Suomen parhaat ammattiosaajat palkittiin Taitaja-kilpailussa
23.5.2024 15:35:54 EEST | Skills Finland ry | Tiedote
Nuorten ammattitaidon suomenmestaruusmitalit on jaettu tänään. Koko kilpailun parhaaksi Taitajien Taitajaksi valittiin kiinteistönhoitolajin voittanut Max Miettunen.

Taitaja2024-tapahtuma järjestettiin Kuopiossa 20.−23.5.2024. Suomenmestaruusmitaleista kamppaili yli 400 ammatillisessa koulutuksessa opiskelevaa nuorta. Mitalit jaettiin 49 lajissa, joista viisi oli erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja. Tulokset liitteenä.
Taitajien Taitajaksi valittiin Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniassa opiskeleva Max Miettunen, joka kilpaili kiinteistönhoidossa. Taitajien Taitaja on oman lajinsa kultamitalisti, joka toimii ammatillisen koulutuksen edustajana vuoden ajan. Hän saa vuodeksi käyttöönsä täyssähköisen Volvo EX30 -auton.
Kestävä kehitys, työturvallisuus ja yrittäjyys ovat teemoja, jotka tulee näkyä kaikissa Taitaja-lajeissa. Tapahtumassa palkitaan kussakin näistä kategorioista laji, joka on kyseisenä vuonna toiminut esimerkillisesti teeman huomioimisessa. Palkinnot jaettiin tänä vuonna seuraavasti:
- Kestävän kehityksen Taitaja-palkinnon sai hevostenhoito.
- Yrittäjyyden Taitaja-palkinnon sai vaatteenvalmistus.
- Työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin Taitaja-palkinnon sai puhdistuspalvelut.
Yläkoululaisten leikkimielisen tieto- ja taitokilpailun Taitaja9:n voittanut joukkue on Sapelihammastiikerit Sydän-Laukaan koulusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli Laitinenviestintä- ja markkinointivastaavaTaitaja2024 I Savon ammattiopisto
Puh:044 785 8747heli.laitinen@sakky.fiKatja KatajamäkiviestintäpäällikköSkills Finland
Puh:040 7320691katja.katajamaki@skillsfinland.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taitaja2024-tapahtuma järjestetään Kuopiossa 20.–23.5.2024. Tapahtuma kerää yhteen maan huippuosaajat kisaamaan Suomen mestaruuksista. Kuopio-hallissa ja Sakkyn Savilahden kampuksella järjestettävä tapahtuma on yleisölle maksuton.
Ammattitaidon SM-kilpailun finaalissa kilpailee noin 350 opiskelijaa eri ammattialoilta. Semifinaaleihin osallistui 1903 kilpailijaa. Lajeja on 49, ja niistä viisi on erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille tarkoitettuja TaitajaPLUS-lajeja. Taitaja2024-tapahtuman yhteydessä kilpaillaan lisäksi yläkoululaisten Taitaja9-kilpailun finaali.
Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Savon ammattiopisto. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee tapahtuman toteuttamista. Tapahtuman taustaorganisaatio on Skills Finland ry, joka edistää ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa kilpailu- ja valmennustoiminnan avulla järjestämällä yhteistyökumppaniensa kanssa vuosittain ammatillisen koulutuksen suurtapahtuman Taitajan ja lähettämällä Suomen virallisen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry
Mästare2026 ger finalisterna möjlighet till studieplats vid yrkeshögskola12.2.2026 19:39:38 EET | Pressmeddelande
Finalisterna i yrkes FM-tävlingen i Mästare2026 har offentliggjorts torsdagen den 12.2. Från semifinalerna som ordnades i slutet av januari har sammanlagt 400 studerande från yrkesutbildningen kvalat sig till finalen. Mästare2026 ger finalisterna möjlighet till direkt fortsatta studier vid en yrkeshögskola. Namnlista över finalister finns som bilaga.
Taitaja2026 mahdollistaa finalisteille amk-opiskelupaikan12.2.2026 10:51:47 EET | Tiedote
Ammattitaidon SM-kilpailun Taitaja2026:n finalistit on julkistettu torstaina 12.2. Tammikuun lopussa järjestetyistä semifinaaleista tiensä loppukilpailuun on selvittänyt kaikkiaan 400 ammatillista opiskelijaa. Taitaja2026 mahdollistaa finalisteille suoran pääsyn jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun. Finalistien nimilista liitteenä.
Amispäiväkirjat TV-sarja palkittiin30.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Amiksessa opiskelevien nuorten elämää seuraava Amispäiväkirjat-sarja sai kunniamaininnan Opetusalan ammattijärjestö OAJ:ltä.
Ammattiosaamisen SM-semifinaalit kisataan 26.-30.1.202620.1.2026 07:52:00 EET | Tiedote
Semifinaalien toteuttamiseen osallistuu noin 60 ammatillista oppilaitosta ympäri Suomen. Media on tervetullut seuraamaan Taitaja2026-semifinalistien työskentelyä.
Nuori EM-mitalisti teki puvun Linnan juhliin5.12.2025 08:53:12 EET | Tiedote
Nuorten ammattitaidon EM-kilpailussa pronssimitalilla palkitun tekstiili- ja muotialan opiskelijan Inka Nurmisen, 19, suunnittelema ja toteuttama klassista glamouria hehkuva puku nähdään lauantaina Presidentinlinnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme