Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Marttinen: Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista. Marttinen kritisoi sitä, ettei Suomen suurin oppositiopuolue ole kyennyt puheenjohtaja Lindtmanin johdolla esittämään ratkaisuja Suomen kriisiytyneen talouden korjaamiseksi.

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan SDP:ssä on Lindtmanin johdolla ummistettu silmät Suomen talouden vakavalta tilanteelta.

”SDP:n talouspolitiikka ei ole Lindtmanin johdolla muuttunut mihinkään. Lindtman on päättänyt jatkaa Marinin vasemmistolaista ja vastuutonta talouspolitiikkaa. He ovat esittänet käytännössä kaikkien työmarkkina- ja työllisyysuudistusten perumista sekä vastustaneet järjestäen säästöpäätöksiä. Tilalle Lindtman on tarjonnut huteralla pohjalla olevia lukuja, jotka eivät yksinkertaisesti riitä velkaantumisen hillitsemiseksi”, Marttinen sanoo.

Marttinen kritisoi sitä, että Suomen suurin oppositiopuolue ei ole kyennyt puheenjohtajansa johdolla esittämään ratkaisuja Suomea kohtaavien isojen haasteiden ratkaisemiseksi.

”Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä. Demarien vaihtoehto on Suomelle lisää velkaa ja suomalaisille lisää veronkorotuksia. Niillä Suomen talouden ongelmat eivät ratkea. Kun hallituspuolueet tekevät kaikkensa kriisiytyneen talouden korjaamiseksi, SDP:ssä ummistetaan silmät vailla huolta huomisesta”, Marttinen sanoo. 

”Lindtmanin on helppo kritisoida Orpon hallituksen linjaa oppositiosta käsin, mutta ylivoimaisen vaikeaa esittää uskottavaa vaihtoehtoa tilalle. Yksikään vastuullinen puoluejohtaja ei voi sulkea silmiään todellisuudelta, jossa Suomi on. Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista”, Marttinen linjaa.

Marttisen mukaan Suomen talouden tasapainottaminen on myös turvallisuuspoliittinen kysymys, sillä vahvalla julkisella taloudella varaudutaan mahdollisiin tuleviin kriiseihin.

”Orpon hallitus tekee kaikkensa tulevien sukupolvien parhaaksi, hyvinvointivaltion turvaamiseksi ja menojen priorisoimiseksi. On Suomen turvallisuuden kannalta aivan keskeistä, että saamme taloutemme tasapainoon ja maahan kasvua. Se on välttämätöntä, jotta voimme varautua tuleviin mahdollisiin kriiseihin”, Marttinen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho Otkesin raportista: Nuorten huumekuolemiin on puututtava12.6.2024 14:30:46 EEST | Tiedote

On­net­to­muus­tut­kin­ta­kes­kus on julkistanut tänään raportin alle 25-vuo­tiai­den nuor­ten ta­pa­tur­mai­sisten huumekuolemien teematutkinnasta, tavoitteenaan tuottaa tietoa ja antaa suosituksia alle 25-vuotiaiden nuorten tapaturmaisten huumekuolemien ehkäisemiseksi. Otkesin mukaan palvelujärjestelmää on kehitettävä niin, että nuorten päihde- ja mielenterveyspalvelut kulkevat yhdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye