Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi huomautukset Pilke päiväkodit Oy:lle koskien päiväkoteja Pilke Taikamaa ja Pilke Tirikka
Pilke päiväkodit Oy sai kaksi huomautusta varhaiskasvatuslain 25 §:n noudattamatta jättämisestä, joka edellyttää riittävää määrää kelpoisuusehdot täyttävää henkilöstöä päiväkodeissa. Lisäksi aluehallintovirasto huomautti päiväkoti Pilke Taikamaan ja päiväkoti Pilke Tirikan johtajia siitä, että viranomaisille tulee antaa oikeat tiedot valvontaa varten varhaiskasvatuslain 42 §:n mukaisesti. Johtajia kehotettiin myös kiinnittämään huomiota varhaiskasvatuslain 34 §:n mukaiseen ryhmien muodostamiseen.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto avasi epäkohtailmoituksen ja yhteydenoton perusteella kaksi erillistä valvonta-asiaa, jotka koskivat Helsingissä sijaitsevaa päiväkoti Pilke Taikamaata ja Lappeenrannassa sijaitsevaa päiväkoti Pilke Tirikkaa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki molempiin päiväkoteihin ennalta ilmoittamattomat tarkastuskäynnit. Tarkastusten ja saatujen selvitysten perusteella Pilke päiväkodit Oy sai huomautukset varhaiskasvatuslain 25 § rikkomisesta, koska päiväkodeissa ei ollut riittävästi kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöstöä. Tämä heikentää mahdollisuuksia saavuttaa varhaiskasvatuksen tavoitteet ja vastata vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeisiin.
Huomion kiinnittäminen ryhmien muodostamiseen
Aluehallintovirasto kiinnitti päiväkodin johtajien huomiota varhaiskasvatuslain 34 §:n mukaiseen ryhmien muodostamiseen ja 35 §:n henkilöstön mitoitukseen, jonka mukaan päiväkodissa tulee olla riittävä määrä henkilöstöä kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä varhaiskasvatuksessa olevien lapsien määrään, ikään ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämään aikaan suhteutettuna. Pilke Taikamaassa on ollut tarkasteluajankohtana välillä 8.1.-12.1.2024 ja 22.1.-30.1.2024 yhtenä päivänä liian vähän henkilöstöä suhteessa päiväkodissa läsnä olleisiin lapsiin. Pilke Tirikassa suhdeluku ylittyi toistuvasti tarkastelujaksojen (5 viikkoa) aikana 13 päivänä klo 15.30 jälkeen.
Huomautus tietojen oikeellisuudesta
Aluehallintovirasto huomautti Pilke Taikamaan ja Pilke Tirikan päiväkodin johtajia, että heidän tulee antaa viranomaisille valvontaa varten oikeat tiedot varhaiskasvatuslain 42 §:n mukaisesti.
Lisää aiheesta
Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta (753/2018)
Varhaiskasvatuslaki (540/2018)
Hallintolaki (434/2003)
Lisätiedot:
Johtaja Marja-Liisa Keski-Rauska
Ylitarkastaja Satu Kilpinen
Ylitarkastaja Laura Pisto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtaja Marja-Liisa Keski-RauskaEtelä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 018 815marja-liisa.keski-rauska@avi.fiSatu KilpinenYlitarkastaja
etunimi.sukunimi@avi.fiLaura PistoYlitarkastaja
etunimi.sukunimi@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Keski-Suomen hyvinvointialueen pelastustoimen toimintavalmiudessa huomattavia puutteita29.9.2025 13:45:00 EEST | Tiedote
Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Keski-Suomen hyvinvointialueen pelastustoimen korjaamaan palvelutasossaan havaitut huomattavat puutteet. Puutteet koskevat pelastustoimen ensimmäisen vasteen toimintavalmiusaikoja kiireellisissä pelastustoimen tehtävissä Jyväskylässä.
Nuorisotyöpäivät kokoavat runsaan joukon alan asiantuntijoita Rautavaaralle29.9.2025 12:51:50 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintoviraston nimissä järjestetyt viimeiset nuorisotyöpäivät kokoavat 1.–2.10.2025 nuorisotyön ammattilaiset Nuorisokeskus Metsäkartanolle Rautavaaralle keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kehittämään nuorisotyön käytäntöjä. Yli 150 alan toimijaa on ilmoittautunut mukaan päiville. Nuorisotyön tunnustuspalkinto jaetaan kolmelle nuorisotyön ammattilaiselle.
Fortfarande många brister i uppfyllandet av beställaransvarslagen – myndigheten ordnar en avgiftsfri skolning29.9.2025 08:03:00 EEST | Pressmeddelande
Många brister avslöjas varje år i uppfyllandet av beställaransvarslagen. Arbetarskyddsmyndigheten ordnar ett avgiftsfritt webbseminarium, där den berättar om beställaransvarslagens grunder. Under webbseminariet ges även råd om hur man ska gå till väga om avtalsparten är ett utländskt företag. Webbseminariet hålls på svenska.
Aluehallintovirastossa vireillä Kemijoki Oy:n Sierilän voimalaitoksen korvausten palauttamista koskeva hakemus26.9.2025 12:54:57 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut kuulutuksen Kemijoki Oy:n Sierilän voimalaitosta koskevista hakemusasioista. Kemijoki Oy on ilmoittanut luopuvansa Sierilän voimalaitoshankkeesta ja hakee nyt korvausvelvollisuuksiensa poistamista sekä osaa määrätyistä korvauksista palautettavaksi.
Leipomoyrittäjät tuomittiin kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä Turussa – ulkomaalaista työntekijää käytettiin hyväksi25.9.2025 09:19:25 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut turkulaisen leipomon toimitusjohtajan kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä ja luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä. Hänen vaimonsa sai 80 päivän ehdollisen tuomion kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Liiketoimintakieltoa ei asiassa syyttäjän vaatimuksesta huolimatta määrätty, eikä yhteisösakkoa voitu langettaa, koska leipomo oli myyty vuonna 2023. Pariskunta määrättiin maksamaan naiselle 29 950 euroa maksamatonta palkkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme