Sähkötupakka on suositumpi kuin perinteinen savuke nuorilla
Useampi kuin joka seitsemäs yhdeksäsluokkalainen koululainen käyttää sähkötupakkaa Suomessa, kertovat WHO-Koululaistutkimuksen tulokset. Nuorten sähkötupakointi on Suomessa toistaiseksi vähäisempää kuin Euroopassa keskimäärin. Sähkötupakka on yleistynyt nuorten keskuudessa muun muassa siksi, että vapettaminen näkyy nuorille suunnatussa mediassa.

Sähkötupakat ohittaneet perinteiset savukkeet suosiossa
Nuorten sähkötupakointi eli vapettaminen on suhteellisen yleistä. Suomessa yhdeksäsluokkalaisista koululaisista 15 prosenttia ilmoitti sähkötupakoineensa edellisen 30 päivän aikana. Osuus Suomessa on kansainvälistä keskitasoa alhaisempi, sillä keskimäärin 20 prosenttia 15-vuotiaista oli käyttänyt sähkötupakkaa Euroopassa.
Tyttöjen ja poikien erot päihteiden käytössä kaventumassa
Päihteiden käyttö koskettaa Suomessa noin yhtä kymmenestä yhdeksäsluokkalaisista. WHO-Koululaistutkimuksen mukaan pojat käyttävät sähkötupakkaa, nuuskaavat, juovat itsensä humalaan ja käyttävät kannabista yleisemmin kuin tytöt, mutta osuudet olivat nousseet molemmilla sukupuolilla vuoteen 2018 verrattuna.
Kansainväliset tulokset toivat esille sukupuolten välisen eron yleisen kaventumisen. Tytöt polttavat savukkeita tai käyttävät sähkötupakkaa yhtä paljon tai jopa enemmän kuin pojat. Suomessa sähkötupakointi on pojilla (18 %) toistaiseksi yleisempää kuin tytöillä (13 %), mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä Suomessakaan vuonna 2022.
Nuorten terveyden suojelemiseksi tarvitaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä
Sähkötupakka on yleistynyt nuorten keskuudessa muun muassa siksi, että vapettaminen näkyy nuorille suunnatussa mediassa.
WHO:n Euroopan toimiston haastattelema 15-vuotias Imran kertoo pelaavansa paljon videopelejä.
”Jos [videopeli]hahmosi pitää kädessään vapea, se voi vaikuttaa sinuun ja saada sen näyttämään normaalilta", Imran sanoo
WHO:n Euroopan toimisto painottaa, että tarvitaan kiireellisesti ehkäisystrategioita nuorten suojelemiseksi haitallisilta aineilta. On tärkeää tunnustaa, että näiden aineiden kielteiset vaikutukset ulottuvat käyttäjiensä ympäristöön ja vaikuttavat laajemmin nuorisoyhteisöön.
WHO:n Euroopan toimiston 25.4.2024 julkaiseman raportin 15-vuotiaiden nuorten tupakoinnista ja päihteiden käytöstä (A focus on adolescent substance use in Europe, central Asia and Canada) tiedot perustuvat lähes 280 000 nuoren vastauksiin HBSC-tutkimukseen (Health Behaviour in School-aged Children) 2012/2022.
Suomessa tutkimuksesta vastaa WHO-Koululaistutkimus liikuntatieteellisestä tiedekunnasta Jyväskylän yliopistosta apulaisprofessori Leena Paakkarin ja yliopistonlehtori Nelli Lyyran johdolla.
Tutkimus tuottaa kansainvälisesti vertailukelpoista aineistoa lasten ja nuorten koetusta terveydestä, terveystottumuksista sekä niihin vaikuttavista tekijöistä. Tuloksia nuorten tupakoinnista ja päihteiden käytöstä voidaan hyödyntää nikotiinituotteiden ja päihteiden käytön ehkäisemiseksi sekä nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.
Raportti A focus on adolescent substance use in Europe, central Asia and Canada
Charrier, Lorena, van Dorsselaer, Saskia, Canale, Natale, Baska, Tibor, Kilibarda, Biljana. et al. (2024). A focus on adolescent substance use in Europe, central Asia and Canada. Health Behaviour in School-aged Children international report from the 2021/2022 survey. Volume 3. World Health Organization. Regional Office for Europe. https://iris.who.int/handle/10665/376573.
Lisätietoja
Yliopistonlehtori Kristiina Ojala, liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto +358408053579
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ei vain rock’n’rollia: väitöstutkimus osoittaa, miten politiikka ja stereotypiat ohjaavat populaarimusiikin tulkintaa30.5.2025 10:23:34 EEST | Tiedote
FM Antti Okko tutki historian väitöskirjassaan millaista keskustelua Yhdysvalloissa on käyty venäjänkieliseltä kulttuurialueelta tulevasta rockmusiikista ja sen tekijöistä. Tutkimuksen mukaan rockmuusikot on nähty valtiota vastustavina kapinallisina, jotka symboloivat muutosta kohti demokratiaa ja vapautta. Todellisuudessa muusikoiden suhde politiikkaan ja politiikkoihin on moniulotteisempi.
Herpesviruksesta voi olla apua syövän hoidossa28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkitaan herpesvirusta, jota käytetään myös onkolyyttisenä viruslääkkeenä syöpien nujertamisessa. Viruksen infektiomekanismien selvittäminen isäntäsolun tuman rakenteissa auttaa tehokkaamman ja turvallisemman onkolyyttisen viruslääkkeen kehittämisessä.
Jyväskylän yliopiston hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi Antti Koivula, Marja Makarow, Hanna Maula ja Janne Poranen 1.1.2026 alkaen27.5.2025 09:49:47 EEST | Tiedote
Yliopistokollegio valitsi 27.5.2025 kokouksessaan hallituksen yliopistoyhteisön ulkopuolisiksi jäseniksi TkT Antti Koivulan, FT Marja Makarowin, KTT, FL Hanna Maulan ja FT Janne Porasen toimikaudelle 1.1.2026 - 31.12.2027.
Apulaisprofessori Paavo Penttilä on inspiroitunut luonnon materiaaleista27.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksen uuden apulaisprofessorin Paavo Penttilän tavoitteena on tuottaa uudenlaista tietoa kasvien soluseinien rakenteista ja ominaisuuksista. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi vastustuskykyisten viljelyskasvien ja hiiltä sitovien uusien puumateriaalien kehittämisessä. Penttilä on juuri saanut tutkimukseensa 1,5 miljoonan euron rahoituksen Novo Nordisk -säätiöltä.
Tutkijat selvittivät peruskoulun datafikaation tulevaisuutta – korvaako kone opettajan?26.5.2025 07:32:12 EEST | Tiedote
Digitaalisilta datateknologioilta toivotaan usein apua koulun kehittämiseen ja datan hyödyntäminen onkin kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi koulutuksen tulevaisuutta koskeviin strategioihin ja linjauksiin. Mutta millaisena digitalisaation parissa työskentelevät asiantuntijat näkevät peruskoulun datafikaation tulevaisuuden?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme