Jyväskylän yliopisto

Rintasyövän sairastaneiden kirjallisuusterapeuttisessa ryhmässä itkettiin, naurettiin ja jatkettiin elämää

24.5.2024 06:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

FM Johanna Holopainen tutki väitöskirjassaan rintasyöpäkokemuksista kirjoittamista ja kirjallisuusterapeuttista ryhmäprosessia ja osallistujiensa sille antamia merkityksiä. Aiemmin sairaanhoitajana työskennellyt Holopainen yhdisti kliinisen asiantuntijuutensa kirjallisuusterapeuttiseen työskentelyyn.

Johanna Holopainen tutki, kuinka eletty kokemus rintasyövästä muuntuu kirjoitetuksi ja kerrotuksi kokemukseksi.
Johanna Holopainen tutki, kuinka eletty kokemus rintasyövästä muuntuu kirjoitetuksi ja kerrotuksi kokemukseksi.

– Osallistujien teksteistä nousi esiin, miten sairastuminen vaikuttaa paitsi sairastuneeseen itseensä myös hänen läheisiinsä. Kirjoittaminen ja ryhmän tuki auttavat ymmärtämään sairautta uusista näkökulmista, Holopainen kuvailee.

Kirjallisuusterapeuttisilla menetelmillä tuntemuksia voi tarkastella turvallisesti ja luovasti. Holopaisen ryhmässä tuntemuksia lähestyttiin muun muassa metaforien avulla ja esimerkiksi rintasyövän lääkehoitoa käsiteltiin personifikaation kautta.

– Siinä eloton asia henkilöllistetään. Osallistujat antoivat sytostaateille nimiä, kuten Gandalf, Selkäänpuukottaja ja Punainen paholainen. Hahmojen kohtaamisista kirjoitettiin tarinat, jotka luettiin ääneen ja niistä keskusteltiin yhdessä”, Holopainen kertoo.

Ryhmän 4–6 osallistujaa kokoontuivat säännöllisesti vuoden ajan, ja tutkimusaineisto muodostui heidän teksteistään, haastatteluistaan ja täyttämistään itsearviointikyselyistä. Aineisto tuki Holopaisen intressiä tutkia, kuinka eletty kokemus muuntuu kirjoitetuksi ja kerrotuksi kokemukseksi.

Ryhmäprosessissa keskeistä on ohjaajan mahdollistama turvallinen toimintaympäristö, osallistujien motivoituminen sairauden kokemusten reflektointiin ja ryhmältä saatu palaute, mikä mahdollistaa uusien merkitysten muodostumisen.

– Ryhmä tarjosi rintasyövän akuutin vaiheen ohittaneille osallistujilleen vuorovaikutteisen ympäristön, jossa lähestyä sairauden kokemuksia kunkin omista lähtökohdista, kirjoittaa niistä ja jakaa niitä vertaisten kanssa, Holopainen sanoo. Tutkimuksesta on hyötyä sosiaali- ja terveysalan sekä kolmannen sektorin toimijoille esimerkiksi rintasyöpään sairastuneiden psykososiaalisten tukimuotojen ja kuntouttavan toiminnan suunnittelussa.

FM Johanna Holopaisen kirjoittamisen väitöskirjan ”Rintasyöpäkokemuksista kirjoittamassa: Tutkimus kirjallisuusterapeuttisen ryhmän prosessista ja merkityksistä” tarkastustilaisuus järjestetään 1.6.2024 klo 12 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa, S212. Vastaväittäjänä toimii FT Hanna Hakomäki (HUS Lasten ja nuorten sairaudet, lastenpsykiatria) ja kustoksena apulaisprofessori Sami Sjöberg (Jyväskylän yliopisto).

Väitöstilaisuutta voi seurata myös etäyhteydellä:

https://r.jyu.fi/vaitos-holopainen010624

Väitösjulkaisu on luettavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0162-3

Taustatietoja:

Johanna Holopainen on koulutukseltaan sairaanhoitaja, filosofian maisteri ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Hän työskenteli sairaanhoitajana 15 vuoden ajan, ja on opiskellut kirjoittamista Kauniaisissa ja yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa, josta valmistui maisteriksi 2017. Tohtoriksi valmistumisen jälkeen Holopaisella on suunnitteilla post doc -hanke syöpäkokemusten kehollisuuteen liittyen.

Lisätietoja: Johanna Holopainen, johanna.e.holopainen@jyu.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.

Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.

Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote

Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye