SDP:n Eveliina Heinäluoma: Johtaako hallitusta Orpo vai perussuomalaisten ministerit?

29.5.2024 15:18:01 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Pääministeri Orpo istuu samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa, mutta ei tunnu tietävän mihin on sitoutunut solmiessaan liiton perussuomalaisten kanssa. Viikosta toiseen saamme lukea ristiriitaisia ulostuloja hallituksen eri ministereiltä, kuluneen viikon aikana maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

— Viimeisin esimerkki hallituksen ristiriitaisista linjoista kävi esiin eilen, kun pääministeri Orpo kierteli ja kaarteli Ilta-Sanomien EU-vaalitentissä, kun kysyttiin kannattaako kokoomus niin sanottua Ruanda-mallia, jossa turvapaikkaa hakevat ihmiset siirretään hakemaan ja saamaan kansainvälistä suojelua EU:n ulkopuoliseen maahan, jonka turvallisuudesta ei ole takeita, Eveliina Heinäluoma huomauttaa.

— Lopulta pääministeri sai kakistettua ulos, ettei kokoomus kannata sellaista Ruanda-mallia, joka oli käytössä Briteissä. Jos kokoomus ei tällaista muutosta kannata, miksi Orpon ”johtaman” hallituksen sisäministeri on esittänyt Euroopan komissiolle viime viikolla askelia tällaista mallia kohti Suomen nimissä? Ja miksi sisäministeri Rantanen kiirehti jo viime viikolla kotisohvaltaan twiitaten näyttämään Orpolle kaapin paikan kertoen, että hallitus edistää Ruandan mallia? Perussuomalaiset eivät enää edes vaivaudu peittelemään vallantäyteisyyttään.

Hallituksen linjaan on yritetty vaalitenteissä, mediassa ja täysistunnossa saada selkeyttä, mutta asiantuntijoillakin on haasteita tulkita ristiriitaisia lausuntoja hallituksen sisältä.

— Pääministeri Orpo on siis vastuussa hallituksesta, joka ajaa mallia, jota hänen edustamansa puolue vastustaa. Enää ei voi edes puhua johtajuuden puutteesta, vaan sen totaalisesta menetyksestä, Heinäluoma päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Saku Nikkanen: Pääministeri Orpo on vieraantunut tavallisten ihmisten arjesta – kansalaisia ei pidä syyttää hallituksen omista laiminlyönneistä22.5.2026 11:56:45 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo on kiitellyt viranomaisten toimintaa drooniuhkatilanteessa ja arvioinut, että kansalaisten varautumisessa on puutteita. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen näkee, että tavallisen ihmisen kokemus tilanteen hoidosta oli kuitenkin kaikkea muuta kuin onnistunut: epäselvä viestintä, ristiriitaiset ohjeet ja jopa palkan menetys osoittavat, että ongelma ei ole kansalaisissa tai heidän ”resilienssissään”, vaan hallituksen laiminlyönneissä kehittää järjestelmiä ja ohjeistuksia toimia poikkeustilanteissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye