Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Autto: Suuri valiokunta hyväksyi alkoholilain etenemisen

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja Suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autto on tyytyväinen, että hallituksen alkoholilaki etenee kohti hyväksymistä. Asiasta päätettiin tänään suuren valiokunnan kokouksessa.

Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Heikki Autto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Suuri valiokunta päätti tänään keskiviikkona ennen täysistuntoa pitämässään kokouksessa yhtyä eduskunnan viime perjantaina tekemään päätökseen ja hyväksyä hallituksen alkoholilain etenemisen. Alkoholilain eteneminen edellytti poikkeuksellisesti suuren valiokunnan käsittelyn, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti lakimuutoksen hylkäämistä. Autton mukaan suuri valiokunta käsitteli esityksen asianmukaisesti ja esitys etenee nyt takaisin eduskunnan täysistuntoon lopullista äänestystä varten.

”Suuren valiokunnan tämänpäiväinen päätös on merkittävä askel kohti hallituksen alkoholilakiesityksen voimaanastumista. Vaikka prosessissa on ollut poikkeavuutta, niin hallituksen esitys alkoholilain muuttamisesta etenee johdonmukaisesti kohti hyväksymistä,” Autto sanoo.

”Hallitus ohjaa tällä esityksellä Suomea maltillisin askelin kohti eurooppalaista alkoholikulttuuria. Alkoholin kokonaiskulutus on jatkanut laskuaan myös edellisen alkoholilain uudistuksen jälkeen. Hallituksen esitys jatkaa suomalaisen alkoholipolitiikan vastuullista uudistamista,” Autto sanoo.

Eduskunnan täysistunto jatkaa suuren valiokunnan päätöksen myötä alkoholilain käsittelyä tämän ja ensi viikon aikana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote

EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye