Kiire ei saa olla este työkyvyn tukemiseen – Suomi.fissä napakka, kattava ja käytännönläheinen opas pienten työpaikkojen johdolle ja esihenkilöille
Suomi.fin opas antaa tiiviin ja käytännönläheisen kokonaiskuvan työkykyyn vaikuttavista tekijöistä sekä keinoista johtaa ja tukea työkykyä työpaikalla.
Uuden Suomi.fin oppaan kohderyhmää ovat etenkin ne työpaikat, joilla ei ole henkilöstöhallintoa tai erityisesti työkykyasioihin perehtyneitä henkilöitä. Pienten työpaikkojen lisäksi tällaisia ovat nopeasti kasvavat startup-yritykset.
– Työ tulee järjestää ja organisoida siten, että se ei aiheuta työntekijälle haitallista kuormitusta. Työpaikan johdolla on tässä keskeinen rooli, painottaa erityisasiantuntija Teija Inkilä projektia ohjanneesta sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Kun aika on kortilla, uusi opas helpottaa tiedon löytämistä
– Tietoa työkyvystä on tarjolla runsaasti. Oppaan suunnittelua varten tehdyissä haastatteluissa selvisi, että erityisesti pienten työnantajien on kuitenkin vaikea löytää omaan tilanteeseen soveltuvaa tietoa ja työkaluja. Monien vastuiden paineissa työkykyasioihin perehtymiseen jää niukasti aikaa, taustoittaa erityisasiantuntija Heini Mynttinen Digi- ja väestötietovirastosta.
Pienillä työpaikoilla työkyvyn tukemiseen ei välttämättä ole myöskään riittävästi osaamista, toimintatapoja eikä edes tietoa, mistä tietoa voi saada. Myös lakisääteisten työturvallisuus- ja työkykyvelvoitteiden tunteminen voi olla ohutta.
– Työkyvyn tukeminen pienillä työpaikoilla on erityisen tärkeää, koska yhdenkin osaavan työntekijän pidempi poissaolo saattaa halvaannuttaa toimintaa merkittävästi, kertoo oppaan suunnitteluun osallistunut vanhempi asiantuntija Irmeli Pehkonen Työterveyslaitokselta.
Työkyvyn tukeminen koetaan tärkeäksi – uusi opas vastaa tarpeeseen
Työelämän muuttuvat vaatimukset aiheuttavat haasteita johtamiselle ja esihenkilötyölle. Työpaikoilla on suuri tarve tiedolle, miten työssä jaksamista ja mielenterveyttä voidaan tukea työn arjessa. Hyvällä työkykyjohtamisella voidaan vähentää sairauspoissaoloja ja niistä aiheutuvia kustannuksia sekä hillitä työntekijöiden vaihtuvuutta.
Uusi opas vastaa tähän huutoon. Tiiviin kokonaiskuvan lisäksi Suomi.fin opas kokoaa keskeiset tietolähteet ja työvälineet helposti saataville yhteen paikkaan.
Työkyvyn tukeminen työpaikalla-opas on suunniteltu laajan asiantuntijajoukon kanssa osana EU:n rahoittamaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa
Työkyvyn tukeminen työpaikalla -oppaan sisällön suunnitteluun on osallistunut asiantuntijoita Akavasta, Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueista, KEHA-keskuksesta, Kelasta, Kevasta, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajista , Mieli ry:stä, Mikro- ja yksinyrittäjät ry:stä, Suomen Psykologiliitto ry:stä, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöstä, STTK ry:stä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Työterveyslaitoksesta, Työturvallisuuskeskuksesta, Suomen Työterveyshoitajaliitto ry:stä, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry:stä ja Suomen Yrittäjät ry:stä. Lisäksi oppaalle toteutettiin laaja käyttäjätestaus.
Oppaan toteutti Digi- ja väestötietovirasto sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa. Työterveyslaitos toimi projektin asiantuntijatukena.
Opas on osa EU:n rahoittamaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Oppaan taustalla on huoli siitä, että Suomen työikäinen väestö supistuu ja rakenteellinen työttömyys on jäänyt korkealle tasolle. Jotta ihmiset voisivat hyvin töissä eikä heille kertyisi pitkiä sairauspoissaoloja, työntekijöiden työkyvyn ongelmiin pitäisi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Suomi.fin opas pähkinänkuoressa
Suomi.fin Työkyvyn tukeminen työpaikalla -opas sisältää tietoa siitä,
- mitä työkyky on ja mitkä asiat siihen vaikuttavat
- miten työkykyä edistetään työpaikan arjessa
- mitkä ovat johdon, esihenkilöiden ja työntekijöiden roolit ja vastuut
- miten muutokset työkyvyssä voi havaita ajoissa ja miten niihin kannattaa reagoida
- miten työkyvyn toimintamalli ja muut lakisääteiset suunnitelmat laaditaan
- mitkä ovat työnantajan lakisääteiset velvollisuudet.
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot
Heini Mynttinen, erityisasiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, p. 0295 535 321
Teija Inkilä, erityisasiantuntija, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 0295163484
Irmeli Pehkonen, vanhempi asiantuntija. Työterveyslaitos, p. 040 708 3784
Kuvat
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata bygger upp en digital identitetsplånbok för finländarna – med hjälp av plånboksapplikationen kan man sköta ärenden inom hela EU-området27.6.2024 15:43:07 EEST | Tiedote
Inom de kommande åren tar alla EU-länder i bruk digitala identitetsplånböcker som gör det möjligt att identifiera sig och underteckna elektroniskt samt påvisa tillstånd och intyg på ett tillförlitligt sätt inom hela EU-området. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata producerar en plånboksapplikation som fungerar med smarttelefon för finländare och personer som bor i Finland.
Digi- ja väestötietovirasto rakentaa suomalaisten käyttöön digitaalisen identiteettilompakon – lompakkosovelluksen avulla voi hoitaa asioita koko EU-alueella27.6.2024 15:43:07 EEST | Tiedote
Lähivuosina kaikissa EU-maissa otetaan käyttöön digitaaliset identiteettilompakot, jotka mahdollistavat sähköisen tunnistautumisen, allekirjoittamisen sekä lupien ja todistusten osoittamisen luotettavasti koko EU-alueella. Digi- ja väestötietovirasto tuottaa älypuhelimella toimivan lompakkosovelluksen suomalaisten ja Suomessa asuvien käyttöön.
Brådskan får inte vara ett hinder för att stöda arbetsförmågan – i Suomi.fi finns en komprimerad, omfattande och praktisk guide för ledningen och cheferna på små arbetsplatser30.5.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Äntligen en guide där man snabbt kan hitta information för att stöda arbetsförmågan. Guide i Suomi.fi ger en kompakt och praktisk helhetsbild av de faktorer som påverkar arbetsförmågan samt av metoderna för att leda och stöda arbetsförmågan på arbetsplatsen.
Viktig påminnelse till röstberättigade: Mer än en miljon personen har fått elektronisk anmälan om rösträtt i valet till Europaparlamentet27.5.2024 10:03:00 EEST | Tiedote
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata påminner om att en betydande del av röstberättigade har fått endast elektronisk anmälan om sin rösträtt i valet till Europaparlamentet. En elektronisk anmälan har skickats till alla de över en miljon röstberättigade som använder Suomi.fi-meddelanden.
Tärkeä muistutus äänioikeutetuille: Yli miljoona henkilöä on saanut europarlamenttivaalien äänioikeusilmoituksen sähköisesti27.5.2024 10:03:00 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto muistuttaa, että merkittävä osa äänioikeutetuista on saanut europarlamenttivaalien äänioikeusilmoituksen ainoastaan sähköisessä muodossa. Ilmoitus on saapunut toukokuussa sähköisenä kaikille niille yli miljoonalle äänioikeutetuille, jotka ovat ottaneet käyttöönsä Suomi.fi-viestit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme