Säästäjä-palvelun käyttäjämäärä ylitti merkittävän rajan – yli 100 000 suomalaista säästää nyt vaivattomasti sen kautta
23.5.2024 13:56:07 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote
S-Pankin mikrosäästämisen Säästäjä-palvelussa ylitettiin 100 000 käyttäjän raja. Viisi vuotta sitten lanseerattu Säästäjä on Suomen ensimmäinen mikrosäästämisen palvelu. Se tarjoaa monelle ensimmäisen kosketuksen rahastosijoittamiseen ja mahdollistaa säästöjen kerryttämisen helposti pienistä summista.

S-Pankin suosittu mikrosäästämisen palvelu Säästäjä on saavuttanut merkittävän virstanpylvään, kun sen käyttäjämäärät ylittivät 100 000. Vuonna 2018 julkaistu Säästäjä-palvelu on ensimmäinen Suomessa lanseerattu mikrosäästämisen palvelu.
”Olemme todella iloisia ja ylpeitä siitä, että Säästäjä-palvelumme on saavuttanut näin suuren suosion. Se osoittaa, että suomalaiset ovat kiinnostuneita sijoittamisesta ja haluavat tehdä sitä vaivattomasti. Moni myös aloittaa rahastosijoittamisen ensimmäistä kertaa juuri Säästäjän kautta, sillä puolet palvelussa säästämisen aloittaneista kertoo sijoittavansa ensimmäistä kertaa elämässään. Haluamme jatkossakin tehdä sijoittamisesta helppoa ja saavutettavaa kaikille”, S-Pankin toimitusjohtaja Riikka Laine-Tolonen kommentoi.
S-mobiili-sovelluksesta löytyvä Säästäjä tarjoaa käyttäjilleen helpon tavan aloittaa säästämisen ja sijoittamisen pienilläkin summilla. Käyttäjät voivat ohjata automaattisesti valitsemaansa rahastoon S-ryhmän ostoksista kertyneet Bonukset tai jokaisesta korttimaksusta 0,5–5 euroa. Lisäksi Säästäjässä voi kuukausisäästää, eli siirtää automaattisesti säästöön kuukausittain tietyn summan. Kaikki nämä vaihtoehdot mahdollistavat säästöjen kerryttämisen huomaamatta ja vaivattomasti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
S-Pankin viestintä
Puh:+358 10 767 9300viestinta@s-pankki.fiwww.s-pankki.fiLinkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Irankriget håller oljepriset högt – S-Banken ökade aktievikten trots osäkerheten8.10.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det utdragna kriget i Iran har drivit upp oljepriset och ökat oron för stigande inflation. Enligt S-Bankens marknadssyn för oktober kan de högre energipriserna hålla räntorna på en hög nivå längre än väntat. Samtidigt har världsekonomin och företagens resultatutveckling fortsatt att vara starka.
Iranin sota pitää öljyn hinnan korkealla – S-Pankki kasvatti osakepainoa epävarmuudesta huolimatta8.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Iranin sodan pitkittyminen on nostanut öljyn hintaa ja lisännyt huolta inflaation kiihtymisestä. S-Pankin lokakuun markkinanäkemyksen mukaan energian kallistuminen voi pitää korot korkealla odotettua pidempään. Samalla maailmantalous ja yritysten tulokset ovat säilyneet vahvoina.
S-Bankens ekonomiska prognos: Finlands ekonomi växer i allt snabbare takt tack vare investeringar6.10.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
I år har Finlands ekonomi utvecklats starkare än väntat. Vi har framför allt fått positiva nyheter om företagens investeringar. Konsumenternas förtroende har också ökat och de senaste arbetslöshetssiffrorna tyder på att arbetslöshetsgraden börjar sjunka. Utsikterna för den ekonomiska tillväxten har förbättrats betydligt, trots att de stigande bränslepriserna och räntorna skuggar dem något. S-Banken höjer sina tillväxtprognoser och förutspår att Finlands BNP växer med 1,6 procent i år.
S-Pankin talousennuste: Suomen talouskasvu kiihtyy investointien vauhdittamana6.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden kehitys on ollut tänä vuonna odotettua vahvempaa. Positiivisia uutisia on saatu ennen kaikkea yritysten investoinneista. Myös kuluttajien luottamus on noussut ja tuoreimmat työttömyysluvut enteilevät työttömyysasteen taittumista. Talouden kasvunäkymät ovat selvästi parantuneet, vaikka nousseet polttoainehinnat ja korot varjostavat niitä hieman. S-Pankki nostaa kasvuennusteitaan ja ennustaa Suomen BKT:n kasvavan tänä vuonna 1,6 prosenttia.
Rikolliset levittävät sähköpostitse kalasteluviestejä S-Pankin nimissä – tietojenkalasteluun voi liittyä myös puhelinliittymän kaappaus2.10.2026 10:09:31 EEST | Tiedote
Rikolliset levittävät parhaillaan S-Pankin nimissä sähköpostitse kalasteluviestejä tavoitteenaan saada haltuunsa asiakkaiden pankkitunnuksia, korttitietoja ja muita luottamuksellisia tietoja. Tietojenkalastelun seurauksena rikolliset voivat myös pyrkiä kaappaamaan asiakkaan puhelinliittymän. Ethän koskaan syötä pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi sivustolle, johon olet saanut linkin sähköpostitse, tekstiviestinä tai pikaviestimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme