Lapin ELY-keskus

Kesän päällystystyöt alkaneet Lapissa

Jaa

Kesän päällystystyöt ovat alkaneet Lapissa. Tänä kesänä päällystetään yhteensä teitä noin 280 kilometrin verran ja lisäksi noin 60 kilometrille tehdään tien rakenteiden vahvistamista. Ensimmäisenä on aloitettu kohteessa Valtatie 4 Kallingas-Vennanmaa.

Kuva: Lapin ELY-keskus

Kesän päällystystyöt ovat käynnistyneet Lapissa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Tänä kesänä päällystetään yhteensä teitä noin 280 kilometrin verran ja lisäksi noin 60 kilometrille tehdään lisäksi tien rakenteiden vahvistamista. Ensimmäisenä vuorossa on kohde Valtatie 4 Kallinkangas-Vennanmaa.

Kuivatustöitä on käynnissä Rovaniemen ja Kemijärven välillä, sekä Rovaniemen ja Kittilän välillä. Päällystystöiden osalta seuraavana on vuorossa Kantatie 82 välillä Kemijärvi-Hyypiö. Samaan aikaan tehdään Valtatie 4 välillä Loue-Peura. Myös tiemerkintätyöt ovat alkaneet.

Lapin maanteillä liikkuvat voivat seurata päällystystyömaiden aikatauluja Suomen Väylät-palvelun kautta.

Vuoden 2024 pisimmät päällystyskohteet Lapin maakunnan alueella ovat:

  • Valtatie 4 Kaamanen-Kevo 71 km
  • Valtatie 4 Saariselkä-Ivalo 31 km
  • Kantatie 79 Lohiniva-Alakylä 23 km
  • Kantatie 80 Härkimännikkö-Kittilä 23 km
  • Kantatie 83 Raanujärvi-Palojärvi noin 20 km

Urakoitsijana kesän päällystyskohteissa toimii Sundström Ab Oy ja Asfalttikallio Oy.

Lapin ELY-keskukselle on myönnetty 36,2 miljoonaa euroa teiden päällystämiseen vuonna 2024. Väyläviraston jakama rahoitus on aikaisempaa suurempi, ja se käytetään päällystetyn tieverkon korjausvelan kasvun taittamiseen. Paikkauksiin käytettävä osuus on 0,9 miljoonaa euroa ja tiemerkintöjen 1,9 miljoonaa euroa.

Päällystys- ja tiemerkintäkohteissa noudatettava erityistä varovaisuutta

Päällystys- ja tiemerkintätyöt tehdään yleensä liikenteen seassa, joten autoilijoiden toivotaan noudattavan työmailla erityistä varovaisuutta ja huomioimaan kohteen nopeusrajoitukset. Päällystystyömaiden liikenneturvallisuutta parannetaan käyttämällä saattoautoa pisimmillä päällystyskohteilla. Tietyömaiden liikennevalojen ollessa punaisena, saattoauto ajaa autoletkan eteen ja valon vaihduttua vihreäksi saattoauto ajaa sallittua nopeutta tietyömaan ohi autoletka perässään. Työkohteen ohittamisen jälkeen saattoauto ajaa tien sivuun ja päästää autoletkassa olevat jatkamaan matkaansa.

Tiemerkintäkone on ohitettava riittävän etäältä ja erityistä varovaisuutta noudattaen. Tiellä olevat itsestään haihtuvat vaahtohattarat tai tielle asetetut muovikeilat varoittavat autoilijaa tuoreesta tiemerkinnästä. Vastamaalatulle viivalle ei saa ajaa, sillä tuore maali tarttuu helposti auton kylkiin ja on vaikeasti poistettavissa. Autoilijan tulee muistaa noudattaa myös tiemerkintäajoneuvojen valo-opasteita.

Tietoa päällystys- ja muista tietöistä saa Liikennetilanne-palvelusta sekä Tienkäyttäjän linjalta numerosta 0200 2100.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö
Jaakko Luiro
050 440 3381
jaakko.luiro@ely-keskus.fi

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Mearrádusat Deanu spiehkastatlobiin leat dahkkojuvvon Deanu guolástannjuolggadusa 40 § 2 momeantta vuođul luossanáli dili vuhtii váldimiin12.7.2024 09:18:17 EEST | Tiedote

Lappi EJB-guovddáš lea addán mearrádusaid Deanu guolástannjuolggadusa 40 § 2 momeantta vuođul luossanáli dili vuhtii váldimiin ja guorahallamin ášši dárkilit. Spiehkastatlobit mieđihuvvojedje oktiibuot 15 ja hilgojuvvon lobit ledje 12. Lappi EJB-guovddáš oaidná guolásteapmái laktáseaddji sápmelaš kultuvrra sirdašuvvama hui dehálažžan muhto duođaid heittogis luossadili dihtii luosaid oažžu goddit hui uhccán.

Päätökset Tenon poikkeusluvista on tehty Tenojoen kalastussäännön 40 § 2 mom. perusteella lohikannan tila huomioiden10.7.2024 14:38:03 EEST | Tiedote

Lapin ELY-keskus on antanut päätökset Tenojoen kalastussäännön 40 § 2 mom. perusteella lohikannan tila huomioiden ja harkintaa käyttäen. Myönteisiä lupapäätöksiä annettiin 15 kpl ja kielteisiä 12 kpl. Lapin ELY-keskus näkee kalastukseen liittyvän saamelaisen kulttuurin siirtymisen erittäin tärkeäksi mutta todella heikon lohitilanteen vuoksi saaliiksi sallittavan lohimäärän on oltava hyvin maltillinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye