Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

ETL ja MTK: Ruokaa voitava tuottaa tulevaisuudessakin koko EU:n alueella

Jaa

Euroopan unioni vaikuttaa merkittävästi suomalaisen ruoka-alan kilpailukykyyn ja menestymisen mahdollisuuksiin. Alan sääntelystä suurin osa on lähtöisin EU:sta. Sen vuoksi Elintarviketeollisuusliitto ETL ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK katsovat, että Suomen on oltava aktiivinen, aloitteellinen ja yhteistyökykyinen vaikuttaja EU:ssa.

Syödään yhdessä.
Syödään yhdessä. MTK

Suomen täytyy tuoda esille vahvuutensa ja huolehtia, että kansalliset erityispiirteet tunnistetaan EU-sääntelyssä. Kilpailukykyä, innovointia ja kasvua mahdollistavien toimien on oltava politiikan keskiössä. Eri toimialueiden EU-politiikat on sovitettava yhteen niin, että ruoantuotanto on mahdollista Suomessa ja koko EU:n alueella myös tulevaisuudessa.

Ruoka-ala pystyy tarjoamaan ratkaisuja moniin isoihin kestävyys- ja vastuullisuushaasteisiin. Suomi voi olla kokoaan suurempi ruoka-aitta, kunhan huolehdimme alan kannattavuutta tukevasta toimintaympäristöstä.

Ruoan saatavuus poikkeusoloissa on noussut vahvemmin ihmisten tietoisuuteen Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan myötä. Elinkustannusten nousu on nostanut pinnalle myös ruokaturvan. Väestölle on saatava riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa kohtuuhintaan. Kiristyvässä maailmantilanteessa ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyessä Euroopan unionissa on kiinnitettävä huomiota enemmän huoltovarmuuteen ja ruokaturvaan.

Eurooppalaisesta ruokaturvasta ja ruoantuotannon kriisinkestävyydestä on huolehdittava pitkäjänteisellä, kannustavalla politiikalla ja riittävällä rahoituksella. Maatalouspolitiikan kahden pilarin malli on toiminut tässä hyvin. Eri politiikat on sovitettava yhteen niin, että ruokaturva, ruoka-alan kriisinkestävyys ja kilpailukyky vahvistuvat ympäristötavoitteiden rinnalla.

Suomessa ruoan omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaaminen tarkoittaa sekä eläin- että kasvituotannon mahdollisuuksien hyödyntämistä. Se tukee koko arvoketjua maatilalta elintarviketeollisuuden ja kaupan kautta kuluttajille asti.

Yksi ruokaturvan tae on omavaraisuus kriittisissä luonnonvaroissa ja tuotantopanoksissa. Euroopassa onkin lisättävä lannoitteiden ja rehujen omavaraisuutta, mikä vaatii investointeja. EU:n on tärkeää edistää ravinteiden kierrätystä osana muuta kiertotaloutta. Lainsäädännön pitää mahdollistaa erilaiset kierrätysratkaisut, mutta samalla on varmistettava, että kierrätysravinteista ei aiheudu haittaa käyttäjille, ympäristölle eikä elintarviketurvallisuudelle.

Eurooppalaisen politiikan on kannustettava yrityksiä kehittämään innovaatioita ja tuotantotapoja rahoitusinstrumentein, jakamalla riskiä ja edistämällä toimivia markkinoita. Se vahvistaa ruoka-alan iskunkestävyyttä. Tuotanto-olosuhteiden muuttuessa Euroopassa pohjoisella ruoka-alalla on mahdollisuuksia sekä tuotannon määrän että arvon kasvattamiseen. EU:n pitää uskaltaa ottaa innovaatioita käyttöön myös elintarvikesektorilla.

Lainsäädännön on oltava ennakoitavaa, kilpailukykyä edistävää ja luotettavaa investointiympäristöä synnyttävää. Yritysten kestävyysraportoinnin laajentuminen aiheuttaa alkutuotannolle ja yrityksille kasvavaa hallinnollista taakkaa, jota on kevennettävä lainsäädännöllisten helpotusten ja digitalisaation avulla.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mikko Käkelä, Elintarviketeollisuusliitto, puh. 040 560 7569, mikko.kakela@etl.fi
Toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, MTK, puh. 040 901 1640, jyrki.wallin@mtk.fi

Kuvat

Syödään yhdessä.
Syödään yhdessä.
MTK
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Suoma ry selvitti: suomalaiset haluavat tänä kesänä helppoa matkailua – maaseutumatkailu tarjoaa juuri sitä, ja enemmän20.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset aikovat viettää kesälomansa kotimaassa. Lomakohteen valintaan vaikuttavat helppouden lisäksi myös turvallisuus, edullisuus, kiinnostavat kohteet ja ilmastosyyt. Maaseutumatkailuyrittäjät eri puolilla Suomea vastaavat kasvavaan kysyntään tarjoamalla kiireettömiä, luonnonläheisiä ja tunnelmallisia lomia, jotka houkuttelevat niin lapsiperheitä kuin aikuisia matkailijoita.

Luontoarvomarkkinat: yhteinen tahtotila on – nyt tarvitaan tekoja15.5.2025 15:04:32 EEST | Tiedote

MTK ja Sitra kokosivat yhteen alan keskeiset asiantuntijat, toimijat ja päättäjät keskustelemaan vapaaehtoisten luontoarvomarkkinoiden käynnistämisestä Suomessa. Helsingissä viime viikolla järjestetty Luontoarvofoorumi osoitti, että kiinnostus ja yhteinen tahto luontoarvomarkkinoiden rakentamiselle ovat olemassa – nyt tarvitaan käytännön kokeiluja, selkeitä pelisääntöjä ja alkuvaiheen rahoitusta.

Byrokratian purku on tärkeää, mutta maatalouspolitiikka tarvitsee myös rahoituksen14.5.2025 16:04:29 EEST | Tiedote

MTK pitää tärkeänä EU-komission halua purkaa maatalouselinkeinon hallinnollista taakkaa. Maatalouskomissaari Hansenin keskiviikkona esittelemät toimet pitävät sisällään muun muassa kevennyksiä ja joustoja viljelyn ympäristövaatimuksiin ja tilavalvontoihin. Jäsenmaiden valta päättää politiikan täytäntöönpanosta kasvaisi tulevaisuudessa. Komissio haluaa myös vähentää tilanteita, joissa viljelijä joutuu toistuvasti toimittamaan tilaltaan samat tiedot viranomaisille.

MTK:n puheenjohtajan tehtävään jo neljä hakijaa14.5.2025 08:59:10 EEST | Tiedote

Juha Marttilan ilmoitettua, ettei hän ei enää asetu ehdolle puheenjohtajan tehtävävään MTK:n valtuuskunta nimesi työryhmän valmistelemaan uuden puheenjohtajan valintaa. Tähän mennessä työryhmälle ehdokkuudestaan ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, maailman tuottajajärjestön WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen. Lisäksi puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut kaksi ehdokasta, jotka eivät halua vielä tässä vaiheessa nimeään julkisuuteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye