Axa Fahler sukeltaa isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä jäljille poikkeuksellisessa sukutarinassa, jossa kaapista paljastuu luuranko toisensa jälkeen
Juuri ennen kuin Axa Fahlerin isä kuoli Närpiön terveyskeskuksessa elokuussa 2010, hän kertoi pojalleen vielä viimeisen valheensa. Axa oli halveksunut isäänsä, patologista valehtelijaa, suurimman osan elämästään. Kun Axa vuosia myöhemmin päätti sukeltaa sukunsa juurille, totuus paljastui valheitakin ihmeellisemmäksi.

Axa Fahlerin esikoisteos Valehtelija, vakooja, vallankumouksellinen on poikkeuksellinen tositarina valheisiin kietoutuneesta suomalaissuvusta.
”Mitä sä tiedät isäsi isästä?” Axa Fahlerin tyttären kysymys jäi kytemään. Fahlerin isä oli paatunut valehtelija, jonka värikkäät tarinat tunnettiin suvussa. Mutta entä isänisä ja tämän isä? Miksi heistä ei puhuttu mitään?
Tutkimusmatka imaisi Fahlerin mukaansa ja vei punavankileirille, agitointimatkoille, maanalaisiin kommunistijärjestöihin, jatkosodan rintamalle ja vaaran vuosien vakoilukuvioihin. Isoisistä paljastuneet totuudet olivat tarinoitakin hurjempia.
Elävästi kirjoitettu teos kuvaa sukua, jossa jutuniskentä ja satujen sepittäminen on kulkenut verenperintönä nälkävuosista nykypäivään.
Axa Fahler on palkittu helsinkiläinen copywriter ja intohimoinen historian harrastaja, joka sukelsi sukututkimuksen kaninkoloon selvittämään isovanhempiensa värikkäitä ja vaiettuja elämäntarinoita.
“Tämä tarina on maatuska. Kerroksittainen ja monimutkainen, kauniiden, kauheiden, surullisten, yllättävien ja onnellisten asioiden tarina”, Falher toteaa.
Valehtelija, vakooja, vallankumouksellinen ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Axa Fahlerin itsensä lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 6.6.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Uutuusromaanissa nuori nainen yrittää löytää itseään maailmassa, jossa voi olla mitä vain.15.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Herttaässä on bestseller-kirjailijan uuden sarjan pirskahtelevan hilpeä avaus.
Tutkivan journalismin taidonnäyte paljastaa, että suomalaiset suhtautuvat edelleen sinisilmäisesti venäläisbisneksiin.14.5.2025 09:58:44 EEST | Tiedote
Oleskeluluvilla vehkeilyä, verokikkailua, EU-rahojen hyväksikäyttöä ja riskialttiita tiedehankkeita – uutuuskirja Ruplaruhtinaat paljastaa karuja faktoja venäläisliiketoiminnan taustoista Suomessa
Ystävänä jänis on viehättävä tositarina villijäniksen ja kaupunkilaisnaisen epätodennäköisestä ystävyydestä13.5.2025 08:22:00 EEST | Tiedote
Jäniksenpoikanen oli vain kämmenen kokoinen. Se oli nököttänyt tunteja liikkumatta Chloe Daltonin lenkkipolulla. Dalton teki päätöksen, joka muuttaisi hänen elämänsä: hän nosti jäniksen syliinsä ja suuntasi kotiin.
Punainen keisari on silmiä avaava elämäkerta nykymaailman merkittävimmästä johtajasta, Kiinan Xi Jinpingistä6.5.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Presidentti Xi Jinping johtaa maailman toiseksi suurinta taloutta ja 1,4 miljardin kansalaisen maata. Silti tämä ehdotonta valtaa käyttävä hallitsija tunnetaan yllättävän huonosti.
Atenan kesän ja syksyn valikoima kiehtoo, yllättää, liikuttaa ja tekee viisaammaksi.2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Atenan loppuvuoden 2025 valikoima löytyy juuri julkaistusta Otava-kustantamoperheen Syksyn tähdet -katalogista. Monipuolisen listan kaunokirjoissa perhesiteet pitävät otteessaan. Tietokirjoissa on luvassa hätkäyttäviä elämänpolkuja, värikästä sotahistoriaa, punnittuja ajankohtaisia teoksia, hyytäviä tositarinoita ja tasapainottavaa hyvinvointia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme