Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Lähipäiville ennustettu tukalaa hellettä – suojaa itseäsi ja läheisiäsi kuumuuden haitoilta

27.5.2024 12:31:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Ilmatieteen laitos on antanut osaan maata varoituksen lähipäivinä uhkaavasta tukalasta helteestä. Kuumasta säästä voi aiheutua terveyshaittoja erityisesti riskiryhmille jo lyhyidenkin hellejaksojen aikana, jos vaikutuksilta ei suojaudu riittävästi. 

”Varsinkin ikääntyneet, pitkäaikaissairauksista ja toimintarajoitteista kärsivät sekä vauvat ja pienet lapset ovat alttiita kuumuuden haitoille. Myös raskaana olevien sekä kuumissa olosuhteissa työskentelevien ja urheilevien kannattaa suojautua hyvin”, sanoo ylilääkäri Mikaela Grotenfelt-Enegren

Kuumuus sekä hikoilusta aiheutuva neste- ja suolavajaus voivat johtaa lämpösairauksiin, kuten lämpöuupumukseen tai lämpöhalvaukseen.  

  • Lämpöuupumuksen oireita ovat esimerkiksi voimakas jano, voimakas hikoilu tai viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys, pahoinvointi ja elimistön lämpötilan nousu.  
  • Lämpöhalvauksesta puhutaan, jos oireet muuttuvat henkeä uhkaaviksi. Siihen viittaavia oireita ovat esimerkiksi hengityksen vaikeutuminen, nopea ja heikko sydämen syke, poikkeava käytös tai sekavuus.  
  • Lämpörasitus voi myös pahentaa pitkäaikaissairauden tai vakavan akuutin sairauden oireita.  

Kuumuuden terveyshaittoja voi ehkäistä 

Hellepäivinä on syytä kiinnittää erityistä huomiota omaan, läheisten ja muiden kanssaihmisten hyvinvointiin.  

”Auringonpaahteesta kannattaa pysyä pois erityisesti päivän kuumimpaan aikaan ja välttää voimakasta fyysistä rasitusta. Neste- ja suolavajauksen välttämiseksi tulee juoda riittävästi vettä pitkin päivää ja muistaa myös syödä”, muistuttaa Grotenfelt-Enegren. 

Alkoholia on hyvä välttää helteellä, sillä se kuivattaa elimistöä. Jos käyttää alkoholia, kannattaa pitäytyä kohtuukäytössä ja miedoissa juomissa sekä muistaa juoda myös vettä. 

Myös sään mukaiseen vaatetukseen ja auringolta suojautumiseen tulee kiinnittää huomiota. Hellepäivinä kannattaa pukeutua kevyesti hikoilun salliviin vaatteisiin. Auringossa ihoa pitäisi suojata UV-säteilyltä vaatteiden ja aurinkosuojavoiteiden avulla sekä muistaa myös hattu ja aurinkolasit. 

Tarvittaessa kehoa voi viilentää esimerkiksi pulahtamalla uimaan tai viileiden suihkujen, kosteiden vaatteiden ja kylmäkääreiden avulla. Myös sisätilat kannattaa pyrkiä pitämään viileinä. 

”Sisätilojen kuumentumista voi ehkäistä suojaamalla auringonpuoleiset ikkunat päivisin sälekaihtimien tai verhojen avulla. Ikkunat kannattaa sulkea, kun ulkoilma on sisäilmaa lämpimämpää ja tuulettaa sisätilat illalla tai yöllä ulkoilman viilennyttyä”, kertoo Grotenfelt-Enegren. 

Terveydenhuoltoon on hyvä olla yhteydessä, jos ilmenee voimakkaita lämpörasitukseen liittyviä oireita, perussairauden oireet selvästi pahenevat tai yleistila heikkenee. Yhteyttä kannattaa ottaa ensisijaisesti puhelimella (oma terveyskeskus tai Päivystysapu p. 116117). Kiireellisissä tilanteissa tulee soittaa hätänumeroon 112. 

Lisätietoja 

Helle

Helteen terveyshaittojen torjuntaohjeet väestölle

Helteen terveyshaittojen torjunta hoitolaitoksissa

Lämpösairauksien oireet ja hoito

Kesäterveys - vastauksia yleisimpiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin  

Mikaela Grotenfelt-Enegren 
ylilääkäri 
THL
p. 029 524 8418
etunimi.sukunimi@thl.fi

Timo Lanki 
johtava tutkija  
THL
p. 029 524 6326
etunimi.sukunimi@thl.fi

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 25/202611.6.2026 15:02:30 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 11.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 16.6. Tilastot lastensuojelun palvelutarpeen arviointien käsittelyajoista ja asiakasmitoituksesta julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 16.6. Tutkimuksesta vaikuttavuuteen: UEF ja THL vahvistavat strategista yhteistyötä. Yhteistyösopimus allekirjoitetaan Kuopiossa klo 14.30-15.30. Median edustajat tervetulleita. Lisätiedot: katja.sibenberg(at)thl.fi, puh. 029 524 7093 Blogit ma 15.6. Kadonneet näkyviin! Sosiaalinen vetäytyminen on yhteisön kysymys

Päihde- ja riippuvuusilmiöt muuttuvat nopeasti – uusi ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vastaa muuttuneeseen tilanteeseen11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä rahapelaamisen ilmiöt ovat muuttuneet viime vuosina nopeasti. Nikotiinipussit ovat esimerkiksi nousseet lyhyessä ajassa käytetyimmäksi nikotiinituotteeksi monissa väestöryhmissä, alkoholin saatavuus on lisääntynyt ja verkkorahapelaaminen on yleistynyt. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 tarjoaa ratkaisuja, joilla tarttua näistä ilmiöistä nouseviin ongelmiin. "Päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelien saatavuus ja näkyvyys ovat lisääntyneet, samoin kuin niiden riskejä lisäävät tekijät, kuten työttömyys ja toimeentulovaikeudet sekä velkaantuminen. Tarvitsemme sekä korjausliikkeitä kansalliseen politiikkaan että suunnitelmallista ja vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä, joka kohdistuu myös haavoittuvimpiin ryhmiin", sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Valtionhallinnon, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen asiantuntijoiden yhteistyössä laatima ohjelma sisältää yhteensä 45 konkreettista toimenpidettä ehkäisevä

THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä

Nuoret kuluttavat paljon energiajuomia ja moni tunnistaa jo olevansa niistä riippuvainen – THL:n mukaan myynti alle 18-vuotiaille tulisi kieltää4.6.2026 00:00:00 EEST | Tiedote

THL:n toteuttaman Nuorten ravitsemustutkimuksen mukaan 12–20-vuotiaista nuorista 67 prosenttia kertoi juovansa energiajuomia ainakin joskus, 42 prosenttia vähintään kerran viikossa, 15 prosenttia 3–5 kertaa viikossa ja 6 prosenttia päivittäin tai lähes päivittäin. Käyttö oli samanlaista niin tytöillä kuin pojilla. Energiajuomia käyttävistä nuorista moni kokee riippuvuutta tai kokee muuten juovansa niitä liikaa.

Potilaat joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä perusterveydenhuoltoon entistä pidempään – jonot erikoissairaanhoitoon ovat lyhentyneet3.6.2026 09:02:09 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreet tilastot hoitoon pääsystä kertovat kahdesta eri suuntaan kulkevasta kehityksestä. Perusterveydenhuollossa potilaat joutuivat odottamaan hoitoon pääsyä vuonna 2025 entistä kauemmin. Erikoissairaanhoidossa pitkään hoitoa odottaneiden määrä sen sijaan laski merkittävästi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye