Vakuutusalan huiput kokoontuvat Helsingissä – FA:n Ahosniemi: Suomessa on unohdettu, mistä vakuutuksessa on kyse
30.5.2024 07:00:00 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
- Harva harmittelee pelastusliivien hankintaa, mutta vakuutuksen kohdalla harmittelua kuuluu, sanoo Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
- Vakuutusalan kansainvälinen konferenssi kokoaa yli 300 vakuutusalan johtajaa ja asiantuntijaa Helsinkiin.

”Käsitys siitä, mistä vakuutuksessa on kyse, on selvästi hieman hapristunut Suomessa”, sanoo suomalaista vakuutusalaa edustavan Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi.
Mediassa on näkynyt viime aikoina pohdintoja vakuutustuotteiden kannattavuudesta asiakkaille, kun on viitattu esimerkiksi sairauskuluvakuutuksiin. Kannattavuus on typistynyt yksinkertaiseksi laskennaksi siitä, onko vakuutuksesta maksanut enemmän vakuutusmaksuja kuin siitä on saanut korvauksia.
”Kun puhutaan riskivakuutuksesta, niin tällainen ajattelutapa on todella yksioikoinen. Ei kai kukaan harmittele pelastusliivien hankintaan mennyttä summaa, jos ei koskaan joudukaan kamppailemaan hengestään hyisessä vedessä. Vakuutus toimii juuri näin: kyse on siitä, että on taloudellisesti turvatussa tilanteessa, jos jotain pahaa kävisi. Siinä maksetaan myös mielenrauhasta ja turvallisuudentunteesta”, Ahosniemi sanoo.
Oman elämän riskien ymmärtäminen ja niihin varautuminen tavalla tai toisella ovat osa talousosaamista. Riittäviin taitoihin kuuluu ymmärtää, miten vakuutusturva toimii ja miten itsensä ja läheisensä voi niiden avulla turvata.
”Yleisesti ottaen Suomessa ollaan innokkaampia vakuuttamaan esineitä kuin vaikkapa omaa henkeä. Tästä kertoo se, että FA:n vakuutustutkimuksen mukaan vain joka kolmannella suomalaisella on kuoleman varalta otettu henkivakuutus, kun taas vapaaehtoinen autovakuutus on yli puolella suomalaisista. Tulos on nurinkurinen: jos kysytään, onko oma auto kalliimpi kuin henki, niin vastausta ei tarvitse arvuutella”, Ahosniemi sanoo.
Vakuutusala kokoontuu Helsingissä
Ahosniemen pohdinnat avaavat kansainvälisen vakuutusalan konferenssin Helsingissä. Vakuutusalan eurooppalaisen kattojärjestö Insurance Europen jokavuotinen konferenssi kiertää eri Euroopan maissa ja rantautuu nyt 30.5. ensi kertaa Helsinkiin Kansallisoopperaan.
Konferenssi kokoaa pääasiassa vakuutusalan eurooppalaisia vaikuttajia yhteen, mutta mukana on myös puhujia ja osallistujia Euroopan ulkopuolelta. Puhuja- ja osallistujakaartista löytyy paitsi vakuutusyhtiöiden johtoa, myös viranomaisia ja kansalaisjärjestöjen edustajia.
Yhteyshenkilöt
Arno AhosniemiToimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4210arno.ahosniemi@finanssiala.fiJussi KarhunenKehityspäällikkö
Puh:+358 20 793 4297jussi.karhunen@finanssiala.fiLisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI
020 793 4240
http://www.finanssiala.fi
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Finanssivalvonta helpottaa asuntolainan saantia - oikea päätös uinuvalle asuntomarkkinalle30.6.2026 11:03:26 EEST | Tiedote
Finanssivalvonta (Fiva) nostaa asuntolainakaton 95 prosenttiin myös muille kuin ensiasunnon ostajille. Päätös pienentää asunnonvaihtajien omasäästöosuutta ja voi vauhdittaa uinuvaa asuntomarkkinaa. Samalla Fiva päätti pitää pankkien muuttuvan lisäpääomavaatimuksen edelleen nollassa prosentissa. Finanssiala ry (FA) pitää päätöksiä oikeana: makrovakauspolitiikan tulee tukea talouskasvua, kun pankkisektori on vahva ja ylikuumenemisriskit vähäisiä.
Mitä nuorempi suomalainen, sen varmemmin kassalla heiluu kännykkä kortin sijaan30.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset maksavat ostoksiaan kortilla ja kännykällä. Mitä nuorempi kuluttaja, sen todennäköisemmin lähimaksu tehdään kännykällä. Iäkkäämmät ikäryhmät suosivat lähimaksussa maksukortin vilautusta. Suomalaiset ovat varautuneet maksamisen poikkeusoloihin hyvin: suurimmalla osalla on hallussaan useampi kuin yksi maksukortti ja mukana kulkee aina käteistä hätävaraksi. Käteistä pidetään myös kotivarana. Enemmistö suomalaisista käyttää myös MobilePayta tai Siirtoa. FA:n Norstatilla teettämä kysely tehtiin 1.–10.4.2026 välisenä aikana. Tutkimukseen hyväksyttiin 2563 iältään 15–79-vuotiasta vastaajaa. Lisäksi haastateltiin 155 iältään 12–14-vuotiasta lasta. Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä.
Talouden käänne näkyy pankkitiskillä – yritysluottojen kysyntä vahvistunut, investointihalukkuudessa myönteisiä merkkejä22.6.2026 15:00:34 EEST | Tiedote
Yritykset ovat kysyneet kevään ja alkukesän aikana luottoja selvästi viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän, kertoo Finanssiala ry:n (FA) tuore Pankkibarometri. Pankinjohtajat odottavat mm. investointiluottojen kysynnässä kasvua, mikä kertoo yritysten halusta kartuttaa aineksia tulevaan kasvuun. Pankinjohtajien mukaan talouden piristyminen näkyy tällä hetkellä selkeimmin yritysrahoituksessa. Kotitalouksien lainanottohalukkuudessa odotetaan maltillisempaa kehitystä. FA kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä. Vastaajina on muun muassa pankin- ja konttorinjohtajia, konttorien esihenkilöitä ja luottopäälliköitä. Barometrikysely lähetetään seuraaville pankeille: Nordea, OP Pohjola, Danske Bank, Aktia Pankki, Säästöpankkiryhmä, POP Pankki -ryhmä, Ålandsbanken, Oma Säästöpankki, Hypo, SEB ja S-Pankki.
Rohkaiseva viesti nuorille: Eläkejärjestelmän rahat tosiaankin riittävät15.6.2026 11:52:32 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskus julkaisi pitkän aikavälin laskelmansa maanantaina. Noin 70 vuoden päähän ulottuva laskelma kertoo, miten eläkemenot, etuuksien taso ja rahoitus kehittyvät, jos väestöä ja taloutta koskevat oletukset toteutuvat ja lainsäädäntö pysyy muuttumattomana.
Save the Date -kutsu: Median finanssiseminaari 3.-4.9.202615.6.2026 07:30:00 EEST | Kutsu
Arvoisa toimittaja, Finanssiala ry:n (FA) maineikas ja perinteinen median finanssiseminaari järjestetään tänä vuonna 3.- 4.9. Vanajanlinnassa Hämeenlinnassa (Vanajanlinnantie 476, 13330 Harviala). Merkitse ajankohta jo kalenteriisi ja ilmoittaudu mukaan. Tarkemman ohjelman saat lähempänä ajankohtaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme