Kauppakamarikysely: Enemmistö yrityksistä reagoinut nuorten mielenterveyden haasteisiin – kahdeksasosa kertoo haasteiden vaikuttavan heikentävästi työn tuottavuuteen
Kauppakamarikyselyn perusteella nuorten mielenterveyden haasteet näkyvät jo selvästi osan yritysten arjessa. Joka kahdeksas yritys kertoi, että erityisesti nuorten kasvaneet hyvinvoinnin, mielenterveyden ja työssä jaksamisen haasteet vaikuttavat heikentävästi työn tuottavuuteen. Toisaalta puolet yrityksistä ei ollut havainnut muutosta yrityksen toiminnan näkökulmasta.

“Tämä muutos heijastuu varmasti nyt enemmän yrityksiin, jotka työllistävät paljon nuoria. Ihan jo saapuminen töihin ajoissa tai kyky sietää painetta ja muutosta vaativat monilta enemmän harjoittelua. Toisaalta moni nuori on entistä valikoivampi työpaikkansa suhteen, miten yritys esimerkiksi suhtautuu työntekijöiden hyvinvointiin tai työyhteisön moninaisuuteen – tähän kannattaakin kaikkien nyt kiinnittää huomiota”, Keskuskauppakamarin osaamisen ja maahanmuuton johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen sanoo.
Kauppakamarikysely tehtiin toukokuun alussa ja siihen vastasi lähes 1900 yritystä eri puolilta Suomea.
Mielenterveyteen liittyvät sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys ovat olleet viime vuosina merkittävässä kasvussa. Kelan tilastojen perusteella mielenterveysongelmat veivät jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle vuonna 2023 ja määrä on lähes kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.
Kauppakamarikyselystä selviää, että enemmistö vastanneista yrityksistä on käynnistänyt jo toimenpiteitä mielenterveyden ja työssä jaksamisen haasteisiin vastaamiseksi. Noin kolmannes on ottanut asian huomioon joko yrityksen strategisella tasolla tai käynnistänyt laajoja toimenpiteitä. Kolmannes on tehnyt joitakin yksittäisiä toimenpiteitä ja yksi kolmannes ei ole vielä ryhtynyt toimiin.
“Osaajapulan voimistuessa jokaisen yrityksen tulee alkaa kiinnittää tähän entistä enemmän huomiota. Tätä mielenterveyspommia ei voi kuitenkaan jättää yksin yritysten hoidettavaksi. Tarvitaan lisää vaikuttavuuteen perustuvia kuntoutuksen menetelmiä sekä ennaltaehkäisevää työtä, jossa tuetaan esimerkiksi tunnetaitojen kehittymistä”, Pulkkinen sanoo.
Kauppakamarien kysely tehtiin 6.-8.5.2024 ja siihen vastasi 1882 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Vientiyritysten odotukset tulevalle vuodelle myönteisimmät vuosiin – Saksan miljardiluokan investointien toivotaan vauhdittavan vientiä26.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien vientiyrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista yrityksistä 66 prosenttia odottaa viennin kasvavan vuonna 2026. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kasvua seuraavalta vuodelta odotti 60 prosenttia vientiyrityksistä. Odotukset tulevasta vuodesta ovat positiivisimmat sitten vuoden 2022, jolloin vastaava kysymys esitettiin kyselyssä ensimmäisen kerran. Erityisesti Saksan miljardiluokan investointeihin infra-, digitalisaatio- ja puolustussektoreille asetetaan toiveita viennin ajuriksi myös Suomessa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko kysyntätilanne nostaa työttömyyttä yhä synkempiin lukemiin – luvut murheellisia23.12.2025 08:48:57 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta. ”Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Isännöinnin eettinen neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta ja seitsemässä huomatusta22.12.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Isännöinnin eettinen neuvosto on saanut kahden toimintavuotensa aikana yhteensä 36 lausuntopyyntöä. Näistä 19:stä on annettu lausunnot. Neuvosto on suositellut kahdeksassa tapauksessa varoitusta, seitsemässä huomautusta, kolmessa lausunto on ollut vapauttava ja yhtä ei otettu käsittelyyn.
Keskuskauppakamari: Näin ensi vuoden verotuksen muutokset vaikuttavat palkansaajiin ja työnantajiin22.12.2025 06:55:00 EET | Tiedote
Ensi vuoden verotukseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka on hyvä tiedostaa etukäteen. Monen palkansaajan verotus kevenee, mutta samalla työntekijöiden työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu ja sähköautojen latausetu muuttuu veronalaiseksi. Lisäksi ensi vuodesta alkaen työnantaja saa korvata työntekijän oikeudenkäyntikulut verovapaasti. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala kertoo ensi vuoden veromuutosten voittajat ja häviäjät.
Kiinteistöalalle 211 uutta LKV- ja LVV-välittäjää - kokelaita vähemmän kuin viime vuonna20.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Suomessa laillistettiin 175 uutta kiinteistövälittäjää (LKV) ja 36 vuokrahuoneistojen välittäjää (LVV). Sekä osallistujia että hyväksytysti kokeen läpäisseitä oli hieman vähemmän kuin edellisvuonna. Huono markkinatilanne näkyy myös kokelasmäärissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme