Jyväskylän yliopisto

Onko digiavusta ikääntyneille aina hyötyä? – Yliauttaminen koetaan turhauttavana

Jaa

Läheisten antama digituki ei automaattisesti johda onnistuneisiin oppimiskokemuksiin tai ikääntyneiden itsenäiseen teknologian käyttöön. Auttamisen tulisi tukea uusien asioiden opettelua.  

Perheen ja ystävien antama digituki on tärkeää ikääntyneille. (Mostphotos)
Perheen ja ystävien antama digituki on tärkeää ikääntyneille. (Mostphotos)

DigiIN-hankkeen tuoreessa tutkimusjulkaisussa tarkasteltiin läheisten antaman digituen keskeisiä piirteitä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten nämä piirteet vaikuttavat ikääntyneiden digitaitojen hankkimiseen ja itsenäiseen teknologian käyttöön.

– Läheisasiantuntijoiden eli perheen ja ystävien antamalla informaalilla digituella on merkittävä rooli ikääntyneiden henkilökohtaisissa oppimiskokemuksissa ja heidän kyvyssään käyttää digitaalisia palveluita ja laitteita itsenäisesti, väitöskirjatutkija Viivi Korpela Jyväskylän yliopistosta kertoo.

Haastattelututkimuksen mukaan esimerkiksi läheisten tarjoama empatia ja sosiaalinen tuki voivat edistää digitaitojen oppimista ja ikääntyneiden hyvinvointia. Läheisten antamaa digitukea kuvailtiin tutkimuksessa myös turvalliseksi ja luotettavaksi.

Informaalilla digituella on kuitenkin rajansa, ja kaikilla ei ole läheisiä, joilta apua voisi pyytää.

– Tutkimuksessa havaittiin lisäksi informaalin digituen piirteitä, jotka voivat estää digitaalista osallisuutta. Esimerkiksi yliauttaminen koettiin monesti turhauttavaksi, Korpela huomauttaa. Yliauttaminen viittaa muun muassa tilanteisiin, jossa sovellusten lataaminen ja niiden päivittäminen hoidettiin pois alta mahdollisimman nopeasti.

Tutkimuksen perusteella yliauttaminen voi johtaa siihen, että ongelmat ratkaistaan kokonaan ikääntyneiden puolesta. Vaikka ikääntyneet olisivat itse halunneet opetella ja harjoitella uusia digitaalisia askareita, heille ei tarjottu todellista mahdollisuutta siihen.

Yhteiskunnan digitalisoituessa ja palveluiden siirtyessä verkkoon on tärkeä kehittää kattavampaa ja tehokkaampaa digitaalisen tuen politiikkaa samalla, kun jo olemassa olevien edullisten digitukihankkeiden löydettävyyttä parannetaan. Myös epävirallisten ja ei-muodollisten oppimisverkostojen rooli on tärkeä tunnustaa, sillä digitukipulan ratkaisemiseen tarvitaan meitä kaikkia.

Linkki tutkimusjulkaisuun:

Korpela, V., Pajula, L., & Hänninen, R. (2024). Investigating the multifaceted role of warm experts in enhancing and hindering older adults’ digital skills in Finland. International Journal of Lifelong Education, 1–14. http://dx.doi.org/10.1080/02601370.2024.2353176

Lisätietoja: Viivi Korpela, viivi.e.korpela@jyu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu tuo maailmanmainetta Jyväskylän yliopistolle28.7.2025 12:46:06 EEST | Tiedote

Jyväskylän kansainvälinen kesäkoulu, Suomen suurin ja vanhin kesäkoulu, houkuttelee opiskelijoita ympäri maailmaa kehittämään akateemista osaamistaan STEM-aloilla elokuussa 4.-15.8.2025. Osaamisen kehittämisen rinnalla opiskelijoille syntyy arvokkaita kansainvälisiä suhteita ja rikkaita kokemuksia Suomen kesäisessä Jyväskylässä. Kesäkoulun ohjelmaan kuuluu myös kaikille avoin yleisöluento kyberturvallisuudesta.

Jyväskylän yliopiston ja amerikkalaisen yrityksen yhteistyöstä syntyi maailman tarkin sydänkäyriä tunnistava ohjelmisto ja tytäryhtiö Keski-Suomeen14.7.2025 13:45:27 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto ja yhdysvaltalainen hitech-yritys USAMedX loivat yhteistyössä täysin automaattisesti toimivaan sydäniskuriin sykekäyrien tunnistuksen. Ohjelmistoa tullaan käyttämään kotikäyttöön tarkoitetussa sydäniskurissa, joka pystyy analysoimaan potilaan sydänkäyrän ja antamaan sydäniskun tarvittaessa automaattisesti. Yhteistyö johti lopulta myös USAMedX:n tytäryhtiön perustamiseen Jyväskylään.

Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä9.7.2025 12:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye