Euroopan muuttoliikeverkoston vuosiraportti 2023: Yhä useampi maahanmuuttaja jatkaa työskentelyä Suomessa
Osaajien maahanmuutto on edelleen korkealla tasolla ja yhä useampi tuo myös perheensä Suomeen. EU:n suuret turvapaikanhakijamäärät eivät toistaiseksi ole näkyneet Suomessa. Nämä ja muut maahanmuuton ilmiöt selviävät Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) vuosiraportista 2023.
EMN (European Migration Network) on tutkimus- ja tiedonvaihtoverkosto, jonka toimintaa koordinoi ja rahoittaa Euroopan komissio. EMN:n Suomen yhteyspiste toimii Maahanmuuttovirastossa.
Työperusteinen maahanmuutto jatkaa korkealla tasolla
Ulkomaalaisten yritysten ja työntekijöiden määrä on kasvanut tasaisesti Suomessa viime vuosina. Varsinkin EU:n ulkopuolisista maista tulleiden työntekijöiden määrä on noussut. Ulkomaista työvoimaa on tullut erityisesti Turun telakan kaltaisiin suuriin rakennushankkeisiin, sosiaali- ja terveysalalle sekä kasvavalle palvelusektorille.
Vuonna 2023 ensimmäisiä työperusteisia oleskelulupia Suomeen myönnettiin hieman vähemmän kuin 2022 (2023: 15 081, 2022: 16 081), mutta jatkolupia myönnettiin huomattavasti edellisvuotta enemmän (2023: 19 476, 2022: 12 374). Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijät jäävät Suomeen.
Työmarkkinoiden kansainvälistyminen näkyy myös työsuojelun ja työnteko-oikeuden valvonnan haasteina. Luvattomasti työskenteleviä kolmansien maiden kansalaisia on havaittu muun muassa siivousalalla, rakennusalalla, kuljetusalalla, maataloudessa, ravintola-alalla sekä alustataloudessa.
Ennätysmäärä uusia opiskelijoita
Opiskelijoille myönnettiin ensimmäisiä oleskelulupia ennätysmäärä vuonna 2023 (12 795, 2022: 8 383). Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on kasvanut koronapandemiasta lähtien. Opiskelijoita tuli viime vuonna etenkin Etelä-Aasian maista kuten Bangladeshista, Sri Lankalta ja Intiasta. Myönnettyjen jatkolupien määrät ovat pysyneet tasaisempina (2023: 3 297, 2022: 3 616). Tämä johtuu siitä, että ensimmäinen oleskelulupa myönnetään nykyään yleensä koko opintojen ajaksi. Suomeen jäävät opiskelijat hakevat yleensä seuraavaa oleskelulupaa jollain muulla perusteella.
Yhä useampi osaaja tuo perheensä Suomeen
Vuonna 2023 nähtiin merkittävä tilastollinen käänne, kun perhe nousi yleisimmäksi oleskeluluvan myöntöperusteeksi. Ensimmäisiä oleskelulupia myönnettiin perhesiteen perusteella 20 278 (2022: 17 284).
Yleisin hakijaryhmä oli muu ulkomaalaisen puoliso tai lapsi, eli jo Suomessa työskentelevien ja opiskelevien ulkomaalaisten perheenjäsenet hakivat oleskelulupia. Tämä on luonnollista seurasta työ- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton kasvusta koronapandemian jälkeen.
Perhesidehakemusten lisääntyminen kertoo myös siitä, että työn tai opiskelun perusteella Suomeen muuttaneet aikovat asua maassa pidempään.
EU-alueen suuri turvapaikanhakijoiden määrä ei näy Suomessa
Viime vuonna Suomessa jätettiin 5 372 turvapaikkahakemusta. Lukumäärä sisältää myös loppuvuonna itärajan kautta tulleiden turvapaikanhakijoiden jättämät hakemukset. Suomessa jätettyjen turvapaikkahakemusten määrä on pysynyt maltillisena vuoden 2015 hakemuspiikin jälkeen.
Maahanmuuttoviraston arvion mukaan Suomessa jätetään vuosina 2024 ja 2025 noin 3 500–4 500 ensimmäistä turvapaikkahakemusta vuosittain.
Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on vähäinen, jos lukuja suhteutetaan koko EU-alueelle. EU-alueella turvapaikkahakemusten määrä nousi viime vuonna korkeimmalle tasolle sitten vuosien 2015–2016. Yhteensä hakemuksia jätettiin yli 1,1 miljoonaa. Saksa vastaanotti selkeästi eniten koko EU:ssa.
Suomessa jätettiin vuonna 2023 myös yhteensä 19 426 tilapäisen suojelun hakemusta, mikä oli alle puolet vuoden 2022 määristä (47 302). Tilapäinen suojelu on tarkoitettu Ukrainasta sotaa pakeneville.
Webinaari ajankohtaisista ilmiöistä
Maahanmuuttovirasto ja EMN järjestävät 21.5.2024 webinaarin Euroopan muuttoliikeverkoston vuosiraportin 2023 julkistus – maahanmuuton ilmiöt ja trendit. Tilaisuudessa esitellään EMN:n maahanmuutto- ja turvapaikkaraportti 2023 ja Maahanmuuton tunnusluvut 2023 -tilastokatsaus. Lisäksi tutustutaan Maahanmuuttoviraston uusimpaan Maahanmuutto Suomeen -katsaukseen ja luvassa on tietoa ja ennakointia kuluvan vuoden kehityksestä.
Tilaisuuden avaa Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Ilkka Haahtela ja EMN:n Suomen yhteyspisteen johtaja Rafael Bärlund. Tämän jälkeen asiantuntijapaneeli keskustelee raporttien pohjalta Suomeen kohdistuvan maahanmuuton ajankohtaisista ilmiöistä tilastojen takana. Keskustelemassa erityisasiantuntijat Tuukka Lampi ja Jutta Saastamoinen EMN:stä sekä Kaisla Huhta Maahanmuuttovirastosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt: Maahanmuuttoviraston viestintä: media@migri.fi, 0295 433 037
EMN:n erityisasiantuntija Tuukka Lampi, etunimi.sukunimi@migri.fi, 0295 433 479
EMN:n erityisasiantuntija Jutta Saastamoinen, etunimi.sukunimi@migri.fi 0295 433 013
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Wild-berry pickers are applying for a residence permit for the first time – all applications have been processed16.7.2024 14:37:06 EEST | Press release
Wild-berry pickers who come from Thailand to Finland are required to have a residence permit for an employed person this summer. All pickers have received a decision on their residence permit application.
Plockare av vilda bär ansöker för första gången om uppehållstillstånd – alla ansökningar har behandlats16.7.2024 14:32:42 EEST | Tiedote
I år behöver thailändska plockare av vilda bär som kommer till Finland för sommaren ett uppehållstillstånd för arbetstagare. Alla plockare har fått ett beslut på sin ansökan.
Luonnonmarjanpoimijat hakevat ensimmäistä kertaa oleskelulupaa – kaikki hakemukset käsitelty16.7.2024 14:31:08 EEST | Tiedote
Suomeen kesäksi saapuvat thaimaalaiset luonnonmarjanpoimijat tarvitsevat tänä vuonna työntekijän oleskeluluvan. Kaikki poimijat ovat saaneet päätöksen hakemukseensa.
The Finnish Immigration Service is reducing the amount of accommodation in the reception system1.7.2024 10:00:48 EEST | Press release
The Finnish Immigration Service is continuously assessing the need for accommodation in the reception system and its cost-effectiveness. The agency regulates the number of places in the system according to the current need.
Migrationsverket minskar antalet inkvarteringsplatser i mottagningssystemet1.7.2024 10:00:24 EEST | Tiedote
Migrationsverket bedömer behovet av inkvarteringsplatser i mottagningssystemet och systemets kostnadseffektivitet kontinuerligt. Verket justerar antalet inkvarteringsplatser enligt det aktuella behovet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme