"Uusi tietokirja auttaa kohtaamaan digitaalista vihaa ja väkivaltaa ”
Vihainen puhe on levinnyt verkkoalustoilla ja erilaiset häiriköinnin muodot ovat arkipäiväistyneet ajassamme. Uusi teos ohjaa sanallisen ja psykologisen väkivallan kohtaamiseen verkossa ja antaa välineitä inhimillisemmän vuorovaikutuksen puolustamiseen. "Verbaalinen väkivalta verkossa" on tutkija Severi Hämärin ensimmäinen kokonainen tietokirja aiheesta. Aiemmin hän on kirjoittanut samasta lähtökohdasta mm. palkitussa teoksessa "Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus" (Vastapaino 2020).

Pahantahtoisen häiriköinnin kohteeksi voi joutua lähes kuka vain, sillä arki löytyy sosiaalisesta mediasta. Vaikka verkko luo välillemme etäisyyttä, olemme siellä paljaampia kuin koskaan. Mielipiteemme, työmme, vitsimme näkyvät ja leviävät kymmenien, satojen, jopa tuhansien pariin.
Verbaalinen väkivalta on vallankäyttöä. Sillä pyritään vaikuttamaan toisiin tuottamalla epämiellyttäviä ja kivuliaita tunteita kiusaamalla, ahdistelemalla, loukkaamalla, häpäisemällä tai nimittelemällä. Severi Hämäri soveltaa viestinnän- ja väkivallantutkimusta, psykologiaa sekä yhteiskuntafilosofiaa verkkovihan juuriin pääsemiseksi. Teos tarkastelee verbaalisen väkivallan merkitystä yhteiskunnan kannalta, tarjoten keinoja tarttua yhteen aikamme ongelmista tehokkaasti niin yksilönä, yhteisöinä kuin yhteiskuntana.
Kirja on kannanotto inhimillisen vuorovaikutuksen ja ihmisyyttä kunnioittavan käyttäytymisen puolesta. Teoksen on kuvittanut sarja- ja pilakuvia mm. Helsingin Sanomiin, Ilta-Sanomiin ja Turun Sanomiin piirtävä sarjakuvataiteilija Jyrki Vainio.
Severi Hämäri (s.1977) on yksi vuoden 2020 Tiedekirja -palkitun Esa Väliverronen ja Kai Ekholm (toim.) Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus -kirjan (Vastapaino, 2020) kirjoittajista.
Vuoden tiedekirjapalkinto 2020https://tiedekustantajat.fi/tiedotteet/vuoden-tiedekirja-2020-on-tieteen-vapaus-tutkijan-sananvapaus/
Hämäri opettaa puhetaitoa ja tutkii filosofiaa. Hän on aikuiskasvattaja, dialogiammattilainen sekä Suomen vanhimman ajatuspajan, vuonna 1968 perustetun Kriittisen korkeakoulun puhetaidon sekä tietokirjoittamisen vastaava opettaja.
Hämärin työ mm. Erätauko-dialogimenetelmän kehittämisen parissa toi Kriittiselle korkeakoululle vuoden Erätauko-säätiön vuoden 2021 Dialogiteko-tunnustuksen.
"Verbaalinen väkivalta verkossa" julkistetaan 18.6. klo 18 Tekstin talossa (Lintulahdenkatu 3). Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Suomen PENin kanssa, jonka Vihapuhetyöryhmässä Severi Hämäri on osallistunut PEN Internationalin rauhankomitealle valmistetun Vihapuhetyökalupakin <https://www.suomenpen.fi/en/vihapuhetyokalupakki/> kirjoittamiseen ja toimittamiseen vuonna 2022.
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: Anita Salo
anita@basambooks.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy
Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet
Kuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
"Aavekipu" – Rakkauden biologiaa, petosta ja halun logiikkaa28.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Onko rakkaus biologinen harha vai elämää ylläpitävä voima? Marja-Riitta Vainikkalan Aavekipu on epärakkausromaani, joka tutkii halua, petosta ja rakkauden kemiaa ilman vaaleanpunaisia suodattimia.
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla23.10.2025 00:19:32 EEST | Tiedote
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla ja antaa mielellään haastatteluja. Hän on myös tavattavissa kirjamessuilla la 25.10 klo 16–19 ja su 26.10 klo 12–13.
Basam Books mukana Helsingin kirjamessuilla. Ohjelmaa osastolla ja lavoilla - lämpimästi tervetuloa!22.10.2025 23:31:01 EEST | Tiedote
Basam Books osallistuu Helsingin kirjamessuille 23.–26. lokakuuta osastolla 6k30. Lavoilla puheenvuoroja ja keskusteluja. Osastolla kirjojen esittelyjä sekä signeerausta. Tervetuloa tapaamaan kirjailijoitamme!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme