Kaupunki kaataa kaarnakuoriaisten valtaamia puita
Hyönteisten valtaamia puita poistetaan toukokuun loppupuolelta alkaen tuholaisvahinkojen leviämisen ehkäisemiseksi ja metsän terveyden turvaamiseksi. Poistettavat puut ovat hyönteisten heikentäminä huonokuntoisia ja vaarallisia.
Pääosa puista on kirjanpainajakuoriaisten kurittamia kuusia. Osassa puista on tehty havaintoja myös aitomonikirjaajasta, kuusentähtikirjaajasta sekä kuusijäärästä. Hyönteisten valtaamien puiden poistoa tehdään tarvittaessa koko kesän ajan, sillä kaarnakuoriaisten aiheuttamia tuhoja voi esiintyä lämmön lisääntyessä pitkälläkin ajanjaksolla.
Kirjanpainajaa ja muita kaarnakuoriaisia on havaittu erityisesti Keskuspuistossa ja sen eri osissa, kuten Hakuninmaalla, Maunulassa ja Pakilassa. Lisäksi niitä on muun muassa Lauttasaaressa.
Poistettavat puut tarkistetaan linnunpesien varalta. Mikäli puussa on pesä, se kaadetaan vasta lintujen pesimisajan päätyttyä.
Kirjanpainajien valtaamat rungot haketetaan nopeasti puiden poiston jälkeen. Kuivuneet rungot, joilla tuholaisia ei enää havaita, jätetään maastoon edistämään kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.
Mikä on kirjanpainaja?
Kirjanpainaja on alle puolen sentin mittainen, mustankiiltävä kaarnakuoriainen. Se on lentokykyinen, mutta lentää yleensä vain noin 100–200 metriä lähimmän kuusen rungolle. Kirjanpainaja lisääntyy kuusen paksun kaarnan alla, jossa toukat syövät nilaa ja aiheuttavat häiriöitä sekä ravinteiden että veden kuljettamiselle.
Kirjanpainajan iskeytymisen puuhun tunnistaa siitä, että kuusen tyvelle oli kasautunut reilusti punaruskeaa purua. Porauduttuaan puuhun urospuoliset kirjanpainajat houkuttelevat naaraita paikalle pariutumaan erittämällä houkutinainetta, feromonia. Sen vuoksi kirjanpainajien valtaamien puiden annetaan olla hetken aikaa maastossa niin sanottuina syöttipuina. Tavoitteena on saada mahdollisimman runsaasti kirjanpainajia iskeytymään poistettaviin puihin.
Kirjanpainaja on tavanomainen Suomen luontoon kuuluva laji. Siitä tulee ongelma, jos populaatio pääsee kasvamaan liian suureksi. Levitessään laajalle alueelle, puustotuhot muuttavat maisemaa ja haittaavat metsien virkistyskäyttöä. Ilmastonmuutoksen ja lämpenevien kesien myötä kirjanpainajat ja niiden aiheuttamat vahingot todennäköisesti lisääntyvät.
Kirjanpainajat ovat viime vuosina kuivattaneet isoja kuusia Keskuspuistossa. Mittavimmat tuhot ne ovat saaneet aikaan Paloheinän ja Maunulan alueilla. Viime kesänä jouduttiin kaatamaan lähes 500 kirjanpainajan tuhoamaa kuusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa Koskikallio
metsävastaava
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
p. 040 673 1756
vesa.koskikallio@hel.fi
Sami Pulkkinen
metsävastaava
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 52701
sami.pulkkinen@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mustikkamaalla rakennetaan uutta ulkokuntosalia24.7.2024 14:56:35 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalla alkoi heinäkuun alkupuolella Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannusurakka. Urakan ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ulkoliikuntasali. Myöhemmin uusitaan myös jalkapallokenttä.
Helsinki palauttaa koripallotelineitä kaupunkilaisten käyttöön23.7.2024 16:19:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Haagassa suljetut koripallokorit jälleen pelaamiselle. Pohjois-Haagan ala-asteen sekä Haagan peruskoulun pihoilla sijaitsevien koripallotelineiden sukat suljettiin pelaamisesta aiheutuneen melun vuoksi.
Saukonkanavan rakennustyöt etenevät Jätkäsaaressa23.7.2024 09:43:15 EEST | Tiedote
Urakassa siirrytään rakentamaan Saukonkanavan pohjoisen puolen tukimuuria ja paalulaattoja sekä Bermudan sillan kansirakennetta. Hanke mahdollistaa Jätkäsaaren rakentamisen tulevaisuudessa.
Helsinki poisti hylättyjä veneitä Kivinokasta – huonokuntoiset veneet päätyivät kaatopaikalle19.7.2024 14:38:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti keväällä puuttuvansa luvattomaan maankäyttöön hylättyjen veneiden osalta. Ensimmäisenä poistettiin 17 hylättyä venettä Kivinokasta.
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme