Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 29.5.2024 Korson valmiusaseman kilpailutuksen aloittaminen
27.5.2024 09:56:14 EEST | Vantaan ja Keravan hyvinvointialue | Tiedote
Pelastuslautakunnassa 29.5 on käsittelyssä muun muassa Korson valmiusaseman kilpailutuksen aloittaminen, sopimuspalokuntien kiinteistöjen korjaus- ja ylläpitoavustukset vuodelle 2025 ja vastaus valtuustoaloitteeseen koskien ilotuliterajoituksia ihmisten ja eläinten hyväksi.
Korson valmiusaseman kilpailutuksen aloittaminen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen investointiohjelmaan sisältyy neljän pelastuslaitoksen valmiusaseman rakentaminen. Hankkeiden toteutus on aikataulutettu investointisuunnitelmaan vuosille 2023–2026.
Ensimmäinen valmiusasema on rakenteilla Tikkurilaan ja se otetaan käyttöön todennäköisesti lokakuun alussa. Toisena valmiusasemana oli tarkoitus rakentaa Hakunilan valmiusasema, joka sai rakennusluvan maaliskuussa 2024. Ruunikkokujan tielinjaus on kuitenkin liian jyrkkä rakentamisessa tarvittavien raskaille työkoneille ja elementtien kuljettamiseen. Lisäksi se voisi olla talviolosuhteissa haasteellinen hälytysajoneuvoille. Vantaan kaupunki suunnittelee tielinjauksen loiventamista 6 m louhinnalla. Samalla pitää kuitenkin siirtää vesi- ja kaukolämpöputkia, mikä hidastaa louhinnan toteutusta arviolta vuodella.
Pelastuslautakunnalle esitetään, että Hakunilan sijaan toisena valmiusasemana toteutetaan Korson valmiusasema osoitteeseen Urpiaisentie 36.
Korson valmiusaseman käyttöönotto edellyttää 12 palomiehen viran perustamista ja työtekijöiden rekrytointia. Tämä ajoittuu vuoden 2025 loppupuolelle tai vuoden 2026 alkuun.
Sopimuspalokuntien kiinteistöjen korjaus- ja ylläpitoavustukset vuodelle 2025
Osa Keski- Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnista toimii omistamissaan kiinteistöissä. Kiinteistöiden perusparannus- ja korjaustoimenpiteet vaativat näiltä sopimuspalokunnilta merkittäviä taloudellisia panostuksia. Koska osa sopimuspalokuntien tiloista on varattu sopimuksen mukaisten pelastustoimen palveluiden tuottamiseen, pelastuslaitos katsoo tarpeelliseksi tukea näiden sopimuspalokuntien perusparannus- ja korjaustoimenpiteitä. Pelastuslautakunnan myöntämä avustus voi olla enintään 50 %. Määräaikaan 5.5. mennessä kiinteistöjen korjaus- ja ylläpitoavustushakemukset toimittivat: Asolan VPK, Rajakylän VPK, Rekolan VPK ja Sottungsby FBK.
Pelastuslautakunnalle esitetään myönnettäväksi vuodelle 2025 sopimuspalokuntien kiinteistöjen korjaus- ja ylläpitoavustusta 49 500 euroa.
Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien ilotuliterajoituksia ihmisten ja eläinten hyväksi
Aluevaltuuston kokouksessa 11.9.2023 jätettiin valtuustoaloite "Ilotuliterajoituksia ihmisten ja eläinten hyväksi". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 33 aluevaltuutettua.
Aluehallitus päätti 26.9.2023 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi
ja lähettää sen edelleen pelastusjohtajan valmisteltavaksi.
Aloitteessa pyydetään pelastustoimea tutkimaan mahdollisuutta rajoittaa ilotulitteiden ampumista, joko kokonaan tai keskittäen ilotulitustoiminta muutamaan paikkaan Vantaalla ja Keravalla.
Pelastuslaitos vastaa: Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 92 §:n mukaisesti pelastusviranomainen voi antaa ilotulitteiden käyttöä koskevia paikallisista olosuhteista johtuvia, pelastustoimen aluetta tai sen osaa koskevia määräyksiä. Pelastusviranomainen voi kieltää ilotulitteiden käytön pelastustoimen alueella sellaisissa paikoissa, joissa käytön voidaan katsoa aiheuttavan erityistä vaaraa.
Voimassa oleva lainsäädäntö ei mahdollista ilotulittamisen rajoittamista pelkällä aloitteessa todetuilla ihmisten, luonnon ja eläinten häiriöillä. Pelastusviranomaisen toimivalta rajoitustoimiin on ainoastaan, jos tosiasiallisesti ilotulittamisen on mahdollista aiheuttaa erityistä vaaraa. Tällaisiksi alueiksi on muualla Suomessa määritelty mm. Vanhan Rauman ja Vanhan Porvoon alueet kaupunkipalovaaran vuoksi sekä tiheiden ihmismassojen alueet Helsingissä. Lainsäädännössä ei ole pelastusviranomaisella valtuuksia antaa ilotulitteiden käytölle yleistä kieltoa.
Erityistä vaaraa ilotulitteista on todettu aiheutuvan Vantaan Tikkurilassa sijaitsevan Tikkurila Oyj maalitehtaan välittömässä läheisyydessä, jossa on rajoitettu alueellisesti ilotulitusta. Kieltopäätös on voimassa toistaiseksi.
Valtuustoaloitteessa esitetty laajempi rajoitus ilotulituksille on mahdollista vain jos lainsäädäntöä (Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005) 92 §) muutetaan eduskunnassa.
Pelastuslautakunnalle esitetään annettavaksi aloitteeseen edellä oleva vastaus ja että se
esittää aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Yhteyshenkilöt
Jyrki LandstedtPelastusjohtaja
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Linkit
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Tehtävänämme on pelastustoiminnan järjestäminen, onnettomuuksien ehkäisy sekä häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin varautuminen toiminta-alueellamme.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kuuluu hallinnollisesti Vantaan ja Keravan hyvinvointialueeseen, mutta palvelee myös Keski-Uudenmaan hyvinvointialuetta. Toimimme kahdeksan kunnan alueella tiiviissä yhteistyössä lähialueiden pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Välfärdsområdesstyrelsen godkände bokslutet och personalberättelsen för 202531.3.2026 16:58:52 EEST | Pressmeddelande
Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) områdesstyrelse sammanträdde den 31 mars 2026. På sammanträdet beslöt man bland annat att godkänna bokslutet och personalberättelsen för 2025. Områdesstyrelsen beslöt även att förvärva ägandeandelar i Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy och ta i bruk en ny prislista över dokument- och informationstjänster.
Aluehallitus hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen ja henkilöstökertomuksen31.3.2026 16:58:52 EEST | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) aluehallitus kokoontui 31. maaliskuuta 2026. Kokouksessa päätettiin muun muassa hyväksyä vuoden 2025 tilinpäätös ja henkilöstökertomus. Aluehallitus päätti myös hankkia omistusosuuksia Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:stä ja ottaa käyttöön uuden asiakirja- ja tietopalveluhinnaston.
Pelastuslautakunta päätti palvelutaksoista ja hyväksyi vuoden 2025 omavalvontaraportin, tilinpäätöksen ja vuosikatsauksen19.3.2026 10:32:49 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan sekä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta teki useita Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimintaan vaikuttavia päätöksiä kokouksessaan 18. maaliskuuta. Päätökset koskevat muun muassa palveluista perittäviä maksuja, omavalvontaraportin, tilinpäätöksen ja vuosikatsauksen hyväksymistä sekä onnettomuuksien ehkäisyn projektipäällikön määräaikaisen viran jatkoa.
Överbelastningen i kundhandledningen för personer med funktionsnedsättning i Vanda och Kervo välfärdsområde17.3.2026 14:30:00 EET | Pressmeddelande
Överbelastningen i Vanda och Kervo välfärdsområdets (VAKE) servicebeslut för personer med funktionsnedsättning har klarats av. Behandlingstiderna är nu på en lagstadgad nivå.
Vammaisten asiakasohjauksen ruuhka purettu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella17.3.2026 14:30:00 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (VAKE) vammaisten palvelupäätösten käsittelyssä ollut ruuhka on saatu purettua. Käsittelyajat ovat nyt lakisääteisellä tasolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
