Hiilijalanjäljen mittaaminen matkailualalla yleistyy, luontokato huolettaa
28.5.2024 07:39:32 EEST | Business Finland | Tiedote
Kestävän matkailun tila 2023 -raportti osoittaa selvää edistystä matkailualan kestävyystoimissa. Esimerkiksi jo noin puolet Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelmassa mukana olevista yrityksistä mittaa hiilijalanjälkeään. Raportti kuitenkin nostaa esille huolen luontokadosta. Vaikka ilmastonmuutosta ehkäiseviä toimenpiteitä on jo laajalti otettu käyttöön, luontokadon torjunnassa ollaan vasta alussa.

Matkailualan tietoisuus sen ympäristövaikutuksista on lisääntynyt tänään julkaistun Kestävän matkailun tila 2023 -raportin mukaan. Matkailualalla ollaan myös yhä sitoutuneempia päästöjen vähentämiseen. Vuonna 2023 jopa 49 prosenttia STF-ohjelmassa mukana olevista yrityksistä mittasi hiilijalanjälkeään, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 27 prosenttia.
– Matkailualan hiilijalanjälkilaskuri Hiilikurin avulla yritykset voivat seurata omaa hiilijalanjälkeään ja laskuri myös ohjaa tekemään konkreettisia toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Hiilijalanjäljen mittaaminen on haastavaa, mutta tärkeää, sillä se auttaa ymmärtämään merkittävimmät päästölähteet ja ohjaa tekemään vaikuttavia päätöksiä päästöjen vähentämiseksi, vastuullisen matkailun asiantuntija Liisa Kokkarinen Visit Finlandilta kertoo.
Positiivista kehitystä viime vuoteen nähden oli myös matkailun ympärivuotisuudessa. Ympärivuotisesti toimivien majoitusliikkeiden määrä kasvoi 17 prosenttia, ja 84 prosenttia majoitusliikkeistä toimii jo ympärivuotisesti, mikä tasoittaa matkailijavirtoja ja jakaa taloudellisia vaikutuksia tasaisemmin.
Luontotekojen merkitys korostuu
Kuusi yhdeksästä maapallon luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvästä rajasta on ylitetty maailmanlaajuisesti. Sään ääri-ilmiöt, kuten rankkasateet ja helleaallot vaikuttavat jo nyt matkailun olosuhteisiin. Huhtikuuhun 2024 mennessä 71 suomalaista matkailualan toimijaa on sitoutunut Glasgow’n ilmastojulistukseen, jonka tavoitteena on saavuttaa nettonollapäästöt vuoteen 2050 mennessä.
– Glasgow’n ilmastojulistus yhtenäistää matkailun ilmastotyötä ja tekee työstä tavoitteellista. Ilmastojulistuksen allekirjoittaneet ymmärtävät, että tavoitteisiin pääseminen vaatii laajaa yhteistyötä, eikä pelkkä mittaaminen ja päästöjen vähentäminen auta, vaan pitää myös tehdä ympäristön tilaa edistäviä tekoja, kuten ennallistaa soita tai ylläpitää perinnemaisemia.
Suomessa on maailman kolmanneksi eniten sopimuksen allekirjoittaneita tahoja Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen jälkeen. Visit Finlandin tavoite on kasvattaa allekirjoittaneiden määrää. Kestävän matkailun kehittäminen vaatii jatkuvaa yhteistyötä toimialalta ja innovatiivisia ratkaisuja.
Visit Finlandin toista kertaa julkaisema Kestävän matkailun tila -raportti kokoaa yhteen Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman kestävän matkailun indikaattoritietoja, joilla mitataan matkailun kestävyyttä. Raportin toteuttajakumppani on Sitowise Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KokkarinenHead of Sustainable Development, Visit FinlandBusiness Finland / Visit Finland
Varmimmin tavoitettavissa 28.5. klo 10.40 jälkeen.
Heli HemgårdCommunications ManagerVisit Finland, Invest in Finland, Work in Finland, Film in Finland
Puh:+358409015219heli.hemgard@businessfinland.fiKuvat

Linkit
Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi / www.visitfinland.com
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Näytönpaikka-rahoitus kuudelle kuumimmalle tutkimusprojektille1.6.2026 09:03:54 EEST | Tiedote
Business Finland on tehnyt yhteensä noin 30 miljoonan euron rahoituspäätökset kuudelle Näytönpaikka-hankkeelle. Vuosittain järjestettävässä Näytönpaikka-haussa rahoitetaan tutkimusorganisaatioiden radikaaleja, tulevaisuuden kasvualojen osaamista rakentavia tutkimusavauksia, joiden hyödyntämispolut yritysten liiketoimintaan ulottuvat vuosien päähän.
24 000 hakijaa, 12 valittua – näin koetaan kesä itäisessä Suomessa27.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Visit Finlandin kansainvälisessä “Chill like a Finn” -kampanjassa matkailijat ympäri maailman saivat mahdollisuuden hakea mukaan kokemaan suomalainen kesäloma itäisessä Suomessa. Hakemuksia tuli noin 24 000, eniten Yhdysvalloista, Turkista, Intiasta ja Isosta-Britanniasta.
Ensimmäinen hyvinvointialueiden yhteishanke sai rahoituksen: terveystiedolla potilashyötyjä ja uutta liiketoimintaa20.5.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Business Finland rahoittaa terveysalan projekteja vuosittain noin 65 miljoonalla eurolla. Toistaiseksi rahoitusta ovat pääosin hyödyntäneet yritykset ja tutkimusorganisaatiot, vaikka myös hyvinvointialueille on räätälöity rahoituspalveluja. Business Finlandilla on tarjolla kaksi merkittävää rahoitusmuotoa hyvinvointialueille: molemmista on nyt tehty ensimmäiset rahoituspäätökset.
Matkailijat ympäri maailman voivat hakea Visit Finlandin elämyksellisille illallisille18.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä. Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Startup-yrittäjät: Suomeen on helppo tulla, mutta markkinalle pääsy on yllättävän vaikeaa12.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansainväliset startup-yrittäjät pitävät Suomea sujuvana ja toimivana maana yritystoiminnan aloittamiseen. Suurin haaste ei liity lupaprosesseihin tai yrityksen perustamiseen, vaan liiketoiminnan käynnistämiseen Suomessa. Tämä käy ilmi Business Finlandiin kuuluvan Work in Finlandin kyselystä, johon vastasi Suomeen hakeutuneita yrittäjiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme