Hailuodon lautoilla teknisiä ongelmia, toistaiseksi liikennöidään varalautalla
Hailuodon päälautta Merisilta rikkoontui eilen lähellä Hailuodon lauttarantaa, minkä johdosta liikenne keskeytyi yön ajaksi. Liikenne saatiin käynnistettyä varalautta Meriluodolla aamulla. Myös varalautta Meriluotoon tuli aamupäivällä vika, mutta lautta saatiin nopeasti pikaisten korjaustoimenpiteiden jälkeen takaisin liikenteeseen. Tällä hetkellä lauttaliikenne toimii varalautan voimin. Selvitämme parhaillaan rikkoutumisen syitä ja tiedotamme myöhemmin asiasta lisää.
Hailuodon päälautta Merisillan potkurimoottorin käämit hajosivat eilen illalla lähellä Hailuodon lauttaranta. Liikenne oli poikki keskiviikkoaamuun saakka, kunnes Merisilta saatiin hinattua pois Oulunsalon lauttarantaan. Hailuodon rannassa on vain yksi rantautumispaikka, joten liikennettä ei voitu käynnistää varalautalla ennen kuin päälautta oli saatu hinattua alta pois.
Liikenne käynnistettiin uudelleen tänä aamuna varalautta Meriluodolla. Myös varalautta Meriluotoon tuli aamupäivällä vika. Liikenne oli päivälläkin hetken aikaa kokonaan poikki, mutta Merisilta saatiin nopeasti takaisin liikenteeseen pikakorjaustoimenpiteiden jälkeen. Liikenne toimii siis tällä hetkellä varalautalla. Varalautan kantavuus on kuitenkin päälauttaa pienempi, 150 tonnia.
ELY-keskus selvittää parhaillaan lauttojen rikkoutumisten syytä. Lautat ja väyläalue, jossa rikkoutumiset ovat tapahtuneet, tutkitaan sukeltajan avulla. Toivottavasti sitä kautta saadaan lisätietoja vian aiheuttajasta. Tiedotamme asiasta tarkemmin, kun olemme saaneet lisätietoa.
Päälautta Merisillan arvioitu korjausaikataulu on noin 10 vuorokautta. Hailuodon lauttapaikalla liikennöidään varalautta Meriluodolla siihen saakka, kunnes päälautta saadaan takaisin liikenteeseen. ELY-keskus selvittää myös varautumisvaihtoehtoja ja liikenteen jatkumisen turvaamiseksi tehtäviä toimenpiteitä siltä varalta, että varalautta rikkoontuu päälautan ollessa korjattavana.
Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, Tapani Jaakkola, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme