Saaristomeripalkinto Metsähallitukselle
Naantalin Venemessuilla perinteisesti julkistettava Saaristomeripalkinto myönnettiin perjantaina 24.5. messujen avajaisten yhteydessä Saaristomeren kansallispuistolle ja puistoa hallinnoivalle Metsähallitukselle.

Vuonna 1983 perustettu, yli 500 neliökilometrin kansallispuisto on käsite, jonka jokainen saaristossa liikkuva tietää. Kansallispuiston suojelualue on muokannut toimintatapoja koko Saaristomeren alueella, totesi Naantalin Venemessujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto palkinnon palkinnon luovutuksen yhteydessä.
Kunniapalkinnon perusteluissa mainittiin myös Metsähallituksen pitkäjänteinen työ alueen luonnon hyväksi, mikä on mahdollistanut sen, että veneilijät ja retkeilijät pääsevät yhä uudelleen nauttimaan maailman kauneimman ja monipuolisimman saariston olosuhteista.
-Saaristomeren kansallispuisto on osa kulttuuriperintöä, jonka säilyminen tuleville sukupolville on jokaisen saaristossa liikkuvan vastuulla. Ilman organisoitua suojelua ja hoitamista tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvyys, Levanto jatkoi.
Metsähallituksen puolesta palkinnon vastaanotti Hanna Ylitalo. Ylitalo kiitteli palkinnon perusteluja, koska hänen mukaansa niissä kiteytyi hyvin se, mistä Saaristomeren kansallispuistossa on kyse.
-Kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma on tällä hetkellä sellainen asia, mikä on juuri lausuntokierroksella ja siinä määritellään puiston tulevaisuuta. Siihen toivottavasti mahdollisimman moni asianosainen ottaa kantaa, Ylitalo totesi.
-Veneilijöille ja kansallispuissa muutoin liikkuville lähettäisin terveisiä, että käyttäkää palveluita ja tutustukaan puiston ainutlaatuisiin kohteisiin. Oma suosikkikohteeni on ehkä Kråksär keskellä kansallispuistoa, siellä yhdistyy kalliot, niityt ja hiekkapoukamat, kannattaa käydä, Ylitalo kertoi omasta lempipaikastaan kansallispuistossa.
Naantalin Venemessut jatkuvat Naantalin rannassa sunnuntaihin saakka.
Esillä on ennätysmäärä veneitä, sillä kaikki laiturit on viimeistä piirtoa myöden täynnä. Messujen esiintymislavalla nähdään Fashion Teamin muotinäytöksiä julkkisvieraiden kera ja messubileissä Kaivohuoneen estraadille astelee Portion Boys.
Naantalin Venemessut 24.-26.5.2024
Lisätiedot: Tuomas Levanto, Active Expo Oy, 040 413 4143 www.naantalinvenemessut.fi
Avainsanat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali
Kultarannan tilanhoitaja Sari Mäkiranta vuoden 2025 VALTAKUNNAN VIRALLISEKSI UNIKEOKSI ™27.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Vanhan ja arvostetun perinteen mukaisesti Sari Mäkirannan valinta julkistettiin Unikeonpäivänä sunnuntaina 27.7.2025 klo 8.00 molskauttamalla hänet mereen Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa.
Kenestä vuoden 2025 Valtakunnan virallinen Unikeko?15.7.2025 16:08:25 EEST | Kutsu
Naantalissa valmistaudutaan Unikeonpäivän viettoon ja odotettu keskikesän huipennus kruunaa Naantalin kesää! Valtakunnassa jännitys tiivistyy - kuka saa virkistävän kasteen ja halutun tittelin tänä vuonna? Kuka paljastuu vuoden 2025 Valtakunnan Viralliseksi Unikeoksi?
Yksittäisten matkailijoiden määrä kasvaa saaristossa – Herrankukkaro laajentaa palveluitaan myös yksityisille vieraille11.7.2025 07:48:00 EEST | Tiedote
Naantalin Rymättylässä toimiva saariston perinteikäs kokous- ja virkistyskeskus Herrankukkaro laajentaa palveluvalikoimaansa merkittävällä tavalla. Yli 30 vuoden ajan pääasiassa ryhmille suunnattuja elämyksiä tarjonnut matkailukohde avaa ovensa nyt myös yksittäisille vieraille loma-aikoina ja juhlapyhinä. Kasvava kiinnostus saariston luontomatkailua kohtaan sekä uusien majoitusvaihtoehtojen myötä Herrankukkaro vastaa yhä paremmin myös yksityisten asiakkaiden kysyntään.
Yli kaksisataa Team Rynkeby -pyöräilijää polkee heinäkuussa Suomesta Pariisiin syöpään sairastuneiden lasten hyväksi27.6.2025 07:47:00 EEST | Tiedote
Heinäkuussa käynnistyy jälleen sykähdyttävä matka, kun yli 200 suomalaista pyöräilijää lähtee polkemaan kohti Pariisia osana kansainvälistä hyväntekeväisyyspyöräilytapahtumaa Team Rynkeby.
Team Rynkeby Koulujuoksu –tapahtumassa lapset juoksevat lapsille.12.6.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 keräystulos oli upea 159.553,72 euroa Pohjoismaiden suurimmassa hyväntekeväisyysjuoksussa koululaiset juoksevat vakavasti sairaiden lasten hyväksi Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa sekä ensimmäistä kertaa myös Saksassa. Suomessa Team Rynkeby Koulujuoksun päätapahtuma juostiin 2. toukokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme