Metallintuottajat ja tutkimusorganisaatiot vahvistavat yhteistyötään päästöjen vähentämiseksi
28.5.2024 06:57:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Suomen johtavat metallituottajat ovat käynnistäneet kotimaisten tutkimusorganisaatioiden kanssa laajan kolmivuotisen tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on jatkaa teknologioiden kehittämistä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi suomalaisessa metallituotannossa. Business Finlandin rahoittaman hankkeen kokonaisbudjetti on 17 miljoonaa euroa.

Towards Carbon-Neutral Metals 2 – TOCANEM2 -hankkeessa Boliden Harjavalta, Fortum Battery Recycling, Fortum Waste Solutions, Jervois, Metso ja Outokumpu tekevät yhteistyötä pilotoidessaan prosesseja ja teknologioita, jotka on kehitetty yhteistyössä Aalto-yliopiston, LUT-yliopiston, Oulun yliopiston, Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) ja Åbo Akademin kanssa. Oulun yliopiston koordinoimassa hankkeessa työskentelee 40 tutkijaa eri tutkimusorganisaatioissa.
TOCANEM2, jatkaa aiempaa, tehokkaaksi osoittautunutta yhteisinnovaatio-ohjelmaa. Toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön suomalaisten tutkimuslaitosten, metallituottajien, raaka-aineiden toimittajien ja teräksen sekä metallituotteiden valmistajien välillä. Jatkohankkeessa keskitytään uusiin vähähiilisiin ja hiilidioksidipäästöttömiin prosesseihin ja toimintatapoihin sekä keinoihin parantaa metallintuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta prosessien yhdistämisen ja sivuvirtojen hyödyntämisen avulla. Jo aiemmin tunnistettuja prosessi-innovaatioita ja teknologioita viedään korkeammalle valmiustasolle.
”Metalliteollisuus on Suomen suurin teollisuudenala. Alan kehitys kohti hiilineutraaliutta on suuri teknologinen haaste, mutta samalla se on myös suuri mahdollisuus suomalaisille yrityksille. Hiilineutraalius edellyttää teknologisia innovaatioita ja merkittäviä muutoksia metallinkäsittelyssä, materiaalivirroissa ja energiantuotannossa. Päästövähennykset ja uudet teknologiset ratkaisut ovat myös tulevaisuudessa merkittävä kilpailutekijä globaaleilla markkinoilla. Yhteisinnovaatiohanke TOCANEM 2 on Business Finlandin strategian mukainen ja myötävaikuttaa myös Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen”, sanoo ekosysteemipäällikkö Satu Penttinen.
"Jo ensimmäisessä TOCANEM-ohjelmassa määrittelimme lupaavia teknologioita. Nyt TOCANEM 2:n avulla voimme keskittyä valittuihin uusiin teknologioihin, kuten metallien pelkistämiseen vedyllä ja vetyplasmasulatuspelkistämiseen, ja testata niiden soveltuvuutta teollisesti tärkeissä olosuhteissa. Olemme innostuneita myös biohiilestä lämmittämisessä”, sanoo hankkeen päätutkija, Oulun yliopiston professori Timo Fabritius. ”TOCANEM 2 edistää Suomen asemaa yhtenä maailman johtajana hiilineutraalin metallien tuotannossa. Toimintamme on jo herättänyt paljon kansainvälistä kiinnostusta."
Hankkeen tärkeänä tehtävänä on myös työvoiman uudistaminen uusilla taidoilla ja ammattilaisilla, jotka muodostavat olennaisen kilpailutekijän suomalaiselle metalliteollisuudelle.
Professori Timo Fabritius, 040 554 6683, timo.fabritius
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Timo Fabritius, 040 554 6683, timo.fabritius@oulu.fi, Oulun yliopisto
Viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston rehtorin tehtävään 19 hakijaa22.9.2026 08:41:35 EEST | Tiedote
Hakuaika Oulun yliopiston rehtorin tehtävään päättyi 21.9.2026, ja rehtoriksi seuraavalle viisivuotiskaudelle haki 19 henkilöä.
Sahatun puun tuttu tuoksu voi olla satojen tuhansien eurojen arvoista21.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Monelle tuttu sahatun puun tuoksu sisältää arvokkaita kemianteollisuuden raaka-aineita. Oulun yliopiston tutkimushankkeessa tutkittiin kuusi- ja mäntysahatavaran kuivauksessa haihtuvien yhdisteiden hyödyntämistä ja kaupallista arvoa.
Ytimen avoimet ovet Oulun keskustassa Tutkijoiden yönä18.9.2026 05:53:00 EEST | Kutsu
Oulun keskustassa (Isokatu 32) avautuu Oulun yliopiston oppimis- ja kohtaamistila Ydin lokakuun lopulla 2026. Tutkijoiden yönä perjantaina 25.9.2026 pääset kurkistamaan tilaan ensimmäistä kertaa! Tilan remontti ja varustelu viimeistellään avoimien ovien jälkeen.
Tiede, taide ja teknologia esillä Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä17.9.2026 06:28:00 EEST | Tiedote
Koko perheen tiedetapahtumaa Tutkijoiden yötä vietetään Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella ja kasvitieteellisessä puutarhassa perjantaina 25. syyskuuta. Tutkijoiden yössä tuodaan esille tutkijoita ja heidän työtään sekä tieteen merkitystä arjessamme. Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy ohjelmassa.
Porojen laidunnus muuttaa Lapin tuntureiden kasvien ja hyönteisten vuorovaikutusta17.9.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Kilpisjärven pitkäaikainen koe osoitti, että porojen laidunnus muokkaa arktisen tundran kukkien ja hyönteisten suhteita voimakkaammin kuin ravinnelisäys. Vaikutukset ovat erityisen voimakkaita karulla tundralla. Eniten hyönteisiä houkuttelivat laidunnukselta suojatut tunturiniityt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme