
Burgerifestivaali täyttää taas Helsingin Rautatietorin
23.5.2024 13:46:03 EEST | Wolfcom | Tiedote
Suomen suosituimmat hampurilaisravintolat sekä hyvän katuruoan ystävät täyttävät taas Helsingin Rautatietorin, kun perinteinen Burger Lovers -festivaali järjestetään 12.-15. kesäkuuta. Suomen burgerikulttuurin ykköstapahtumaksi noussut Burger Lovers -ruokafestivaali järjestetään nyt jo neljännen kerran. Nelipäiväiseen ruokatapahtumaan odotetaan jälleen kymmeniä tuhansia kävijöitä nauttimaan Suomen suosituimpien burgeriravintoloiden osaamisesta lounaista iltamyöhäiselle. Festivaalilla palkitaan myös Suomen paras burgeriravintola, jonka yleisöäänestys alkaa 2. kesäkuuta.

Pohjoismaiden suurimmaksi kasvanut hampurilaisfestivaali on tapahtuma, jota niin siihen osallistuvat ravintolat kuin yleisökin osaavat odottaa. Suositut ja erinomaisiksi arvioidut burgeriravintolat yhteen kokoava festivaali syntyi Burger Lovers Finland -Facebook-yhteisön aktiivien toimesta vuonna 2019. Ensimmäisen kerran Suomen burgerimestarit kokoontuivat Kampin Narinkkatorille, ja annosten äärelle saapui lähes 35 000 katuruoan ystävää. Ruokatapahtuma sai väljemmät puitteet Helsingin Rautatietorilta, jossa festivaalialue muuntui yli 40 000 asiakkaalla Suomen suurimmaksi burgeriravintolaksi.
Tänä kesänä tapahtumaan on kutsuttu mukaan 11 ravintolaa, jotka edustavat kattavasti pääkaupunkiseudun lisäksi Suomen maakuntien burgeriparhaimmistoa. Rauman, Kuopion, Seinäjoen, Hyvinkään, Salon, Espoon ja Helsingin lisäksi mukana on myös alan edelläkävijä Tallinnasta.
”On upeaa, että burgeritaitajat myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta saapuvat tähdittämään ruokafestivaalia. Hyviksi tiedettyjen burgerien perässä ajetaan pitkiäkin matkoja, joten näin monen saaminen yhteen tilaisuuteen on lottovoitto myös festivaalivieraillemme. Ulkomaan vieraamme tulee jo toistamiseen Virosta. Luvassa on jälleen burgeritaidon ilotulitusta”, lupaa burgerifestivaalin järjestävän Burger Lovers Finland Oy:n Antti Suikkari ja lisää: ”Ammattilaisten lisäksi myös intohimoisia burgeriharrastajia Burger Lovers Finland -ryhmästämme pääsee kokkaamaan suurelle yleisölle.”
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys
Burger Lovers Finland -yhteisö järjestää kolmannen kerran Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksen, jonka voittaja julkistetaan festivaaleilla. Viime vuonna ääniä annettiin yli 22 000 ja voittajaksi kruunattiin kotkalainen The Van. Äänestyksen pohjana on yli sadan laadukkaita hampurilaisia tarjoavan ravintolan listaus ja omaa suosikkia voi äänestää myös listan ulkopuolelta. Äänestys alkaa maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi ja sulkeutuu sunnuntaina 9. kesäkuuta. Suomen paras hampurilaisravintola, ja uutena kategoriana myös parhaan vegeburgerin kokkaaja, julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 11. kesäkuuta.
Festivaalin tähdet
Burger Lovers -festivaalin monipuolisesta keittiöstä vastaa tänä kesänä kymmenen korkealaatuista suomalaista burgeriravintolaa sekä festivaalin ulkomaanvieras on VLND Tallinnasta. Tarjolle tulee useita erityylisiä ja eri tekniikoilla valmistettuja hampurilaisia. Perinteisten burgerien lisäksi listoilta tulee löytymään myös hitaasti savustamalla kypsytettyjä grilliherkkuja sekä vegaanisia ja kasvisvaihtoehtoja.
Kesän 2024 Burger Lovers -festivaalin ravintoloita ovat 2 Kundia Burges & Fries (Rauma), Burger5 (Kuopio), Burger Company (Helsinki, Turku), BurSalad (Hyvinkää), Happy Days Street Food (Espoo), JJ’s BBQ (Salo), The Bro’s Burgertruck (Helsinki), We Got Burgers (Seinäjoki), Pretty Boy Wingery (ketju), Social Burgerjoint (ketju), VLND Burgers (Tallinna) ja Burger Lovers Finlandin omat mestarit.
Burger Lovers -festivaali pähkinänkuoressa
Burger Lovers -festivaali järjestetään Helsingin Rautatietorilla 12.-15. kesäkuuta 2024 päivittäin lounaasta myöhäiseen illalliseen. Festivaaliin osallistuvat ravintolat tarjoilevat annoksia myyntipisteiltään ja koko festivaalialue toimii anniskelualueena. Festivaalialueelle on vapaa pääsy.
Medialle tutustumislounas 12.6. kello 11.30 tai burgeripassi
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestyksen tulokset julkistetaan tiedotteella tiistaina 11.6.
Median edustajille järjestetään lehdistölounas ja burgerimestareiden haastattelutilaisuus keskiviikkona 12.6. kello 11.30.
Medialle on tänä vuonna tarjolla myös Lehdistön burgeripassi, jolla voi lunastaa ilmaisen testiburgerin jokaisesta myyntipisteestä. Median edustajien akkreditointipyynnöt lehdistölounaalle tai burgeripassiin tulee lähettää 11.6. mennessä samuel.sorainen@wolfcom.fi. Lähetetty akkreditointipyyntö ei takaa burgeripassia tai lehdistölounasta. Hyväksytyille ilmoitetaan asiasta sähköpostitse.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Suikkari, Burger Lovers Finland, +358 50 347 5015, antti@burgerlovers.fi
Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat



Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viro edelleen suomalaisten ykköskohde15.1.2026 14:45:03 EET | Tiedote
Suomalaisten matkailu ulkomaille väheni vuonna 2025 selvästi, mutta yksi kohde piti asemansa: Viro. Vaikka suomalaisten matkustaminen etelänaapuriin pysyi kokonaisuutena vuoden 2024 tasolla, tehtiin Helsinki–Tallinna-reitillä viime kesänä kuluvan vuosikymmenen matkustajaennätys¹. Laivamatkustajien määrän säilyessä ennallaan Virossa vietettyjen hotelliyöpymisten määrä laski, kun taas yksityismajoitusten käyttö kasvoi selvästi. Kehitys kertoo lähimatkailun ja tutun kohteen vetovoimasta epävarmassa ajassa.
Jalkapallolegendat Vuokattiin maaliskuussa 202715.1.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Maailman suosituimman urheiluseuran Manchester Unitedin legendat saapuvat Suomeen maaliskuussa 2027 osana uutta kansainvälistä Legends Weekend -fanitapahtumaa. Kainuun lumilla järjestettävä tapahtumaviikko kokoaa Vuokattiin noin 20 jalkapallohistorian huippunimeä, kansainvälisiä VIP-vieraita, faneja sekä jalkapallovaikuttajia eri puolilta maailmaa.
7 x yhteistä välipäivien aktiviteettia Virossa17.12.2025 14:08:04 EET | Tiedote
Joulun välipäivät ovat täydellinen hetki pienelle irtiotolle, ja lyhyen matkan päässä Viro tarjoaa runsaasti mukavaa ja vaivatonta tekemistä koko perheelle. Poimi talvikauden helpot hyvänmielen aktiviteetit joulun ja loppiaisen välisiin vapaapäiviin.
Suomalaisen Ainoa Wineryn laatuviinit joulupöytään ja pukinkonttiin24.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hollolaisen Ainoa Wineryn viineissä maistuu marjat, metsä ja ripaus talven mausteisuutta. Viinit valmistetaan suomalaisista villimarjoista ja hedelmistä perinteisellä viinimetodilla. Tuloksena on kansainvälisesti palkittuja laatuviinejä, jotka ilahduttavat niin joulupöydässä kuin pukinkontissa.
Ainoa Winery sai kasvurahoituksen ja huippuosaajia hallitukseen14.11.2025 11:12:38 EET | Tiedote
Suomalaisiin villimarjoihin ja hedelmiin erikoistunut viinitalo on saanut merkittävän kasvurahoituksen. Sen avulla Ainoa Winery kehittää toimintaansa, kasvattaa raaka-aineiden ostoja sekä tuotanto- ja varastokapasiteettiaan ja lisää henkilöstöä Hollolassa. Investointi tukee myös viinitalon panostuksia markkinointiin ja jakeluun kotimaassa ja kansainvälisesti. Ainoa Wineryn tavoitteena on viinituotannon ja myynnin kymmenkertaistaminen.