Vuosikatsaus 2023: Gramexilta musiikille 21,5 miljoonaa euroa
20.5.2024 11:36:38 EEST | Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry | Tiedote
Gramex maksoi viime vuonna musiikin käytöstä kerättyjä korvauksia yhteensä 21,5 miljoonaa euroa. Tuoreen vuosikatsauksen mukaan suurimmat korvaustulot tulivat taustamusiikista sekä radio- ja televisiokäytöstä.

Vuoden 2023 musiikin käytöstä kerätty korvauskertymä oli 26,05 miljoonaa euroa.
Suurimmat korvaustulot tulivat taustamusiikkisektorilta (10,15 milj.), radio- ja televisiokäytöstä (8,05 milj.) ja internet- ja tietoverkkokäytöstä (4,7 milj.). Erityisesti taustamusiikkioperaattorien korvaukset kasvoivat vuoteen 2022 verrattuna.
Aiempaa tiiviimpi tilityssykli
Teknologisen kehitystyön ansiosta Gramex maksoi musiikin käytöstä kerättyjä korvauksia ensimmäistä kertaa historiassa neljästi vuoden aikana. Suurin osa kerätyistä korvauksista maksettiin äänitemusiikin esittäjille ja tuottajille jo saman kalenterivuoden aikana.
Korvauksia maksettiin yhteensä 21,5 miljoonaa euroa. Siitä 9,3 miljoonaa euroa meni musiikin esittäjäasiakkaille ja 12,2 miljoonaa euroa tuottaja-asiakkaille.
Ulkomailta kerättyjen korvausten osuus oli tilapäisesti aiempaa alhaisempi eräiden korvauserien siirtyessä vuoden 2024 käsittelyyn. Ulkomailta kerättiin 690 000 euroa ja ulkomaille maksettiin 2,18 miljoonaa euroa.
Kehityshankkeiden vuosi
”Vuosi 2023 oli kehityshankkeiden vuosi. Alati lisääntyvän datan hallitsemisessa tarvittavat tunnisteet ja näiden siirtoon tarvittavat formaatit ovat toiminnassamme koko ajan merkittävämpi kehityksen alue. Toimintatapojen ja teknologian kehitys on edellytys toiminnan säilymiselle merkityksellisenä”, kuvaa Ilmo Laevuo toimitusjohtajan katsauksessa.
”Vuoden aikana jatkettiin VRDB- ja RDx- datahub-integraatioiden ja toimintaprosessien kehittämistä, ISNI-tunnisteen käyttöönottoa sekä toteutettiin automaatiota hyödyntävä verkkopalveluiden ja viestinnän kokonaisuudistus”, Laevuo kertoo.
”Uudet tekniikat luovat tietysti haasteen myös kustannuksille. Yhä suorituskykyisemmät järjestelmät aiheuttavat kehityskulujen lisäksi lisääntyviä ylläpitokuluja”, tiivistää Laevuo.
Musiikin puolesta
Vuoden aikana Gramex uudisti brändiään ja avasi täysin uudistuneet verkkosivut, jossa digitaalinen asiakaspalvelu ja viestintä nostettiin uudelle tasolle. Uudistuksen yhteydessä GramexPress-lehti muutettiin kokonaan digimediaksi ja printistä luovuttiin.
Gramex toteutti myös aktiivista edunvalvontaa musiikkialan hyväksi. Vuoden 2023 painopisteinä olivat hallitusohjelmaan vaikuttaminen, kulttuuri- ja musiikkialan kansantaloudellisen arvon sekä kulttuurialan näkökulman tuominen valtiontalouden sopeutuksia ja työttömyysturvan muutoksia koskevaan keskusteluun.
Vaikuttamistyötä tehtiin osin Luovan työn tekijät ja yrittäjät Luovat ry:n osana sekä osin musiikkialan järjestöjen välisenä yhteistyönä.
Tutustu uudistettuun digitaaliseen vuosikatsaukseen tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sari Aalto-SetäläJohtaja, viestintäGramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Puh:+358 50 352 1073sari.aalto-setala@gramex.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 34 000 musiikin käyttäjäasiakkaiden lupaa.
Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Riku Lievonen Gramexin viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajaksi12.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Riku Lievonen aloittaa 18.5.2026 Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestön viestintä- ja yhteiskuntasuhteiden johtajana. Lievonen siirtyy Gramexiin viestintätoimisto Bursonin vaikuttajaviestinnän asiantuntijan tehtävistä. ”Riku Lievosella on vahva ymmärrys yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja kyky kirkastaa kokonaisuuksia. Hänen asiantuntemuksensa vahvistaa Gramexin strategista viestintää ja sidosryhmätyötä merkittävästi”, Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo sanoo. Lievosella on monipuolinen kokemus viestinnästä ja vaikuttamisesta. Viimeisimmäksi hän työskenteli energiamurroksen parissa, mutta sitä ennen on vaikuttanut noin parinkymmenen vuoden ajan luovalla alalla vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä muun muassa Cirkossa, Kiasmassa ja Helsingin juhlaviikoilla. Gramexilla Lievonen vastaa viestinnän, markkinoinnin ja yhteiskuntasuhteiden kokonaisuudesta yhdessä kolmihenkisen tiiminsä kanssa. "Tekijänoikeudet ja luovan alan toimintaympäristön muutokset tekoälyn ja muun digit
Ilmoita av-teoksesi: Vuoden 2026 musiikkioivalluksen haku nyt auki!22.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Gramex ja Teosto jakavat jälleen Vuoden musiikkioivallus –palkinnon, jonka tarkoituksena on nostaa esiin innovatiivista ja kekseliästä musiikinkäyttöä elokuvissa ja tv-sarjoissa. Palkinto jaetaan audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa 28.8.2026. Tuotantoyhtiöt voivat ilmoittaa teoksia mukaan 31.5. mennessä.
Gramexin vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2025: Kampanjointia musiikin arvon puolesta ja kohti vastuullisempaa tulevaisuutta16.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuosi 2025 oli Gramexille merkittävä vastuullisuuden vuosi, kun vastuullisuusohjelmaa toteutettiin ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti. Samalla Gramexin ydintoiminta musiikin käytöstä kerättävien korvausten hallinnoinnin ja tilitysten osalta jatkui vakaana ja tehokkaana muuttuvassa toimintaympäristössä.
Naisten asema musiikkialalla kehittyy hitaasti – osuudet korvauksista kasvussa6.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisen musiikkialan sukupuolijakauma muuttuu edelleen hyvin hitaasti. Naisten osuus tekijöistä, esittäjistä ja tuottajista kasvaa vain pieniä askelia vuodesta toiseen. Naisille maksetut tilitykset kasvavat kuitenkin suhteellisesti enemmän. Vaikka erot ovat yhä suuria, sekä Gramexin että Teoston tilastot osoittavat naisten näkyvyyden ja ansainnan suomalaisella musiikkialalla vahvistuvan.
Wham kipusi jälleen joululaulujen ykköseksi15.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Wham-yhtyeen Last Christmas kiilasi jälleen viime joulun soitetuimmaksi kappaleeksi kotimaisilla radiokanavilla. Viime vuonna listan kärjessä ollut Leevi and The Leavingsin Jossain on kai vielä joulu putosi listasijalle neljä. Gramexin joulutilasto listaa loka-joulukuun ajalta radioiden kaksikymmentä soitetuinta joululaulua. Viime vuoden tilastoinnissa mukana oli myös Yle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme