Ahvenisjärven koulun rakennustyöt käynnistyvät Tampereella
29.5.2024 09:00:00 EEST | Skanska Oy | Tiedote
Skanska ja Tampereen kaupunki ovat sopineet Ahvenisjärven koulun uudisrakennuksen rakentamisesta. Rakennustyöt käynnistyvät toukokuun viimeisellä viikolla ja kestävät kaksi vuotta. Koulu avautuu oppilaille elokuussa 2026.

Uudisrakennus nousee vanhan vuonna 1975 rakennetun ja jo puretun rakennuksen paikalle. Uusi koulurakennus kattaa 11 845 bruttoneliötä, ja se tulee noin 1 100 oppilaan käyttöön esiopetuksesta peruskoulun viimeiselle luokalle saakka. Henkilökunnan tilat on mitoitettu 140 henkilölle. Koulun liikuntasali ja monitoimisali palvelevat lisäksi ilta- ja viikonloppukäyttäjiä sekä myöhemmin rakennettavaa päiväkotia.
Rakennuksen julkisivu on pääsääntöisesti punaista ja vaalea tiiltä, jonka ohella on käytetty puisia ja peltisiä tehostepintoja. Tontilla sijaitsevia viheralueita kunnostetaan ja niiden reunoille istutetaan uusia puita, jotka tuovat alueelle varjopaikkoja. Vanhan pihakatoksen lisäksi piha-alueelle rakennetaan uusia sade- ja aurinkokatoksia. Piha-alueet palvelevat myös laajemmin alueen asukkaita iltaisin.
”Ahvenisjärven koulu on merkittävä hanke sekä rakennuksen tuleville käyttäjille että meille rakentajille. Rakentamisvaiheessa varmistamme onnistuneen lopputuloksen tekemällä tiivistä yhteistyötä hankkeen eri osapuolten kesken”, kertoo tulosyksikön johtaja Perttu Pitkälä Skanskasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Perttu Pitkälä, puh. 040 571 2799, perttu.pitkala[at]skanska.fi
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2023 lopussa noin 1 800 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska on käynnistänyt asuntokohteen rakentamisen Turun Telakkarannassa2.4.2026 11:17:07 EEST | Tiedote
Skanska on käynnistänyt As. Oy Turun Prikantiinin rakentamisen Aurajoen varrella. Rakennukselle tavoitellaan Rakennustiedon ympäristöluokitusta, ja sen energialuokka on A. Kyseessä on Skanskan viimeinen hanke Turun Telakkarannan asuinalueella.
Uudet ympäristöluokitellut kodit viimeistelevät asuinkorttelin Helsingin Oulunkylässä17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin Oulunkylän Veräjämäkeen rakentuu Skanskan toteuttama kylämäinen kolmen kohteen kortteli, jonka viimeisen kohteen ennakkomarkkinointi on nyt alkanut.
Skanska toteuttaa Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksen Helsingissä27.2.2026 08:45:09 EET | Tiedote
Skanska ja Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ovat sopineet Haartmaninkatu 3:n B- ja C-siipien peruskorjauksesta Helsingin Meilahdessa. Korjaustyöt käynnistyvät maaliskuussa 2026, ja urakan arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2028. Urakan arvo Skanskalle on 28 miljoonaa euroa.
Rakentaminen Skanskassa kääntyi kasvuun vuoden 2025 loppua kohti – asuntoprojektikehityksen markkina yhä haastava9.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska Oy -konsernin vuoden 2025 liikevaihto supistui 3 prosenttia vuoteen 2024 nähden. Asuntoprojektikehityksen haasteellisen markkinan takia myös liikevoitto jäi edellisvuodesta.
Nimityksiä Skanskassa datakeskus- ja teollisuusrakentamiseen sekä Länsirannikon uuden tulosyksikön johtoon29.1.2026 09:35:48 EET | Tiedote
Sakari Jämsä on nimitetty vastaamaan datakeskus- ja teollisuusrakentamisesta, ja Milja Leppänen ottaa vetovastuun Länsirannikon uudesta tulosyksiköstä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme