Varsinais-Suomen hyvinvointialue, VarhaVarsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varsinais-Suomen alueella avotulentekokielto

Jaa

Pelastuslain (379/2011) 6 §:n mukaan avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että maastopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa yläkulmassa on Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen logo.

Avotulella tarkoitetaan pelastuslaissa nuotion lisäksi muuta vastaavaa tulen käyttöä, josta tulen on mahdollista päästä irti maapohjan tai kipinöinnin kautta.

Kevytrakenteiset suoraan maapohjalle asetettavat ja helposti tuulessa kaatuvat grillit ja vastaavat tulisijat katsotaan avotulen teoksi. Tällaisia ovat esimerkiksi kertakäyttögrillit.

Sen sijaan avotuleksi ei katsota maapohjasta eristettyjä grillejä, tiilistä tai kiviaineksesta valmistettuja tulisijoja sekä edellisiä vastaavia laitteita, joista tuli ei voi päästä leviämään maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Kaikessa muussakin toiminnassa, josta voi aiheutua kipinöintiä maastoon, tulee olla erittäin varovainen.

Pelastuslain (379/2011) 6 §:n mukaan hyvinvointialueen pelastusviranomainen voi perustellusta syystä kieltää avotulen teon hyvinvointialueella tai osassa sitä määräajaksi. Päätöksestä tulee tiedottaa tarpeellisessa laajuudessa.

Voimassa oleva maastopalovaroitus on päätöstä tehtäessä vaarallisella tasolla (Ilmatieteen laitos) ja ennusteen mukaan varoitus on voimassa useita vuorokausia.

Päätös

Varsinais-Suomen pelastuslaitos kieltää Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varsinais-Suomen maakunnan alue) kaiken avotulen tekemisen kulotukset mukaan lukien (Pelastuslaki 379/2011 6 §). Pelastuslaitos tiedottaa kiellon päättymisestä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Terrängen är torr och antänder lätt - midsommarbrasan får inte tändas då varning för terrängbrand råder18.6.2024 13:02:42 EEST | Tiedote

Egentliga Finlands räddningsverk uppmanar invånarna till särskild försiktighet på grund av risken för terrängbrand. Det är absolut förbjudet att göra öppen eld när det finns en varning för terrängbrand. Samma regler gäller för att bränna midsommarbrasan som för att göra någon öppen eld. Man får inte tända en lägereld, brasa eller annan öppen eld när det finns en varning för terrängbrand.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye