Jyväskylän yliopisto

Väitös: Hahmotusvaikeuksia ymmärretään ja tunnistetaan heikosti

23.5.2024 09:09:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Oletko koskaan miettinyt, miten osaat suunnistaa paikasta toiseen, löytää avaimet muiden tavaroiden joukosta pöydältä, solmia kengännauhat tai tulkita bussiaikatauluja? Jos et, todennäköisesti hahmottaminen on sinulle helppoa ja sujuvaa, joten sinun ei ole tarvinnut kiinnittää asiaan juurikaan huomiota. Hahmotusvaikeuksia kokeville tämän tyyppiset asiat ovat vaikeita tai jopa mahdottomia. Väitöskirjatutkija Suvi Ylösen mukaan olisi tärkeää, että oppilaitoksissa ja työpaikoilla ymmärrettäisiin hahmotuskyvyn merkitys ja tarvittaessa tarjottaisiin tukea hahmotusvaikeuksiin.

Suvi Ylönen.

Kehityksellisillä hahmotusvaikeuksilla tarkoitetaan aivojen poikkeuksellista tapaa tulkita näönvaraista ja tilallista informaatiota. Aistien toiminnassa itsessään ei ole vikaa, mutta aivot eivät pysty hyödyntämään aistitietoa riittävän tarkasti tai nopeasti. Käytännössä hankalaa voi olla vaikkapa tietynlaisen tuotteen tunnistaminen ja löytäminen kaupan hyllystä, jonkin asian kokoaminen palasista ohjeen mukaan, kartan lukeminen tai navigointi kaupungissa. Myös ajan, rahan, etäisyyksien ja sijaintien hahmottaminen voi olla haastavaa. 

– Monissa hyvinkin arkisissa toiminnoissa tarvitaan hahmotuskykyä. Hahmotusvaikeuksia kokevilla voi olla päivittäin useita tilanteita, jotka kuormittavat ja tuntuvat haastavilta, hahmotusvaikeuksista väittelevä tutkija Suvi Ylönen kertoo.  

Tiloja, reittejä tai vaikkapa sähköisiä palveluja suunnittelevat ihmiset, joille hahmottaminen on vahvuus, sillä se on monilla teknisillä aloilla edellytys opiskelemaan pääsemiselle ja alalla menestymiselle. 

– Ne, joille hahmottaminen on sujuvaa, eivät osaa ottaa huomioon hahmotusvaikeuksia, koska oletuksena on, että kaikki osaavat liikkua ja toimia tietyllä tavalla. Kuitenkin noin kymmenisen prosenttia ihmisistä hyötyisi siitä, että hahmottamista ei pidettäisi itsestään selvänä taitona, johon kuka tahansa helposti pystyy, Ylönen painottaa.

Hahmotushäiriöiselle elämä voi olla jatkuvaa selviytymistä

Hahmotusvaikeudet eivät löydy virallisesta tautiluokituksesta. Usein ne kuitenkin esiintyvät muiden oppimisvaikeuksien ja neuropsykiatristen haasteiden kanssa, joten moni pääsee tuen piiriin jonkin toisen diagnoosin kautta. 

Ylönen pureutuu väitöstutkimuksessaan siihen, millaisia merkityksiä aikuiset omille hahmotusvaikeuksilleen antavat. Merkitysten muodostumiseen vaikuttaa ihmisen persoonan lisäksi hänen kokemuksensa ja se arkinen ja sosiaalinen ympäristö, missä hän toimii.

– Jokainen meistä kertoo koko ajan jonkinlaista tarinaa itsestään ja elämästään. Hahmotusvaikeuksiin liittyvien kokemusten tarkastelu tarinoina tuokin esille sitä, mikä kaikki vaikuttaa siihen, millainen kokemus hahmotusvaikeuksien kanssa elämisestä syntyy. Jonkun tarina näyttäytyy jatkuvana taisteluna ja selviytymisenä, joku kertoo traagista tarinaa elämästään ja jollain korostuu kasvu ja toisilta saatu tuki, Ylönen luonnehtii.

– Sillä, millaista tukea ja ymmärrystä on elämänsä aikana saanut toisilta ihmisiltä niin päiväkodissa, koulussa, kotona, kaveripiirissä tai töissä, näyttää olevan suuri merkitys. 

Vertaistuki vähentäisi outouden tunteita, mutta sitä ei juuri ole 

Monet hahmotusvaikeuksia kokevat henkilöt ovat jääneet kokemuksensa kanssa myös hyvin yksin.

– Yleistä on tietynlainen outouden, ulkopuolisuuden tai tyhmyyden kokemus, Ylönen kuvaa.

Muiden samanlaisten kokemusten kuuleminen lisää itseymmärrystä ja vähentää kokemusta erilaisuudesta tai outoudesta. Vertaistukea on kuitenkin niukasti tarjolla. 

– Monet kertoivat tutkimuksessa, että eivät olleet koskaan aiemmin puhuneet omista hahmotusvaikeuksistaan muille ja kertoivat asiasta nyt ensimmäistä kertaa. Kokemus on voinut olla hyvinkin merkittävä, Ylönen kertoo.

Esimerkiksi hyvinvoinnin, esteettömyyden ja saavutettavuuden näkökulmasta tärkeää olisikin, että tieto hahmotusvaikeuksista lisääntyisi. 

– Tärkeää olisi myös, että kouluissa, oppilaitoksissa ja työpaikoilla ymmärrettäisiin hahmotuskyvyn merkitys erilaisissa tilanteissa ja osattaisiin tukea niitä, joilla on hahmotusvaikeuksia. Puhumattakaan vaikkapa autokoulusta, armeijasta ja erilaisista harrastuksista, Ylönen huomauttaa. 

Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi hahmotusvaikeuksia tai kaipaat lisätietoa aiheesta, kannattaa tutustua Niilo Mäki Instituutin Hahmotusvaikeuksien tietopalveluun tai vierailla maksuttomassa Hahmola-oppimisympäristössä, jossa pääsee tarkastelemaan ja harjoittelemaan omia hahmottamisen taitojaan. Niilo Mäki Instituutti on myös julkaissut infograafin hahmotusvaikeuksista.

Taustatiedot:

Suvi Ylönen on syntynyt Jyväskylässä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen yhteiskoulun lukiosta vuonna 2000. Ylönen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta 2006 ja kasvatustieteen maisteriksi Jyväskylän ylipistosta vuonna 2008. Lisäksi hänellä on varhaiserityisopettajan ja laaja-alaisen erityisopettajan pätevyydet. Ylönen työskentelee hankevetäjänä Niilo Mäki Instituutissa.

KM, YTM Suvi Ylösen erityispedagogiikan väitöskirjan "Hahmotusvaikeudet koettuna ja kerrottuna ilmiönä: Narratiivinen tutkimus merkitysten, toimijuuden ja kategorioiden rakentumisesta" tarkastustilaisuus 24.5.2024 klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Marita Mäkinen (Tampereen yliopisto) ja kustoksena dosentti Tanja Vehkakoski (Jyväskylän yliopisto). 

Väitöstilaisuuden kieli on suomi. Väitöstilaisuutta voi seurata etänä tämän linkin kautta

Väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/94836

Yhteyshenkilöt

Suvi Ylönen
p. 040 6651104
suvi.ylonen@nmi.fi

Kuvat

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Varhaiskasvatuksen johtamiskulttuuri vaikuttaa uudistusten toteutumiseen23.2.2026 07:15:00 EET | Tiedote

Varhaiskasvatuksen johtaminen on muuttunut viime vuosina aiempaa vaativammaksi. Kehityksen taustalla ovat sekä muuttuneet odotukset varhaiskasvatuksen tehtävästä että koulutuspoliittiset linjaukset. Samalla päiväkotien arkea ovat muovanneet merkittävät rakenteelliset ja poliittiset uudistukset. Väitöstutkimus osoittaa, että muutosten toteutuminen arjessa riippuu ratkaisevasti siitä, miten johtaminen päiväkodeissa toimii.

Yläkoululaiset disinformaation keskellä – tutkimuksessa selvitetään, kuka tunnistaa harhaanjohtavan tiedon ja miksi19.2.2026 11:45:02 EET | Tiedote

Disinformaatio eli tarkoituksellisesti harhaanjohtava tieto on yhä näkyvämpi osa nuorten arkea. Sosiaalisen median kanavat, algoritmit ja nopeasti leviävä sisältö altistavat yläkoululaiset virheelliselle tiedolle päivittäin. Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeessa selvitetään, kuinka hyvin nuoret tunnistavat disinformaation ja mitkä tekijät vaikuttavat heidän kykyynsä erottaa tosi valheesta.

Suomen Akatemia rahoittaa musiikin kansainvälisen huippututkijan paluun Jyväskylän yliopistoon19.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote

Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 27,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Jyväskylän yliopistoon myönnettiin 2,5 miljoonan euron rahoitus musiikin huippututkija Tuomas Eerolan rekrytointiin. Rahoituksen turvin kaikkiaan 11 kansainvälistä tutkijaa siirtyy suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin ja perustaa niihin tutkimusryhmänsä.

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiöltä merkittävä tuki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle - Säätiö myönsi apurahoja 265 000 euroa18.2.2026 21:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö sr. on lahjoittanut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle 190 000 euron apurahan 18.2.2026. Apurahatilaisuudessa Säätiö jakoi apurahoja kauppatieteiden opiskeluun sekä korkeakouluasteisen kaupallisen koulutuksen ja liikesivistyksen ylläpitoon ja tukemiseen Jyväskylässä yhteensä 265 000 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye