Uusi ruoka- ja seurusteluravintola Urban Bistro avataan toukokuun viimeisenä päivänä
Jyväskylä saa uuden ravintolan kävelykadulle, kun Osuuskauppa Keskimaa avaa ravintola Revolutionin viereiseen liiketilaan uuden Urban Bistron perjantaina 31.5.2024. Urban Bistro on uniikki, persoonallinen ja rento ruoka- ja seurusteluravintola, jossa nautitaan ruoat ja juomat yhdessä kaveriporukalla viihtyen.

Ravintola Revolution viereisessä liiketilassa, entisen VENN-ravintolan tiloissa on rakennettu uutta Urban Bistroa toukokuun ajan. Uuden ravintolan avajaisia päästään viettämään perjantaina 31.5.2024.
− Ravintola Urban Bistro valmistuu sopivasti kesäsesonkiin. Ravintola VENNin entisiin tiloihin on nyt rakennettu täysin uniikkia ravintolaa, jonka liikeideaa on kehitelty yhdessä meidän ravintola-alan ammattilaisten kanssa. Uudenlaisella ravintolakonseptilla haluamme vastata paremmin tämän hetken kysyntään rennosta ruoka- ja seurusteluravintolasta Jyväskylässä, taustoittaa Osuuskauppa Keskimaan toimialajohtaja Pasi Kunelius.
Urban Bistron liikeideaa on hauduteltu jo useamman vuoden ajan pöytälaatikkoversiona. Urban Bistron henkilökunta kuvailee uutta ravintolaa omannäköisekseen eli rennoksi, villiksi ja vilpittömäksi.
− Urban Bistro syntyi intohimosta ruokaan, musiikkiin ja ihmisten kohtaamiseen. Halusimme luoda paikan, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja jossa ruokailu muuttuu elämykseksi. Meille viihtyminen ja vieraanvaraisuus ovat sydämen asia, kuvailee ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen ravintolan liikeideaa.
Urban Bistron keskiössä on yhteisöllisyys, ruoan ja juoman jakaminen, kiireettömyys ja vilpittömän eloisa palvelukokemus. Urbanin rennossa tunnelmassa voi nauttia niin arkipäivän lounaasta, lauantain brunssista kuin yhdessä jaettavasta illallisestakin. Erilaiset teemaillat ja live-musiikki ovat osa Bistron konseptia.
Urban Bistron ruokalistalta löytyy erilaisia jaettavaksi tarkoitettuja annoksia, joista löytyy valinnanvaraa niin pieneen kuin isompaankin nälkään.
– Lounaalla perusajatuksena on keskittyä siihen, mitä ei ole Jyväskylän kävelykadulla ollut tarjolla. Sellaista urbaania skandinaavisin mauin höystettyä buffetlounasta, paljastaa Puhalainen.
Urban Bistro toimii tiiviissä yhteistyössä ravintola Revolutionin kanssa, tarjoten kuitenkin omanlaisen tunnelman ja ruokailuelämyksen. Ravintolan edustalla toimii kesäaikaan näyttävä kesäterassi, jossa asiakaspaikkoja on jopa 180.
− Vaikka Urban Bistro ja Revolution ovat kaksi toisistaan erilaista ja uniikkia ravintolaa, niin henkilökunta liikkuu tarpeen mukaan ristiin rastiin näiden kahden ravintolan välillä. Uudistuksen myötä rekrytoimme viisi uutta työntekijää, kun aikaisemman VENNin työntekijöiden työsuhteet säilyivät entisellään, taustoittaa molempien ravintoloiden päällikkönä toimiva Puhalainen.
Urban Bistron avajaisia vietetään ensi viikon perjantaina, jolloin julkaistaan myös ravintolan ruokalista.
− Meillä viihtyminen ei lopu jälkiruokaan, vaan jatkuu aamun pikkutunneille saakka, Puhalainen vinkkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, ravintolapäällikkö Jukka Puhalainen, jukka.puhalainen@sok.fi, 010 767 5490
Osuuskauppa Keskimaa, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Pasi Kunelius, pasi.kunelius@sok.fi, 010 767 3060
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 755 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on lähes 140 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme noin 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Ravintola Revolution uudistetaan tammikuun 2026 aikana18.12.2025 09:58:00 EET | Tiedote
Ravintola Revolution Jyväskylän keskustassa päivitetään tammikuussa. Vuosien suosio on jättänyt jälkensä tiloihin ja nyt on aika uudistaa pinnat vastaamaan asiakkaiden odotuksia. Revolution palvelee asiakkaita vielä lauantaina 3.1., jonka jälkeen ovet suljetaan sunnuntaista 4.1.2026 alkaen remontin ajaksi.
Sale Kyyjärven uudistus on valmis – avajaisia juhlitaan 17.12. alkaen16.12.2025 08:57:15 EET | Tiedote
Kyyjärvellä Kauppakeskus Paletissa sijaitseva Sale Kyyjärvi on kokenut perusteellisen uudistuksen, jonka ansiosta myymälä tarjoaa nyt entistäkin viihtyisämmän ja sujuvamman asiointikokemuksen. Uudistuksen suunnittelussa ja toteutuksessa kuunneltiin asiakkaiden toiveita, panostettiin energiatehokkuuteen sekä henkilökunnan työolosuhteiden kehittämiseen.
Osuuskauppa Keskimaan hallitus vuodelle 2026 on valittu11.12.2025 11:17:32 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan hallintoneuvoston kokouksessa 10.12.2025 valittiin hallitus ja hallintoneuvoston puheenjohtajat vuodelle 2026. Keskimaan hallituksen kokoonpanoon ei tullut muutoksia.
Keskimaan edustajiston syyskokouksen henkilövalinnat8.12.2025 12:57:02 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajisto kokoontui syyskokoukseen torstaina 4.12.2025. Kokouksessa tehtiin päätöksiä hallintoneuvoston henkilövalinnoista, hallinnon palkkioista sekä tilintarkastajan valinnasta. Keskimaan hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista 1/3 on vuosittain erovuorossa. Hallintoneuvoston jäsenen toimintakausi on kolme vuotta.
Prisma Keljon uudistus on valmis – entistä sujuvampaa ja viihtyisämpää asiointia3.12.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Prisma Keljon laaja uudistus on valmistunut aikataulussa, ja myymälän avajaisia juhlistetaan 3.–7.12. Myymälän päivittäistavaraosasto on laajentunut lähes 500 neliömetrillä. Palvelut ja tilaratkaisut on kehitetty vastaamaan paremmin asiakkaiden tarpeita, ja energiatehokkuutta on parannettu merkittävästi. Lisäksi parkkihallin toiminnallisuuksia on uudistettu, jotta pysäköinti olisi entistä helpompaa ja sujuvampaa kaikille asiakkaille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
