Ajosimulaattorit uudistivat metrojunan- ja raitiovaununkuljettajien koulutuksen
Kaupunkiliikenne Oy:n metrojunan- ja raitiovaununkuljettajien ajokoulutusta on täydennetty viime syksystä lähtien ajosimulaattoreilla. Ajoharjoittelu on tärkein osa kuljettajien ajotaidon opiskelua. Simulaattoreilla harjoitellaan normaalia ajoa, mutta myös poikkeustilanteita.

Kaupunkiliikenteen ajosimulaattorit monipuolistivat ja helpottivat kuljettajakoulutusta, sillä niillä voi ajaa kaikkina vuorokauden aikoina. Ajoharjoittelu ei ole riippuvainen vaunukalustosta, ja toisaalta harjoittelu ei sido kalustoa koulutuskäyttöön.
- Olemme saaneet positiivista palautetta ajosimulaattorien käytöstä ajoharjoittelussa. Simulaattorit ovat hyvä lisä koulutukseen. Kuljettajaoppilailla on matalampi kynnys siirtyä ajamaan oikealla vaunulla, kun koulutuksen alussa on opiskeltu perustaidot simulaattorilla. Simulaattoreita käytetään myös koulutettujen, linjaliikenteessä ajavien kuljettajien kertauskoulutuksissa, kertoo Kaupunkiliikenteen liikennehenkilökunnan päällikkö Pasi Singh.
Ennen kuin ajosimulaattorit saatiin täydentämään koulutusta, kaikki ajoharjoittelut tehtiin linjaliikennekalustolla metro- ja raitiotieverkostossa. Se sitoi kalustoa, ja ajoharjoittelua jouduttiin tekemään ilta- ja yöaikaan. Nykyään ajoharjoittelusta noin 20 prosenttia tehdään simulaattoreilla.
Kuljettajakoulutus monipuolistui
Ajosimulaattorit ovat monipuolistaneet kuljettajakoulutusta, sillä niillä voidaan harjoitella tilanteita, joita ei ole mahdollista harjoitella linjaliikenteessä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi raitiovaunun tai metrojunan vikaantumiset ja pakkojarrutukset. Raitiovaunusimulaattorilla harjoitellaan ennakoivaa ajoa esimerkiksi tilanteissa, joissa vaunun eteen ajaa yllättäen auto.
Simulaattoreilla voidaan myös harjoitella tilanteita, joita ei välttämättä ilmene ajoharjoitteluympäristössä, kuten ajoa lehtikelillä tai lumisissa olosuhteissa.
Ajosimulaattoreilla harjoittelu on energiatehokasta, sillä simulaattori kuluttaa vähemmän sähköä kuin oikealla kalustolla ajaminen. Energiatehokasta ajamistakin on mahdollista harjoitella simulaattorilla: metrosimulaattoreissa, kuten aidoissakin metrojunissa, on DAS-järjestelmä (Driver Advisory System), jolla energiaa säästävää ajoa harjoitellaan.
Ajosimulaattorit sijaitsevat Hakaniemen metroaseman yhteydessä moderneissa ja uudenaikaisissa kuljettajakoulutustiloissa. Simulaattoritilassa on neljä ohjaamoa ja kouluttajan pöytä. Ohjaamoissa on istuin, ohjauspöytä ja monitori, joka näyttää autenttista kuvaa liikenteestä. Simulaattorit on Kaupunkiliikenteelle toimittanut espanjalainen Lander Simulation and Training Solutions S.A.
Uusia kuljettajia koulutetaan tänä vuonna
Kaupunkiliikenne kouluttaa tänä vuonna usealla kurssilla uusia metrojunan- ja raitiovaununkuljettajia. Metrojunankuljettajakursseilta on valmistunut ja valmistuu tämän vuoden aikana kaikkiaan 44 uutta kuljettajaa ja raitiovaununkuljettajia yhteensä 192.
Uusia kuljettajia tarvitaan muun muassa uudelle raitiolinjalle Kalasatamasta Pasilaan ja pikaraitiolinja 15:lle sen vuorovälin tihentyessä.
Yhteyshenkilöt
Pasi SinghKaupunkiliikenne Oy, liikennehenkilökunnan päällikkö
Puh:040 6273412pasi.singh@kaupunkiliikenne.fiMe Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Kulkureitit muuttuvat Kontulan metroasemalla – itäinen sisäänkäynti suljetaan ja läntinen avataan 2.6.8.5.2025 14:21:52 EEST | Tiedote
Kontulan metroaseman vuonna 2024 alkanut perusparannus jatkuu, ja seuraavat muutokset koskevat metroaseman sisäänkäyntejä. Kaupunkiliikenne Oy sulkee metroaseman kauppakeskuksen päädyn pääsisäänkäynnin eli itäisen sisäänkäynnin korjaustöiden vuoksi kesän ajaksi 2.6. alkaen. Samalla avataan edellisessä työvaiheessa uudelleen rakennettu aseman länsipäädyn sisäänkäynti. Aseman kolmas, keskimmäinen sisäänkäynti on lisäksi käytössä normaalisti.
Vantaan ratikan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta tehty sopimus6.5.2025 07:51:18 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne on solminut Vantaan ratikan itäallianssin palveluntuottajien kanssa allianssisopimuksen Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta. Allianssin osapuolet ovat Kaupunkiliikenne, Kreate, GRK Suomi, AFRY Finland, SWECO Finland ja WSP Finland. Nyt solmittu sopimus aloittaa varikon ratainfran suunnittelun kehitysvaiheen huhtikuussa 2025. Toteutusvaiheeseen siirrytään varikon investointipäätöksen jälkeen. Nyt alkavan kehitysvaiheen alustava tavoitekustannus on 1,9 M€.
Vuosaaren metrohaaran liikennöintikatko alkaa maanantaina 5.5. - valmistelevia töitä tehdään jo29.4.2025 14:18:31 EEST | Tiedote
Metroliikenne katkeaa 5.5.-28.9.2025 Vuosaaren metrohaaralla Vuosaaren metrosillan peruskorjauksen vuoksi. Metro ei kulje tuolloin Rastilan eikä Vuosaaren metroasemille. Metrohaaralla tehdään liikennekatkon aikana mahdollisimman paljon myös muita kunnostusta vaativia töitä.
Itäkeskuksen metroasema kunnostetaan25.4.2025 17:41:31 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne kunnostaa Itäkeskuksen metroaseman vuosien 2025-2026 aikana. Liikenneliikelaitoksen johtokunta hyväksyi Itäkeskuksen metroaseman kunnostamisen hankesuunnitelman 25.4.2025. Samalla toteutetaan myös aseman liukuportaiden uusiminen ja bussiterminaalin kunnostustoimenpiteet.
Herttoniemen metroaseman kunnostustyöt etenevät – Länsipäädyn hissi otetaan käyttöön 17.4.15.4.2025 15:29:38 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne kunnostaa Herttoniemen metroaseman sisä- ja ulkotiloja vaiheittain vuoden 2025 aikana. Ensimmäiset työt ovat valmistumassa: läntisen sisäänkäynnin hissi Hertan päädyssä on kunnostettu ja se otetaan käyttöön torstaina 17.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme