Kaupunkiympäristö toteuttaa kaksiosaisen osallistavan budjetoinnin kyselyn
20.5.2024 09:31:41 EEST | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kaupunkiympäristö-toimiala toteuttaa kaksiosaisen osallistavan budjetoinnin kyselyn Puistot ja liikuntapaikat -yksikössä. Kyselyssä pääset äänestämään suosikki-ideaasi osallistavan budjetoinnin kohteeksi vuodelle 2024.

Ideoita kerättiin 19.3. – 5.4.2024 ja niitä saatiin yhteensä 258 kpl. Ideat lajiteltiin kolmeen osaan: Jatkokehitykseen etenevät ideat (60 kpl), muuta kautta selvityksessä olevat ideat (72 kpl) ja ei jatkoon menevät ideat (126 kpl).
Ei jatkoon menevissä ideoissa oli mm. muiden kuin puistojen ja liikuntapaikkojen kohteita, ei kaupungin maanomistuksessa olevia alueita tai budjetin ylittäviä ideoita. Muuta kautta eteneviä ideoita oli mm. toriin ja Meripuistoon liittyvät ideat, jotka etenevät omien kehittämishankkeiden kautta. Kaikkia ideoita voidaan mahdollisesti hyödyntää tulevaisuuden kehittämistoimissa.
Jatkokehitykseen etenevät ideat käytiin läpi ja samantyyppisiä ideoita yhdisteltiin. Näistä työstettiin äänestykseen etenevät ideat.
Osallistava budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Ajatuksena on tarjota asukkaille mahdollisuus osallistua Kokkolan kehittämiseen ja kannustaa osallistumaan oman asuinympäristönsä parantamiseen. Osallistavaan budjetointiin on tänä vuonna varattu yhteensä 30 000 euroa. Kysely on auki 20.5. – 2.6.2024.
Yhteyshenkilöt
Sini SangiKaupunginpuutarhuri
Puh:044 780 9369sini.sangi@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Samarbetsavtal mellan sysselsättningsområdena i Mellersta Österbotten och Jakobstadsregionen5.6.2026 09:30:00 EEST | Pressmeddelande
Samarbetsavtal mellan sysselsättningsområdena i Mellersta Österbotten och Jakobstadsregionen tryggar tillgången på kompetent arbetskraft, främjar rekryteringsutbildning och möter arbetskraftsbehovet vid stora investeringar.
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun työllisyysalueiden yhteistyösopimus5.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun työllisyysalueiden yhteistyösopimus turvaa osaavan työvoiman saatavuutta, edistää rekrykoulutuksia ja tukee suurinvestointien työvoimatarpeita.
Juomaveden keittokehotus Kokkolan Yli-Ullavassa4.6.2026 12:30:02 EEST | Tiedote
Juomaveden keittokehotus koskee Rahkosen vesiyhtymän ja Läntän vesiosuuskunnan alueella olevia kiinteistöjä Kokkolan Yli-Ullavassa, Rahkose ja Läntän kylissä.
Kommuninvånarna är nöjda med småbarnspedagogiken1.6.2026 12:42:31 EEST | Pressmeddelande
Karleby småbarnspedagogik samlar in respons varje år av de vårdnadshavare som har barn i småbarnspedagogiken. Servicenöjdhetsenkäten skickas till vårdnadshavarna via applikationen Päikky på våren. Detta år inkom 402 svar.
Kuntalaiset tyytyväisiä varhaiskasvatuspalveluihin1.6.2026 12:42:31 EEST | Tiedote
Kokkolan varhaiskasvatuspalvelut kerää vuosittain palautetta varhaiskasvatuspalveluja käyttävien lasten huoltajilta. Palvelutyytyväisyyskysely lähetetään huoltajille keväisin Päikky -sovelluksen kautta. Tänä vuonna vastauksia saatiin 402 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme