Musiikkiterapialla lupaavia tuloksia neurologisten häiriöiden hoidossa
21.5.2024 12:33:20 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
FM Mikaela Leandertz tutki väitöksessään toiminnallisten neurologisten häiriöiden (FND) hoitoon kehitetyn kliinisen protokollan kehitystä ja arviointia. Menetelmä perustuu musiikkiterapian käyttöön. Projekti toteutettiin Jyväskylän yliopiston, Sairaala Novan ja paikallisten musiikkiterapeuttien välisenä yhteistyönä.

FND aiheuttaa monenlaisia hermoston toiminnan häiriintymisestä johtuvia kognitiivisia, motorisia ja sensorisia oireita. Se koskee noin viittä promillea maailman väestöstä. Siitä kärsivillä on usein edellä mainittujen oireiden lisäksi ahdistuneisuutta, masennusta, post-traumaattisia stressireaktioita ja kroonista kipua, jotka heikentävät heidän toimintakykyään ja elämänlaatuaan.
Potilaiden tarpeisiin on vaikeaa löytää toimivia ja riittävän yksilöllisiä sekä joustavia hoitokeinoja, sillä heidän tilanteensa ja tarpeensa ovat hyvin vaihtelevia.
Leandertzin tutkima kliininen MTFUND-protokolla (Music Therapy for Functional Neurological Disorder) kehitettiin vuosina 2017–2018 toteutetun pilottitutkimuksen pohjalta. Protokollaa käytettiin myöhemmin kliinisessä tutkimuksessa vuosina 2021–2023 Jyväskylän yliopiston Musiikkiterapian tutkimus- ja opetusklinikalla.
Tutkimuksen tulokset havainnollistavat musiikkiterapiainterventioiden joustavaa ja monipuolista hyödyntämistä MTFUND-protokollan avulla sekä niiden kykyä vastata FND-potilaiden moninaisiin fysiologisiin ja psykologisiin tarpeisiin.
Suurin osa tutkimukseen osallistuneista sai helpotusta oireisiinsa tai ne hävisivät kokonaan. Osallistujat kertoivat, että heidän ymmärryksensä kehon ja mielen välisestä yhteydestä kehittyi intervention aikana. Tämä puolestaan vaikutti yhdessä opittujen selviytymiskeinojen tai oireiden vähenemisen kanssa heidän jokapäiväiseen hyvinvointiinsa, elämänlaatuunsa ja toimintakykyynsä sekä ammatillisissa että sosiaalisissa yhteyksissä.
Leandertzin tutkimuksen tavoitteena on rakentaa kattavampaa ymmärrystä FND:stä tarvittavan tietopohjan rakentamiseksi tulevia laajempia vaikuttavuustutkimuksia varten.
FM Mikaela Leandertzin musiikkiterapian väitöskirjan "Multimodal Vibroacoustic Music Therapy for Functional Neurological Disorder: Development of a Clinical Model" tarkastustilaisuus pidetään 31.5. klo 12.00 Seminaarinmäen kampuksen Historica-rakennuksen salissa H320. Vastaväittäjänä toimii musiikkiterapeutti, FT Marko Punkanen (Chiflow Sound and Music Oy) ja kustoksena apulaisprofessori Esa Ala-Ruona (Jyväskylän yliopisto).
Tilaisuuden kieli on englanti.
Väitöstilaisuutta voi seurata etänä: https://r.jyu.fi/dissertation-leandertz-310524
Väitösjulkaisu: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0153-1
Taustatietoa:
Mikaela Leandertz on rekisteröity musiikkiterapeutti (MT-BC) ja musiikkiterapian tohtorikoulutettava Jyväskylän ylipiston musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. Hänen aiempi työhistoriansa musiikkiterapeuttina sairaalapotilaiden kuntoutustyön parissa on vaikuttanut niin hänen nykyiseen tutkimukseensa lääketieteen parissa kuin hänen sitoutuneisuuteensa monitieteelliseen yhteistyöhön tutkimuksen ja käytännön työn välillä.
Lisätietoja: mikaela.c.leandertz@jyu.fi, 040 5705002
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme