Digitaalinen sote-keskus laajenee Kärsämäelle ja Oulaisiin – samalla mielenterveys-chat laajenee usealle eri paikkakunnalle
23.5.2024 14:31:02 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, Pohteen digitaalinen sote-keskus laajenee Kärsämäelle ja Oulaisiin maanantaina 27. toukokuuta. Palvelu on osa hyvinvointialueen järjestämissuunnitelmaa. Digitaalinen sote-keskus laajenee koko Pohteen alueelle kuluvan vuoden aikana.

Samalla kun digitaalinen sote-keskus laajenee kaikkine palveluineen Kärsämäelle ja Oulaisiin, laajenee digitaalisen sote-keskuksen mielenterveys-chat lisäksi Raaheen, Pyhäjoelle, Siikajoelle, Pyhännälle ja Haapavedelle.
Käytännössä digitaalisen vastaanoton pariin voi kääntyä lähes minkä tahansa asian kanssa, joka aiemmin olisi vienyt terveyskeskuksen perinteiselle vastaanotolle.
”Ihan samat palvelut ovat tarjolla kuin kivijalassa toimivassa sote-keskuksessa. Toki sillä rajoituksella, että mitkä asiat soveltuvat digikanavissa hoidettavaksi”, Katja Rääpysjärvi, Digitaalisen sote-keskuksen palvelualuejohtaja kertoo.
Digitaalisen sote-keskuksen chat-vastaanotolla voi asioida, kun oireet eivät vaadi fyysistä tutkimusta. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset infektiot, kuten pitkittynyt nuha tai yskä, iho-oireet, sukupuolitaudit, virtsatieinfektio tai silmätulehdus. Myös erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vaivat tai lyhyen sairausloman/sairaan lapsen hoitovapaan tarpeen arviointi voidaan tehdä Digitaalisen sote-keskuksen kautta. Ammattilainen tekee hoidon tarpeen arvion ja ohjaa asiakkaan tarvittaessa eteenpäin toiselle ammattilaiselle.
Asiakas tarvitsee palvelua varten tietokoneen, mobiililaitteen – minkä tahansa laitteen, jolla pääsee internettiin ja sitä kautta vastaanotolle.
“Yhteyden saa varsin nopeasti. Hoitaja tekee hoidontarpeen arvioinnin, jonka jälkeen asiakas saa välittömästi apua tai hänet ohjataan kivijalkapalveluun.”
Digitaalisessa sote-keskuksessa toimivassa mielenterveys-chatissa asiakas voi keskustella psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, jos hän tarvitsee tukea mielenterveyden ongelmissa tai kriisissä. Palvelu on tarkoitettu 16 vuotta täyttäneille. Mielenterveys-chat on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8–20.
Digitaalinen sote-keskus on avoinna arkisin kello 7-21 ja viikonloppuisin kello 8-18. kaikissa kiireellisissä ja kiireettömissä asioissa. Palvelun vastausviive on lyhyt ja asiakas saa lyhyessä ajassa kontaktin ammattilaiseen. Palvelu on nopea ja turvallinen. Digitaalisessa sote-keskuksessa asioivan tulee kirjautua palveluun vahvalla tunnistautumisella joko pankkitunnusten tai mobiiliavaimen avulla.
Pohteen Digitaaliseen sote-keskukseen pääsee Pohteen verkkosivujen lisäksi asioimaan myös Omaolon kautta osoitteessa www.omaolo.fi tekemällä ensin oirearvion, joka antaa oireisiin sopivan arvion hoidon tarpeesta. Oirearvion voi lähettää ammattilaiselle ja heillä on käytössään Omaolossa tehty oirearviointi. Asiakas voi täyttää myös Omaolon terveystarkastuksen ja lähettää siitä saadut tulokset elintapaohjaajalle ja aloittaa oman terveytensä tueksi etänä toteutettavan etäelintapaohjauksen. Digitaalinen sote-keskus löytyy Pohteen verkkosivuilta www.pohde.fi ja digitaalisiin palveluihin kirjautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen esimerkiksi pankkitunnusten avulla.
Digitaalinen sote-keskus on kiireisin maanantaisin, muistathan että palvelu on avoinna myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja RääpysjärviPalvelualuejohtaja, digitaalinen sotekeskus, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 341 2378katja.raapysjarvi@pohde.fiTarja VaitiniemiAsiantuntija, digitaalinen sotekeskus, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:044 445 6920tarja.vaitiniemi@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Vielä ehdit ehdottaa vammaisystävällistä toimijaa16.10.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaisneuvosto hakee vammaisystävällistä toimijaa. Ehdotuksia otetaan vastaan 26.10.2026 asti.
Pohde hakee valtion tukea järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön14.10.2026 14:16:52 EEST | Tiedote
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 14.10.2026. Lautakunta hyväksyi esityksen valtionavustuksen hakemisesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseksi. Valtionavustushankkeessa on mukana useita Pohjois-Pohjanmaalla toimivia sote-järjestöjä. Haettavan valtionavustuksen määrä on 2 530 097 euroa.
Pohde sai vuoden lisäajan alijäämän kattamiseen14.10.2026 08:30:33 EEST | Tiedote
Lisäaika on hyvinvointialueelle välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Vuoden 2025 tilinpäätöksen perusteella Pohteen katettava alijäämä oli 68,6 miljoonaa euroa. Ennusteen mukaan alijäämää on vuoden 2026 lopussa jäljellä noin 11 miljoonaa euroa.
Pohde käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen13.10.2026 15:44:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 13.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen. Lisäksi päätettiin psykiatrian väistötilojen hankinnasta. Moduulirakennukseen sijoittuu nykyisistä tiloista sisäilmaongelmien vuoksi pois siirrettäviä toimintoja.
OYSin avohoitotalon sähkönjakelu on palautunut13.10.2026 11:40:37 EEST | Tiedote
OYSin avohoitotalossa (G-talo) tapahtui tiistaina 13. lokakuuta asennustöistä johtuva ennalta-arvaamaton sähkökatko, johon liittyi lievää savunmuodostusta. Pelastuslaitos tuuletti osaa avohoitotalon tiloista. Tilanteen vuoksi osa suunnitelluista hoitotoimenpiteistä jouduttiin siirtämään toiseen ajankohtaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme