Maailman kehittynein turbiinisäätäjä parantaa vesivoiman säätövoimaa – PVO-Vesivoiman ja Oulun yliopiston yhteistyö eteni patenttihakemukseen
27.5.2024 08:30:00 EEST | Pohjolan Voima Oyj | Tiedote
PVO-Vesivoima ja Oulun yliopisto ovat yhdessä kehittäneet täysin uudenlaisen turbiinisäätäjän, jolla pystytään säätämään vesivoimalaitosten sähköntuotantoa aiempaa huomattavasti tarkemmin. Tarkkuuden lisäksi se säästää koneistoa kulumiselta. Nyt kehitetty, koneoppimista hyödyntävä innovaatio on maailman kehittynein vesivoimalle tarkoitettu turbiinisäätäjä. Sille haetaan patenttisuojaa.

Yhteistyö on esimerkki poikkeuksellisesta tuotannonkehityksestä, jossa akateeminen osaaminen ja yksityisen yrityksen panos tuottavat suoraan tuotantoon soveltuvan ratkaisun.
- Tällainen yhteistyö on vesivoiman tuotannossa erittäin harvinaislaatuista, sillä uusien laitteiden kehitystyö tilataan yleensä kaupallisilta yhteistyökumppaneilta. Meille suurin etu syntyi siitä, että saimme käyttöömme säätöteorian ja matematiikan ylivoimaisen osaamisen yliopiston puolelta. Heiltä löytyi myös ymmärrys siitä, miten teoria jalkautetaan ratkaisuksi asti, PVO-Vesivoiman käynnissäpidon asiantuntija Tommi Hansen-Haug kiittelee.
Oulun yliopistosta kehitystyössä olivat yliopistotutkija István Selek ja väitöskirjaa aiheesta tekevä Joni Vasara älykkäät koneet ja järjestelmät -tutkimusyksiköstä. Kehitystyö käynnistyi jo vuonna 2017.
- Meille tämä projekti oli harvinainen tilaisuus tuoda osaamistamme käytäntöön. Yritykset eivät yleisesti priorisoi yliopistoyhteistyötä, mutta suosittelen sitä. Yliopistot pystyvät tarjoamaan ongelmanratkaisuun uusia näkökulmia kustannustehokkaasti, Selek sanoo.
Selek on myös dynaamisten prosessi- ja energiajärjestelmien dosentti Oulun yliopistossa.
Patenttihakemus vireillä maailman kehittyneimpään vesivoiman turbiinisäätäjään
PVO-Vesivoima on hakenut turbiinisäätäjälle patenttia tämän vuoden maaliskuussa. Keksinnölle saataneen patentti todennäköisesti kuluvan vuoden aikana.
Uusi turbiinisäätäjä on välttämätön kehitysaskel, koska kantaverkkoyhtiö Fingrid otti vuoden 2023 aikana käyttöön uudet kriteerit, joilla voimalaitokset voivat osallistua sähkömarkkinoilla ns. reservimarkkinaan. Reservimarkkinaan osallistuminen vaatii vesivoimaloiden koneistoilta jatkuvaa reagointia, jotta sähköverkon taajuus saadaan pidettyä vakaana.
Yliopistotutkija István Selekin mukaan uusi turbiinisäätäjä edustaa maailman huippua erityisesti vakauttavilta ominaisuuksiltaan. Koneoppimista hyödyntäen se identifioi sähköverkon taajuuden hallitsevia vuorovaikutuksia ja sopeuttaa turbiinin liikkeet tarkasti niihin. Uusin, patentoitava versio turbiinisäätäjästä on testausvaiheessa, ja odottaa Fingridin hyväksyntää ennen tuotantokäyttöön siirtymistä. Sen on tarkoitus korvata vanhemmat versiot portaittain.
Aikaisemmat versiot turbiinisäätäjästä ovat jo käytössä kaikilla PVO-Vesivoiman omilla voimalaitoksilla Iijoella, Kokemäenjoella ja Kemijoella. Säätäjiä on käytössä yhteensä 15 kpl. Kehitystyön ansiosta PVO-Vesivoima on ainoa pohjoismainen yhtiö, joka on tähän mennessä läpäissyt kantaverkkoyhtiöiden uudet kiristyneet säätövaatimukset jokivoimalaitoksissa tyypillisesti käytettäville Kaplan-turbiineille.
Säätövoimaa vahvistamalla varaudutaan tulevaisuuden tarpeisiin
Turbiinisäätäjällä PVO-Vesivoima vastaa Fingridin ja markkinoiden tiukentuneisiin vaatimuksiin säädön stabiilisuudesta ja suorituskyvystä, lineaarisuudesta ja nopeudesta. Sähkön tuotantoa on säädettävä vastaamaan sähkön kulutusta hetkestä toiseen.
Mitä enemmän sähköä tuotetaan tuulella ja auringolla, sitä monimutkaisempaa on reservisähkön tuottaminen, sillä kulutuksen lisäksi myös sähkön tuotanto vaihtelee yhä enemmän. Vesivoima on merkittävin säätövoiman tuottaja.
- Meille on myös tärkeää varautua energiavarastoratkaisuilla, jotka vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin. Olemme tehneet kehitystyötä pitkään ja systemaattisesti. Nyt näillä yksittäisillä koneistoilla voidaan tukea taajuuden vakautta ja aiemmin käyttöön otettu jokisäätöautomatiikka on taustalla tehostamassa säätövoiman tuotantoa, Hansen-Haug kertoo.
Jokisäätöautomatiikka ja yliopistoyhteistyössä tuotettu turbiinisäätäjä ovat esimerkkejä vesivoiman jatkuvasta kehitystyöstä. Joustavan sähkön tuotannon varmistamiseksi PVO-Vesivoima pilotoi Iijoen Kierikkiin ultrakondensaattoreilla toteutettavaa energiavarastoa, ja Kemijärvellä on aloitettu selvitys sähkön varastointiin tarkoitetun pumppuvoimalaitoksen mahdollisuudesta. Modernisoituja vesivoimalaitoksia kehitetään jatkuvasti huomioimaan entistä enemmän ympäristöarvoja sekä vastaamaan paremmin sähköverkon tarpeisiin. Tätä tehdään digitalisaatiota hyväksikäyttäen.
Lisätietoja: Tommi Hansen-Haug, asiantuntija, käynnissäpito, PVO-Vesivoima Oy,
tommi.hansen-haug@pvo.fi; puh. 050 3038 629
István Selek, Yliopistotutkija, Dynaamisten Prosessi- ja Energiajärjestelmien Dosentti. Oulun Yliopisto, Älykkäät Koneet ja Järjestelmät -tutkimusyksikkö, istvan.selek@oulu.fi;
puh. 050 3506 837
Joni Vasara, Väitöskirjatutkija, Oulun Yliopisto, Älykkäät Koneet ja Järjestelmät -tutkimusyksikkö, joni.vasara@oulu.fi; puh. 050 4302 268
Kuvat

Liitteet
PVO-Vesivoima Oy tuottaa sähköä vesivoimalaitoksilla Iijoella, Kemijoella ja Kokemäenjoella. Yhtiön sähköntuotanto on keskimäärin 1,7 terawattituntia vuodessa. Yhtiö kuuluu Pohjolan Voima -konserniin www.pohjolanvoima.fi; X (entinen Twitter): @PVOVesivoima
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjolan Voima Oyj
Näkökulma: Pakkanen testaa Suomen energiaturvallisuuden15.1.2026 13:19:51 EET | Tiedote
Viime vuosien epävakaasta geopoliittisesta tilanteestakin huolimatta olemme voineet Suomessa luottaa siihen, että sähköä ja lämpöä riittää kylminä kuukausina koteihin ja kotimaiselle teollisuudelle. Kiitos toimitusvarmuudesta kuuluu osaltaan lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksille. Vuoden 2026 alun purevat pakkaset saavat minut pohtimaan, mitä tapahtuu, jos yhteistuotanto vähenee huomattavasti Suomessa?
Alholmens Kraft investerar i elpannor i Jakobstad7.1.2026 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Energibolaget Alholmens Kraft har fattat investeringsbeslut om två elpannor på en sammanlagd effekt på 120 megawatt som ska installeras vid kraftverket i Jakobstad. Investeringen ökar flexibiliteten i värme- och elproduktionen samt stöder leveranssäkerheten. Dessutom möjliggör elpannorna produktion av reglerkraft som behövs för att stabilisera elsystemet. Enligt planerna färdigställs investeringen våren 2027. Investeringens värde är cirka 10 miljoner euro.
Alholmens Kraft investoi sähkökattiloihin Pietarsaaressa7.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Energiayhtiö Alholmens Kraft on tehnyt investointipäätöksen kahdesta 60 megawatin sähkökattilasta Pietarsaaren voimalaitoksensa yhteyteen. Investointi lisää lämmön- ja sähköntuotannon joustavuutta ja tukee toimitusvarmuutta. Lisäksi sähkökattilan avulla pystytään tuottamaan sähköjärjestelmän vakauden tarvitsemaa säätövoimaa. Investointi valmistuu suunnitelmien mukaan keväällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10 miljoonaa euroa.
Melon vesivoimalaitoksen ensimmäisen turbiinin peruskunnostus valmistui26.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kokemäenjoen vesistöön kuuluvassa Nokianvirrassa, Nokialla sijaitsevan Melon vesivoimalan turbiinien peruskunnostus etenee. Kunnostushanke käynnistettiin etuajassa, ja ensimmäinen kunnostettavista turbiineista, 2. turbiini otettiin takaisin käyttöön juhannuksen jälkeen. Tavoitteena on, että toisen, 1. turbiinin kunnostustyöt päästään aloittamaan kesän 2025 lopulla.
Ultrakondensaattori on valmistunut Kierikissä – Iijoella testataan uutta energiavarastoa osana sähkömarkkinaa12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
PVO-Vesivoiman Kierikin voimalaitoksen energiavaraston rakennushanke on valmistunut. Yhtiön ensimmäisen, yhteensä kolmen megawatin ultrakondensaattori on asennettu ja otettu käyttöön. Iijoen Kierikin vesivoimalaitoksen alueelle sijoittuvassa hankkeessa pilotoidaan energian varastointiteknologiaa, joka vastaa lyhyen aikavälin säätötarpeeseen ja pidentää voimalaitoksen elinkaarta. Pilotoitavalla ultrakondensaattorilla kerätään tärkeää tietoa ja käyttökokemusta tulevaisuuden mahdollisia investointisuunnitelmia varten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme