Isolahden koulu saa laajennusosan: käyttäjät osallistuvat uusien tilojen suunnitteluun
Isolahden koulun tontille suunnitellaan parhaillaan uudisrakennusta vaativan erityisen tuen oppilaille. Uudisrakennuksessa toimivat sen valmistuttua vaativan erityisen tuen opetus, iltapäivätoiminta sekä nuorisotila. Lapset, nuoret ja henkilökunta pääsevät vaikuttamaan uusien tilojen suunnitteluun.
![Isolahden koulu](/data/images/public/67975446/70248454/942e3a04-eba8-4ec0-a9cb-408189a312ba-w_720.jpg)
Viime vuosien aikana vaativan erityisen tuen oppilaiden määrä on noussut merkittävästi, eivätkä Isolahden koulun nykyiset tilat riitä vastamaan tarvetta. Koulun piha-alueella otettiin käyttöön väliaikaiset tilaelementit lokakuussa 2023. Uudisrakennuksen myötä tilaelementeistä voidaan luopua.
- Erityisen tuen oppilaita oli 31 vuonna 2004 ja tänä lukuvuonna heitä on 96 eli kolminkertainen määrä. Ennusteissa ei näy laskua, kertoo Isolahden koulun rehtori Taito Gromov.
Uusien tilojen arvioidaan valmistuvan vuonna 2026
Isolahden koulun laajennusosan rakennusprojektissa on meneillään hankesuunnitteluvaihe, jossa selvitetään suunnittelun lähtökohtia. Hankesuunnitelman valmistuttua se etenee syksyllä päätöksentekoon lautakuntaan ja edelleen kaupunginhallitukselle ja –valtuustoon.
Tavoiteaikataulun mukaan rakentaminen päästäisiin aloittamaan vuonna 2025, ja valmista olisi vuonna 2026.
Uudisrakennukseen vaativan erityisen tuen opetus, iltapäivätoiminta sekä nuorisotilat
Laajennusosan alta puretaan Pallokadun puolella sijaitseva huonokuntoinen Revontulet-rakennus, jossa on toiminut vaativan erityisen tuen opetus sekä nuorisotalo Sumppu. Tiloissa toimii tällä hetkellä myös Isolahden koulun yleisopetuksen iltapäivätoiminta.
Vaativan erityisen tuen ryhmä on jouduttu nyt sijoittamaan päärakennukseen. Tilan ahtauden vuoksi on jouduttu ottamaan kotitalousluokka ja yksi henkilökunnan sosiaalitila opetuskäyttöön.
Uudisrakennuksessa toimivat sen valmistuttua Isolahden koulun vaativan erityisen tuen opetus ja iltapäivätoiminta sekä nuorisopalveluiden uudet tilat.
Henkilökunnan työpajassa keskusteltiin vilkkaasti
Tulevan uudisrakennuksen käyttäjille pidettiin yhteinen työpaja 16.4.2024 Isolahden koululla. Paikalla oli perusopetuksen ja nuorisopalveluiden henkilökuntaa sekä kaupungin talotoimen ja uudisrakennuksen suunnittelijan edustajia.
Tilaisuudessa keskusteltiin laajasti muun muassa uuden rakennuksen sijoittumisesta, saattoliikenteestä, sisätilojen erityispiirteistä ja sijoitteluista, säilytystiloista sekä piha-alueesta.
Vaativan erityisen tuen opetuksessa tarvitaan esimerkiksi erityistiloja sekä jaettavia tiloja. Esteettömyys ja kuntoutukseen liittyvät apuvälineet asettavat lisätarpeita tiloille.
Jo viime keväänä järjestettiin myös lasten raati, jossa Isolahden koulun erityislapset ja -nuoret pääsivät ideoimaan ja kertomaan unelmiensa koulusta.
Oppilaiden mielestä täydellisessä luokassa voisi olla muun muassa sohva, älytaulu, jumppavälineitä, piano, pimennysverhot, värejä ja huonekasveja. Eteis -ja aulatiloihin oppilaat toivoivat lisää tilaa. Koulun pihaan oppilaat toivoivat lisää kasveja ja puita sekä erilaisia leikkivälineitä.
Nuoret toivovat mopokatosta sekä toiminnallisuutta piha-alueelle
Uudisrakennukseen tulevan nuorisotilan suunnittelussa kuullaan suunnittelun eri vaiheissa sekä nuoria että henkilökuntaa.
- Nuorten ajatuksista vahvimpana nousi se, että heistä on valtavan tärkeää, että tällä alueella on nuorisotila ja että sellainen täällä myös pysyy, vaikka uusiin tiloihin siirrytäänkin, kertoo Sumpun nuoriso-ohjaaja Laura Plosila.
Nuorten toiveista suosituimmiksi nousivat selkeästi mopokatos sekä piha-alueen toiminnallisuus. Nuoret kaipasivat piha-alueelle nuorisotilan läheisyyteen esimerkiksi kuntoiluvälineitä ja istuskelupaikkoja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taito Gromov, Isolahden koulun rehtori, puh. 040 553 1004, taito.gromov@edu.vaasa.fi
Anne Uusi-Kokko, Isolahden koulun apulaisrehtori, puh. 040 848 3354, anne.uusi-kokko@edu.vaasa.fi
Mika Pietilä, nuorisotoimenjohtaja, puh. 040 520 7112, mika.pietila@vaasa.fi
Kuvat
![Isolahden koulu](/data/images/public/67975446/70248454/942e3a04-eba8-4ec0-a9cb-408189a312ba-w_240.jpg)
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Liftis vintertidtabeller träder i kraft 5.825.7.2024 13:44:14 EEST | Tiedote
Vintertidtabellerna för Vasas och Korsholms gemensamma kollektivtrafik träder i kraft måndag 5.8.2024 och lokalbussarna trafikerar enligt vintertidtabellerna till 1.6.2025.
Liftin talviaikataulut astuvat voimaan 5.8.25.7.2024 13:40:20 EEST | Tiedote
Vaasan ja Mustasaaren yhteisen joukkoliikenteen Liftin talviaikataulut astuvat voimaan maanantaina 5.8.2024 ja paikallisbussit liikennöivät talviaikataulujen mukaisesti 1.6.2025 saakka.
Reparation av Vasklot hamngata inleds 30.723.7.2024 10:36:56 EEST | Tiedote
Iståndsättningsarbeten på Vasklot hamngata görs från och med 30.7.2024.
Vaskiluodon satamakadun remontti käynnistyy 30.7.23.7.2024 10:34:35 EEST | Tiedote
Vaskiluodon satamakadulla tehdään kunnostustöitä 30.7.2024 alkaen.
Vasas badstränder uppfyllde kvalitetskraven19.7.2024 12:33:41 EEST | Tiedote
De senaste badvattenproverna har tagits 15.7.2024 från alla 13 allmänna badstränder, vilka är Abborrön, Sandö, Gustavsborg, Smulterö, Strömsö, Storviken, Kronvik, Paradisön, Vikinga, södra och norra stranden i Merikart, Campingområdet samt Säivänkangas i Laihela.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme