Median edustaja, päivitä tietosi kiinteistökauppojen tilastoista
29.5.2024 08:31:20 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote
Maanmittauslaitos julkaisee kiinteistökauppojen kauppahintatiedotteen kolme kertaa vuodessa. Helmikuussa julkaistaan tilasto edellisvuoden kiinteistökaupoista, ja kesä- ja syyskuussa kerrotaan kuluvan vuoden tilanteesta. Seuraava kauppahintatilastotiedote julkaistaan juhannusviikolla.

Voit tutkia kiinteistökauppatilastoja myös itse
Maanmittauslaitoksen kiinteistökauppatilastoihin voit tutustua tarkemmin itse. Tähän on tarjolla kolme eri tapaa. Voit
- tarkastella kiinteistökauppatilastoja käyttöliittymässä tai ladata niitä Excel-taulukkona Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintatilastosta
- tutkia niitä Paikkatietoikkuna-nimisessä karttapalvelussamme osoitteessa https://kartta.paikkatietoikkuna.fi/ tai
- hakea JSON-muodossa rajapintapalvelustamme
Edellisen kuukauden tiedot päivittyvät kaikkiin kolmeen paikkaan kuluvan kuukauden 28. päivänä eli kuukauden viiveellä. Jos maakunnassa tai kunnassa on tehty kyseisenä vuonna alle kolme kiinteistökauppaa, tiedot eivät tule mukaan tilastopalveluun. Tiedot pohjautuvat Maanmittauslaitoksen ylläpitämään, kiinteistönluovutusilmoitusten perusteella muodostuvaan kiinteistöjen kauppahintarekisteriin. Kiinteistöjä ovat esimerkiksi omakotitalot, kesämökit, metsät, pellot ja rakentamattomat tontit, mutta eivät osakehuoneistot.
Kauppahintatilastosta löytyvät tiedot muun muassa omakoti- ja lomakiinteistökaupoista sekä pelto- ja metsäkaupoista.
Kauppahintatilastot kartoilla
Jos haluat tutkia kauppahintatilastoja kartalla, valitse Paikkatietoikkuna. Paikkatietoikkuna-karttapalvelussa on helppokäyttöinen teemakarttatoiminnallisuus, jonka avulla saat esimerkiksi eri kunnissa tehtyjen mökkikauppojen lukumäärät ja kauppahinnat kartalle joko yksittäisiltä vuosilta tai aikasarjana. Valittavana on lukuisia tilastomuuttujia kunta-, seutukunta- tai maakuntajaotuksella.
Ohjeita tilastojen tutkimiseen Paikkatietoikkunan kartoilla
Kiinnostuitko? Teemakarttatoiminnallisuuden käyttöohjeen avulla pääset alkuun tilastojen tutkimisessa Paikkatietoikkunassa.
Katso myös lyhyet, kahden minuutin video-ohjeet siitä, miten saat haettua yksittäisen vuoden tiedot teemakartalle ja tiedot haluamaltasi aikasarjalta animaationa.
Lisätietoja
Kiinteistöjen kauppahintatilastoista: rekisteripäällikkö Saara Saari etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi, 050 304 8391
Paikkatietoikkunasta: asiantuntija Riikka Kivekäs etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi, 050 348 4602
Kuvat

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Statistik: I huvudstadsregionen råder köparens marknad – huspriserna sjönk27.8.2026 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Medianpriserna för egnahemshus sjönk i Esbo, Helsingfors och Vanda. I Birkala fick man betala nästan 50 000 euro mer för ett hus än i fjol. Handelsvolymen av stugor med egen strand ökade med nästan 9 procent. I glesbygder ökade tomtköpen med 8,7 procent, med den största ökningen i Nyland. Lantmäteriverket sammanställde köpeskillingsregistrets uppgifter om köpeskillingarna och antalen köp för egnahemshus och sommarstugor från ingången av januari 2026 till utgången av juli.
Tilasto: Pääkaupunkiseudulla ostajan markkinat, talojen hinnat laskivat27.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Omakotitalojen mediaanihinnat laskivat Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Pirkkalassa talosta joutui maksamaan lähes 50 000 euroa viime vuotta enemmän. Rantamökkien kauppamäärä kasvoi lähes 9 prosenttia. Haja-asutusalueella tonttikauppoja tehtiin 8,7 prosenttia enemmän, eniten Uudellamaalla. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä omakotitalojen ja mökkien kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät vuoden 2026 alusta heinäkuun loppuun.
Yllättävä keino auttoi suomalaistutkijoita Amazonin tuoreessa jättilöydöksessä – menetelmä tuttu metsäntutkimuksesta19.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisvetoisessa tutkimuksessa tehtiin mullistava arkeologinen löytö, kun Amazonin sademetsää laserkeilaamalla paljastui tuhansittain muinaisen Aquiry-sivilisaation merkkejä. Ei ole sattumaa, että Suomi edustaa laserkeilauksen tieteellistä huippua, sillä maassamme kerätään tietoa metsistä jopa yksittäisten puiden tarkkuudella. Maanmittauslaitoksen tutkijat vastasivat tutkimuksen teknisestä toteutuksesta.
Kesän juttuaiheita Maanmittauslaitoksesta23.7.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Kesällä suomalaisia kiinnostavat mökkeilyyn liittyvät kysymykset: mistä näkee tontin rajat, miten voi lunastaa rantaan ilmestyneen vesijättömaan ja kenellä on oikeus kulkea mökkitiellä. Ajankohtaisia aiheita ovat myös sienestys ja marjastus sekä läpi kesän jatkuvat Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslennot. Kokosimme alle kiinnostavimmat kesätärpit ja aiheet, joista kansalaiset kysyvät nyt erityisen paljon.
Nallekarkit apuna vierasviljojen tunnistamisessa - digitaalinen ratkaisu tehostaa puhdaskauran tuotantoa21.7.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI on mukana kehittämässä uutta digitaalista ratkaisua vierasviljojen tunnistamiseen ja poistamiseen pelloilta. Menetelmä yhdistää droonikuvauksen, tekoälyn ja mobiilipohjaisen navigoinnin. Sen testauksessa käytettiin keväällä yllättävää kohdetta: nallekarkkeja. Heinäkuun alussa Etelä-Pohjanmaalla järjestetyissä varsinaisissa peltokokeissa saatiin rohkaisevia tuloksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme