SDP:n Suhonen: Tämä on surullinen päivä suomalaiselle koulutukselle ja työelämälle
Eduskunta on tänään päättänyt lakkauttaa aikuiskoulutustuen. Tämä päätös tulee heikentämään työntekijöiden koulutustasoa ja työllistymismahdollisuuksia. Aikuiskoulutustuki on vuosien ajan mahdollistanut tuhansille suomalaisille työn ohessa kouluttautumisen ja oman osaamisen päivittämisen. Se on ennaltaehkäissyt työttömyyttä ja mahdollistanut alanvaihdon tilanteissa, joissa omat työt ovat omalta alueelta loppuneet.
![Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP](/data/images/public/66784162/70236766/f20ede6e-1170-4d19-9c58-142108ebc323-w_720.jpg)
- Nyt hallitus on päättänyt luopua täysin toimivasta järjestelmästä, jonka rahoituskaan ei ole edes painanut valtion kirstua kuin vain pieneltä osin. Tilalle ei myöskään ole tarjolla valmista uutta mallia, sanoo Suhonen huolestuneena.
Samaan aikaan saimme tänään kuulla työ- ja elinkeinoministeriöstä, että työttömien työnhakijoiden määrä on noussut 29 200 henkilöllä viime vuoteen verrattuna. Avoimien työpaikkojen määrä on vähentynyt 49 prosentilla viime vuodesta, mikä tarkoittaa yli 55 tuhatta työpaikkaa vähemmän.
- Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikeuttaa tilannetta entisestään, kun työntekijöiden mahdollisuudet kehittää osaamistaan ja sopeutua muuttuville työmarkkinoille heikkenevät. Kuinka voi olla, että hallitus ei näe tätä yhtälöä? On perin kummallista, että sivistyspuolue Kokoomus hyväksyy näin käsittämättömiä toimia koulutuspolitiikassa. Tällä leikataan kyllä omalta Suomipuulta oksaa niin työllisyyden edistämisen, ihmisten tulevaisuusnäkymien ja tasa-arvon näkökulmasta, päättä Suhonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Paluun eduskuntaan tekevä Miapetra Kumpula-Natri aloittaa SDP:n kansanedustajana15.7.2024 15:13:33 EEST | Tiedote
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) palaa eduskuntaan toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin jäsenenä ja uusien meppien astuttua tehtäviin. Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan keväällä 2023 Uudenmaan vaalipiiristä.
SDP:n Piritta Rantanen: Jälleen yksi poliittinen virkanimitys puolueelta, jossa niitä vielä heti sitten kovin sanoin haukuttiin11.7.2024 14:56:12 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen muistuttaa perussuomalaisia puolueen aiemmasta kielteisestä suhtautumisesta poliittisiin virkanimityksiin.
SDP:n Niina Malm: Historiaa ei voi kirjoittaa uusiksi, ei edes Li Andersson10.7.2024 11:24:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton Li Andersson on tiistaina julkaisemassaan blogikirjoituksessa pyrkinyt kirjoittamaan historiaa uusiksi, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, viime vaalikaudella hallintovaliokunnassa varajäsenenä istunut Niina Malm.
SDP:n Mika Kari: Olemme Niinistön vuonna 2016 kuvaamissa uusissa olosuhteissa9.7.2024 10:04:42 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, puolustus- ja tiedusteluvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Mika Kari nostaa esiin entisen tasavallan presidentin tarkkanäköiset sanat muuttuvasta maailmasta ja sen tuomista haasteista.
Hallintovaliokunnan demarit: Rajaturvallisuuslakia korjattiin SDP:n tavoitteiden mukaisesti8.7.2024 19:33:41 EEST | Tiedote
Hallintovaliokunnan demarijäsenet Eemeli Peltonen, Eveliina Heinäluoma, Saku Nikkanen ja Paula Werning ovat tyytyväisiä hallintovaliokunnassa saavutettuihin parannuksiin koskien hallituksen esittämää lakia väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Niin sanotussa rajaturvallisuuslaissa on kyse poikkeuslaista, jolla vastataan Venäjän välineellistetyn maahantulon muodossa harjoittamaan painostukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme