinen lainsäädäntö ei tarjoa riittäviä välineitä yrityksille torjua tätä trendiä. Joukko asiakkaita aiheuttaa toistuvasti vakavan turvallisuusuhan kaupan henkilökunnalle ja muille asiakkaille. Yrityslähestymiskielto koskisi tilanteita, joissa on kyse esimerkiksi toistuvasta vakavasta väkivallan uhasta, jatkuvasta ja pitkäaikaisesta häiriökäyttäytymisestä sekä toistuvista varkauksista.
”On vakava tosiasia, että väkivallan uhka ja häiriökäyttäytyminen ovat useissa kaupoissa arkipäivää ja monesti samat ihmiset toistavat häiriökäyttäytymistä. Kaupat ja yritykset tarvitsevat nykyistä vaikuttavampia keinoja ennaltaehkäistä ja puuttua häiriötilanteisiin. Yrityslähestymiskiellosta on saatu hyviä tuloksia Ruotsista. Suomessa on viipymättä otettava samantyyppinen lainsäädäntö käyttöön hyödyntäen naapurimaassa saatuja kokemuksia”, Sarkomaa sanoo.
Suomessa yritykset eivät voi asettaa henkilöitä kohtaan lähestymiskieltoa, vaan yrityksen työntekijöiden on haettava lähestymiskieltoa henkilökohtaisesti. Sarkomaan mukaan työntekijät ovat joutuneet nykylainsäädännön vuoksi ikävään tilanteeseen joutuessaan hakemaan henkilökohtaisesti lähestymiskieltoa työpaikalla häiritsevästi käyttäytyviä henkilöitä kohtaan.
”On kestämätöntä jättää yksittäisten työntekijöiden vastuulle lähestymiskieltojen hakeminen. Työturvallisuudesta huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Yrityslähestymiskielto antaisi työnantajalle mahdollisuuden toteuttaa työturvallisuuslakia sellaisena kuin se on tarkoitettu”, Sarkomaa huomauttaa.
”Yrityslähestymiskiellolla voitaisiin parantaa työntekijöiden turvallisuutta kaupoissa ja se antaisi yrityksille konkreettisen lisäkeinon puuttua jatkuviin varkauksiin ja väkivallan uhkaan toimitiloissaan. Kaikilla pitää olla oikeus turvalliseen työpaikkaan”, Sarkomaa päättää.
Lisätietoja: Sari Sarkomaa 050 511 3033
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari SarkomaaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomusedustajat: Vanhempien velvollisuudet säädettävä selkeämmin lakiin25.7.2024 07:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma ja Aleksi Jäntti osallistuivat kesäkuussa julkaistun kokoomuksen eduskuntaryhmän lastensuojeluavauksen valmisteluun. Edustajien mielestä yhteiskunnan tulee tukea mutta myös vaatia vanhemmuutta, sillä viime kädessä mikään yhteiskunnan palvelu ei voi korvata riittäviä vanhemmuustaitoja.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Ennallistamisasetuksen toimeenpano pitää kohdistaa Saaristomeri-ohjelmaan ja rajaturvallisuuteen24.7.2024 07:13:00 EEST | Tiedote
Käänteiden jälkeen kiistelty ennallistamisasetus hyväksyttiin EU:n neuvostossa kesäkuussa. Uusi asetus astuu voimaan jo tänä kesänä. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä vaatii velvoitteiden vuoksi tehtäviltä ennallistamistoimilta tehokkuutta ja vaikuttavuutta.
Kokoomuksen Talvitie: Norminpurku sujuvoittaa kesätapahtumien järjestämistä19.7.2024 07:18:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen tekemä korjaussarja rakentamislakiin on helpottamassa tapahtuma-alan huolia. Jatkossa väliaikaisilta lava- ja telttarakennelmilta ei edellytetä erillistä rakentamislupaa. Kokoomuksen kansansanedustaja Mari-Leena Talvitien mukaan turvallisuuden takaavasta sääntelystä ei tingitä, mutta edellisen hallituksen kaavailema rakennuslupa olisi ollut liian järeä työkalu alalle.
Kokoomuksen Castrén: Terapiatakuu säädetään tänä syksynä18.7.2024 12:46:12 EEST | Tiedote
Kokoomuksen tuore kansanedustaja Maaret Castrén odottaa syksyllä alkavalta istuntokaudelta erityisesti lasten ja nuorten terapiatakuun säätämistä. Terapiatakuuta on yritetty saada Suomeen jo puoli vuosikymmentä. Castrén on Husin toimialajohtaja, akuuttilääketieteen professori, lääkäri sekä sairaanhoitaja.
Kokoomuksen Jukkola: Suomalaisten veteraanikuntoutuslaitosten resursseja ukrainalaisten hyväksi18.7.2024 07:12:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Jukkola ehdottaa, että suomalaisten veteraanikuntoutuslaitosten resursseja tarjottaisiin ukrainalaisille sodassa vammautuneille osana Ukrainalle tarkoitettua tukipakettia. Jukkolan mukaan Suomessa on erityislaatuista kokemusta ja osaamista siitä, miten traumatisoituneita ja sodassa vammautuneita ihmisiä hoidetaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme