Aviador Kustannus

Andreas Koivistolle ja Tom Björklundille Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

4.6.2024 16:12:37 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Jaa

Koiviston kirjoittama ja Björklundin kuvittama lasten tietokirja Ikikallion tarinoita – Urbergets berättelser kertoo esihistoriasta ja varhaishistoriasta yleistajuisesti ja monikielisesti.

Tom Björklundin ja Andreas Koiviston kuva © Ari Haimi
Tom Björklundin ja Andreas Koiviston kuva © Ari Haimi

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala jakoi vuoden 2024 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 4. kesäkuuta. Palkintoja jaettiin tänä vuonna kahdeksan. Ministeri kiitti palkittuja kansalaisten tietämyksen lisäämisestä ja virikkeiden antamisesta yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan (TJNK) esityksestä opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot. Palkinto myönnetään ajankohtaisesta ja ansioituneesta tiedonjulkistamistyöstä.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan perustelut (palkintosumma 18 500 euroa):

"Vantaan kaupunginmuseon näyttely ja kirja Ikikallion tarinoita jatkavat tekijöiden monipuolista ja pitkäaikaista työtä, jonka tavoitteena on kertoa esihistoriasta ja varhaisesta historiasta yleistajuisesti. Kerronnan ja kuvituksen keskiössä ovat nykyisen Vantaan seudulla eläneet lapset ja heidän perheensä. Ikikallion tarinoissa kertojan roolin saa luonnonympäristö, joka edustaa jatkuvuutta kivikaudelta näihin päiviin. Vuosituhantinen elämä ankkuroituu paikalliseen ympäristöön, johon voi tutustua vielä nykypäivänäkin. Kivikaudelta modernin ajan alkuun kuvatut lapsihahmot on kuvattu rikkaasti ja samalla realistisesti, toimijoina omassa ympäristössään. Tarinoista välittyvät lapsen tietotasolle sopivalla tavalla entisajan elämän kovat ehdot, mutta toisaalta myös huolenpito. Näyttelystä kertova kirja tarjoaa suomen- ja ruotsinkielisen kertomuksen samojen kansien sisällä. Vaihteleva kuvitus kutsuu lukijaa tutustumaan myös toisella kotimaisella kielellä julkaistuun osuuteen, ja kokonaisuus antaa mahdollisuuden käyttää kirjaa myös kielen harjoittelussa."

Lisätietoa TJNK:n tiedotteessa: https://tjnk.fi/fi/ajankohtaista/tiedonjulkistamisen-valtionpalkinnot-2024-taitaville-ja-rohkeille-yhteiskunnallisille

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kannet: Tom Björklund
Kannet: Tom Björklund
Lataa
Tom Björklund ja Andreas Koivisto © Ari Haimi
Tom Björklund ja Andreas Koivisto © Ari Haimi
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Hannu Mäkelän omaelämäkertateoksessa huonot uutiset ja kauniit toiveet kulkevat käsi kädessä12.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hannu Mäkelän muistelmateos Matkalla yhä on julkaistu Aviadorin kustantamana. Elämä on matka, jolla sattuu ja tapahtuu paljon sellaistakin, jota ei osaa mitenkään odottaa. Hannu Mäkelän uusin kirja on tosikertomus siitä, kuinka äkkiä aivan kaikki muuttui, kun sairaus yllätti hänet heinäkuun lopulla 2024. Koko syksy meni ja katosi, yksi leikkaus johti toiseen, toinen kolmanteen ja sairaalat alkoivat olla tuttuja paikkoja, Suomen suurimpia tuotantolaitoksia, siltä tuntui usein. Sana 'syöpä' tuli tutuksi sekin, kuten myös sana 'maligni'. Mutta tällä matkalla oli myös onnea, sitäkin voi olla joskus. Ja niin matka jatkuu yhä, jatkuvan tarkkailun alaisena, jatkuu jonnekin tässä alati armottomassa maailmassa, jonka kehitystä kukaan meistä ei tiedä. Voimme elää pelokkaasti aavistellen, mutta kyllä myös toivoen ja uneksien: "Mietin tulevaisuutta, kuolemaa. Toki kuolisin. Miksi en sitten enää pelännyt sitä? Ehkä siksi, että olin jo tajunnut, ettei siinä ollut mitään pelättävää. Ei enää tässä iäs

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye