Konepaja-alueen ja Onkilahdenpuiston suunnittelu etenee – ehdotukset nähtäville kesäkuun aikana
30.5.2024 09:00:18 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vöyrinkaupungin konepaja-alueen asemakaavaehdotus ja Onkilahdenpuiston yleissuunnitelma asetetaan nähtäville kesäkuun aikana. Ehdotuksessa vanha tehdasalue muutetaan kaupunkimaiseksi alueeksi, jonne on mahdollista sijoittaa asumista, työpaikkoja, palveluita sekä liikunta- ja kulttuuritiloja. Viereisestä Onkilahdenpuistosta halutaan puolestaan luoda mahdollisimman monipuolinen ja sen käyttäjiä palveleva vapaa-ajanviettopaikka. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitelmat kokouksessaan 29.5.

Konepaja-alueen asemakaavan muutoksella muutetaan alueen käyttötarkoitusta ja lisätään rakennusoikeutta.
– Suunnitelmien toteutuessa alueelle syntyy kiinnostavaa ja monipuolista kaupunkiympäristöä, jossa rakennettu ympäristö ja viheralueet limittyvät niin, että kaupunki tuodaan lähelle luontoa ja luonto lähelle kaupunkia, kaavoitusarkkitehti Kati Vuohijoki kertoo.
Asemakaavaa on kehitetty luonnosvaiheen ja siitä saadun palautteen jälkeen. Palautteessa on korostunut erityisesti se, että tyhjeneviin tehdasrakennuksiin kohdistuu paljon odotuksia ja toiveita.
– Vaasalaiset ovat selvästi kiinnostuneempia siitä, mitä vanhoissa tehdasrakennuksissa tapahtuu kuin siitä, minkälaista uudisrakentamista alueelle tulee. Erityisesti toivotaan kulttuuri- ja liikuntatiloja, jonka lisäksi alueelle on ehdotettu muun muassa museoiden kokoelmatiloja, kauppakeskusta, kansainvälistä kohtaamispaikkaa opiskelijoille ja maakunta-arkistoa, Vuohijoki kuvailee.
Asemakaavaehdotus mahdollistaa kaiken edellä mainitun, suuria kaupallisia yksiköitä lukuun ottamatta. Alueelle voi syntyä lisäksi myös muita palveluja, työpaikkoja, toimistoja ja hotellitiloja.
Asuntoja 1800–2400 vaasalaiselle
Asemakaavan toteutuessa konepaja-alueella asuu tulevaisuudessa arviolta 1800–2400 asukasta. Asuminen keskittyy alueen pohjois- ja länsiosiin ja muu toiminta Pitkänkadun läheisyyteen. Asuinkerrostaloihin halutaan myös kivijalkaliiketiloja, jotka keskitetään keskeisimpien aukioiden varrelle ja niille julkisivujen osille, joista on merinäköala.
– Ehdotus mahdollistaa edelleen myös korkeaa rakentamista, joskin tornien korkeutta on jonkin verran madallettu luonnosvaiheesta. Ehdotuksessa korkeita rakennuksia voisi tulla alueen keskiosiin ja niissä voisi olla maksimissaan 12–18 kerrosta, Vuohijoki sanoo.
Liikenteen osalta suunnitelmaa on muutettu luonnosvaiheen jälkeen niin, että ajoneuvoliikenne on katkaistu kokonaan niin sanotun Järvikadun mutkan kohdalta.
– Samalla on suunniteltu rauhoittavia toimenpiteitä Vöyrinkaupungille ja erityisesti Kalastajankadulle, jossa asukkaat ovat olleet ymmärrettävästi huolissaan liikenteen mahdollisesta lisääntymisestä, Vuohijoki kertoo.
Suunnitelmalla halutaan luoda myös uusia kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä keskustan, Palosaaren ja Vöyrinkaupungin välille, sekä keskustasta Onkilahdenpuistoon.
– Tavoitteena on, että tulevaisuudessa alue toimii linkkinä eri kaupunginosien välillä, jolloin myös yhteys keskustasta Onkilahden puistoon muuttuu entistä sujuvammaksi, Vuohijoki toteaa.
Yleissuunnitelma tarjoaa askelmerkit puiston kehittämiselle
Onkilahdenpuiston yleissuunnitelma linkittyy viereisen konepaja-alueen kehittämiseen. Puistoa on viime vuosina kehitetty paljon. Sinne on rakennettu muun muassa skeittipuisto, ulkokuntosali sekä kävelyn ja pyöräilyn laatukäytävä. Tänä vuonna puistoon avataan paljon toivottu liikennepuisto.
Tulevaisuudessa puistoa on tarkoitus kehittää entisestään, ja nyt valmistunut yleissuunnitelma tarjoaa askelmerkit tuleville vuosille.
– Suunnittelun lähtökohtana oli puiston kehittäminen kokonaisuutena niin, että se tarjoaa monipuolisia virkistys- ja vapaa-ajan mahdollisuuksia, tukee lasten ja nuorten liikkumista, ja että puistossa on mahdollista järjestää erilaisia tapahtumia, kaavoitusarkkitehti Emma Widd kuvailee.
Yleissuunnitelman laatiminen alkoi syksyllä 2022 lapsille suunnatuilla työpajoilla sekä kaikille avoimella nettikyselyllä. Yleissuunnitelma perustuukin kyselyn ja työpajojen kautta saatuun palautteeseen sekä suunnittelun tavoitteisiin.
– Kyselyvastauksissa toivottiin erityisesti kasvillisuuden lisäämistä sekä valaistuksen parantamista Palosaaren rannassa. Viime aikoina tehdyt parannukset ja menossa olevat projektit, kuten liikennepuisto, saivat paljon positiivista palautetta. Lasten työpajoissa toivottiin lisäksi pelikenttiä, erilaisia oleskelupaikkoja, leikki- ja kiipeilyvälineitä sekä trampoliineja, Widd kertoo.
Suunnitelmassa alueelle on varattu tilaa muun muassa lasten seikkailumetsälle, pulkkamäelle ja näköalapaikalle sekä urheilukentille ja leikkialueille. Tavoitteena on myös rakentaa uusi kävely- ja pyöräliikenteen pengeryhteys alueen pohjoispuolelle Alskatintien vierelle, joka mahdollistaisi koko Onkilahden kiertämisen puistoympäristössä.
– Yleissuunnitelmaa on tarkoitus toteuttaa vaiheissa seuraavan 10–15 vuoden sisällä niin, että puistosta kehittyy yhä monipuolisempi ja vetovoimaisempi paikka kaikille vaasalaisille. Puistot tukevat hyvinvointia ja ovat tärkeitä viihtyisyyden näkökulmasta. Isoilla puistokokonaisuuksilla voi olla myös matkailullista vetovoimaa, Widd toteaa.
Ota kantaa alueen suunnitelmiin
Konepaja-alueen asemakaavaehdotus on nähtävillä 7.6.–9.8.2024 ja Onkilahdenpuiston yleissuunnitelma 7.6.–24.6.2024. Osalliset voivat nähtävilläolon aikana jättää asiasta muistutuksen.
– Tavoitteena on ollut ottaa asukkaat ja puiston käyttäjät mukaan suunnitteluun ja kehittää aluetta yhdessä. Molemmat suunnitelmat ovat herättäneet kiinnostusta ja olemme saaneet paljon palautetta ja kehitysideoita. Haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat jättäneet mielipiteen tai vastanneet kyselyihin, Vuohijoki ja Widd toteavat.
Suunnitelmat ovat nähtävillä osoitteissa:
- Vöyrinkaupungin konepaja-alueen asemakaavaehdotus: vaasa.fi/ak1125
- Onkilahdenpuiston yleissuunnitelma: vaasa.fi/onkilahden-puiston-yleissuunnitelma
Voit ottaa kantaa ehdotuksiin ottamalla yhteyttä kaavoittajiin:
- Kati Vuohijoki, kati.vuohijoki@vaasa.fi
- Emma Widd, emma.widd@vaasa.fi
Halutessasi voit jättää mielipiteesi myös sähköpostilla osoitteeseen kaavoitus@vaasa.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaavoitusarkkitehti Kati Vuohijoki, kati.vuohijoki@vaasa.fi, +358405081003
Kaavoitusarkkitehti Emma Widd, emma.widd@vaasa.fi, +358403542819
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasa fylls med sommarblommor – överraskande arter finns med12.6.2026 12:59:42 EEST | Pressmeddelande
I Vasa planteras återigen praktfulla sommarblommor som ska glädja invånare och besökare. Du kan bekanta dig med blomplanteringarna på en blomsterpromenad i Vasa centrum.
Vaasa täyttyy kesäkukista – mukana yllättäviä lajeja12.6.2026 12:59:17 EEST | Tiedote
Vaasaan istutetaan jälleen näyttäviä kesäkukkia ilahduttamaan asukkaita ja matkailijoita. Kukkaistutuksiin on mahdollista tutustua kesäkukkakävelyllä Vaasan keskustassa.
Kommuntekniken syns i Vasabornas vardag11.6.2026 14:30:00 EEST | Pressmeddelande
År 2025 var ett lyckat år för Vasa stads Kommunteknik. Detta återspeglas i invånarnas nöjdhet med Kommunteknikens service, som uppgick till rekordhöga 3,7/5. Många investeringar förbättrade stadsbilden och bidrog till en smidigare trafik.
Kuntatekniikka näkyy vaasalaisten arjessa11.6.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Vuosi 2025 oli Vaasan kaupungin kuntatekniikalle onnistunut. Onnistunutta vuotta kuvaa kuntatekniikan palveluiden asukastyytyväisyys, joka oli ennätyksellisesti 3,7/5. Useat investoinnit paransivat sekä kaupunkikuvaa että liikkumisen sujuvuutta.
Förslag: Silveria säljs och blir bostäder11.6.2026 12:26:35 EEST | Pressmeddelande
Vasa stadsstyrelse kommer 15.6.2026 att besluta om försäljningen av Silverias hotellbyggnad. Enligt förslaget säljs byggnaden till As Oy Vaasan Silveria för 780 000 euro och tomten överlåts genom ett långvarigt arrendeavtal.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme