Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Marttinen: Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista

26.5.2024 15:58:59 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista. Marttinen kritisoi sitä, ettei Suomen suurin oppositiopuolue ole kyennyt puheenjohtaja Lindtmanin johdolla esittämään ratkaisuja Suomen kriisiytyneen talouden korjaamiseksi.

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan SDP:ssä on Lindtmanin johdolla ummistettu silmät Suomen talouden vakavalta tilanteelta.

”SDP:n talouspolitiikka ei ole Lindtmanin johdolla muuttunut mihinkään. Lindtman on päättänyt jatkaa Marinin vasemmistolaista ja vastuutonta talouspolitiikkaa. He ovat esittänet käytännössä kaikkien työmarkkina- ja työllisyysuudistusten perumista sekä vastustaneet järjestäen säästöpäätöksiä. Tilalle Lindtman on tarjonnut huteralla pohjalla olevia lukuja, jotka eivät yksinkertaisesti riitä velkaantumisen hillitsemiseksi”, Marttinen sanoo.

Marttinen kritisoi sitä, että Suomen suurin oppositiopuolue ei ole kyennyt puheenjohtajansa johdolla esittämään ratkaisuja Suomea kohtaavien isojen haasteiden ratkaisemiseksi.

”Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä. Demarien vaihtoehto on Suomelle lisää velkaa ja suomalaisille lisää veronkorotuksia. Niillä Suomen talouden ongelmat eivät ratkea. Kun hallituspuolueet tekevät kaikkensa kriisiytyneen talouden korjaamiseksi, SDP:ssä ummistetaan silmät vailla huolta huomisesta”, Marttinen sanoo. 

”Lindtmanin on helppo kritisoida Orpon hallituksen linjaa oppositiosta käsin, mutta ylivoimaisen vaikeaa esittää uskottavaa vaihtoehtoa tilalle. Yksikään vastuullinen puoluejohtaja ei voi sulkea silmiään todellisuudelta, jossa Suomi on. Lindtmanin uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista”, Marttinen linjaa.

Marttisen mukaan Suomen talouden tasapainottaminen on myös turvallisuuspoliittinen kysymys, sillä vahvalla julkisella taloudella varaudutaan mahdollisiin tuleviin kriiseihin.

”Orpon hallitus tekee kaikkensa tulevien sukupolvien parhaaksi, hyvinvointivaltion turvaamiseksi ja menojen priorisoimiseksi. On Suomen turvallisuuden kannalta aivan keskeistä, että saamme taloutemme tasapainoon ja maahan kasvua. Se on välttämätöntä, jotta voimme varautua tuleviin mahdollisiin kriiseihin”, Marttinen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kilpi: Pohjoismaiden neuvosto haluaa vahvistaa Pohjolan asemaa kansainvälisessä elokuva- ja televisiotuotannossa2.11.2026 13:08:16 EET | Tiedote

Pohjoismaiden neuvosto hyväksyi Helsingin istunnossaan esityksen pohjoismaisen audiovisuaalisen yhteistyön vahvistamisesta. Tavoitteena on houkutella Pohjoismaihin lisää kansainvälisiä elokuva- ja televisiotuotantoja, parantaa alan kilpailukykyä sekä helpottaa ammattilaisten liikkuvuutta maiden välillä, kertoo Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi.

Kokoomuksen Kopra: SDP:llä riittää pokkaa arvostella muiden säästöjä, vaikka omaa vaihtoehtoa ei ole edes olemassa31.10.2026 11:40:00 EET | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra ihmettelee SDP:n haluttomuutta kertoa, miten puolue tasapainottaisi Suomen taloutta ensi vaalikaudella. Kokoomus on toistuvasti vaatinut SDP:tä julkaisemaan oman säästöohjelmansa, mutta sen julkaisua on lykätty kerta toisensa jälkeen. Muiden puolueiden säästöjä SDP kyllä arvostelee päivästä toiseen, mutta omien vaihtoehtojen esittäminen näyttää olevan huomattavasti vaikeampaa.

Kokoomuksen Wallinheimo: Venäjällä ei ole asiaa jääkiekon MM-kisoihin niin kauan kuin hyökkäyssota jatkuu30.10.2026 14:03:47 EET | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen jääkiekkomaalivahti Sinuhe Wallinheimo pitää Venäjän paluuta kansainväliseen jääkiekkoon vääränä viestinä tilanteessa, jossa maa jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Wallinheimon mukaan Venäjän sulkemista kansainvälisen urheilun ulkopuolelle ei pidä purkaa niin kauan kuin maa jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

Kokoomuksen Laiho: Hätäkeskuksessa ja ensihoidossa voimavarat tarvitaan palveluihin, ei byrokratiaan30.10.2026 10:36:58 EET | Tiedote

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laiho vaatii hätäkeskustoiminnan turhan byrokratian purkamista. Viime vaalikaudella tehty lakimuutos on johtanut päällekkäiseen hallintoon, lisännyt kustannuksia ja vaikeuttanut ensihoidon toimintaa. Laiho on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen lainsäädännön korjaamiseksi ja katsoo, että rajalliset voimavarat on käytettävä hallinnon sijaan ihmisten palveluihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye