Kansainvälisen tason roseviini Unkarista
30.5.2024 09:16:31 EEST | Fiksuviini.fi | Tiedote
Unkarin viinituotanto on ottanut isoja harppauksia eteenpäin! Nyt teimme löydön joka on juuri nyt täydellinen näihin kuumiin kesäpäiviin.

Sauska Rosé 2023
Unkari on viinimaana tunnettu lähinnä Tokaj:n alueen makeista jälkiruokaviineistä, mutta Juha Lihtonen on maininnut jo pitkään alueen muiden viinien potentiaalista. Kuivat valkoviinit ja roseviinit ovat erittäin luonteikkaita.
Tuottaja on Sauska, joka tekee viinejä kahdessa eri paikassa. Tokajn- sekä Villany-alueilla. Viinitila on nimetty perheen nimen mukaan. Viinitilan omistaja Krisztian Sauska muutti 1970-luvulla Yhdysvaltoihin, jossa hän menestyi elämässä kovan työn ansiosta. 1990-luvulla perhe teki paluun juurilleen Unkariin. Tyylillisesti Sauskan-viinit kunnioittavat ranskalaista viinitekoperinnettä ja onnistuvat tässä vaikeassa lajissa erinomaisesti. Sauska Rose on selkeästi kunnianosoitus Provencen alueen roseviineille. Viini on kolmen lajikeen sekoitus, joista paikallinen Kekfrankos on pääroolissa. Syrah ja Merlot tuovat viininiin lisää syvyyttä. Erityisesti tässä viinissä ilahduttaa hinta-laatu. On totta, että Alkon hyllyillä on paljon tätä viiniä halvempia tuotteita, mutta tätä tyyliä ja laatua ei normaalisti löydä kuin Etelä-ranskan viineistä 5-15€/plo kalliimmalla hinnalla.
Fiksuviinin viiniasiantuntijoiden arvioita Sauska Rosesta:
Unkarilaisen Villányn alueen roseeviini ja sen läpikuultava lohenpunan pinkkisyys herättää mielenkiinnon. Väri on kaunis ja enteilee ilmeisen lyhyttä kuorikontaktia punaisten rypäleiden kanssa.
Tuoksu on kirpeän raikas ja siitä löytyy eritoten sitrusmaista raikkautta ja punaista herukkaa.
Maussa toistuvat greippi, punaherukka sekä raparperi. Odottamani laajempi kirjo punaisten marjojen mausta jää hennoksi häivähdykseksi ja jälkimaussa on ennemminkin mietoa hedelmäisyyttä ja vihreää yrttisyyttä. Maku on täysin kuiva ja miellyttävän hapokas, juuri sitä mitä tämän tyyliseltä viiniltä odottaakin. Viinin jonka on tarkoitus olla juuri raikas ja kirpakka, nuorena nautittava.
Tämä on tasapainoinen ja täydellinen roseeviini kesäisen lämpimään päivään, tietysti ihanan jäähdytettynä tarjoillen. Sopii aperitiiviksi tai tarjolle kera rapu- tai vuohenjuustosalaatin, jossa myös hapokasta hedelmää.
Tämä viini on hyvä valinta niille, jotka pitävät mm. Etelä-Ranskan roseeviineistä ja haluavat kokeilla jotain uutta.
-Anneli Sarkki
Kirkas ja väriltään vaalea lohenpunainen viini.
Tuoksu on puhdas raikas, nuori ja hiven hento. Nenään nousee vadelman aromi, johon tulee mukaan aavistus mansikkaa että hento kuivatun ruusun terälehden tuoksu.
Maku on kuiva ja alku on kohtalaisen hapokas. Viinin alkoholipitoisuus on keskitasoa. Maun intensiteetti on keskitasoa. Tasapainoisessa maussa tulee esille karpaloa sekä sitruunaa. Jälkimaku on keskipitkä ja miellyttävän tasapainoinen sekä puhdas ja raikkaan karpaloinen.
Kokonaisuutena tämä on miellyttävä, laadukas tasapainoinen viini, jolla on raikas sekä puhdas aromimaailma. Tulee mieleen Provencen rosé viinit. Oiva ruokaviini, mutta käy hyvin seurusteluunkin. Itse tarjoaisin grillattua lohta sekä kesäisen salaatin sesongin vihanneksilla. Varoisin viinietikan kanssa. Tarjoile viini noin 8-asteisena ja kapeapesäisestä lasista. Tämä viini tuo mieleen 18-20€ Provence roseviinit, joten on taatusti hintansa arvoinen.
-Petri Pellinen 90 / 100p.
Fiksuviinin viinikaverin vinkki:
NYT on se hetki kuin roseviini on parasta Suomen kesässä. Tarjoile viileänä mutta ei kylmänä. Parasta ostaa saman tien 3 pulloa jääkaappiin ihan vain varmuuden vuoksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henry JohanssonPerustajaFiksuviini.fi
Puh:0405229613info@fiksuviini.fiwww.fiksuviini.fiLinkit
Fiksuviini.fi-palvelu etsii parhaimmat hinta-laatusuhteen viinit Alkon valikoimasta.Palvelu on suunniteltu suomalaisille kuluttajille, jotka arvostavat parempaa viinilaatua samaan hintaan.
Fiksuviini.fi julkaistiin tammikuussa 2021 – Facebookissa jaettavista viinivinkeistä on nopeasti kasvanut yksi Suomen suurimmista ja vaikuttavimmista viinimedioista yli 30.000 seuraajan muodossa. Autamme kuluttajia, tukemme maahantuojia ja vähennämme viinihävikkiä.
Olemme Alkosta riippumaton toimia, joka kuratoi Alkon valikoimaa, jotta kuluttajien olisi helpompi valita oikeat viinit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fiksuviini.fi
Dr. Zenzen Mosel Riesling on Alkon paras valkoviinihanapakkaus alle 36€ hintaluokassa.20.3.2026 12:01:30 EET | Tiedote
Fiksuviini.fi-palvelu on herättänyt poikkeuksellisen suurta kiinnostusta valitsemalla Alkon valikoiman parhaita viinejä eri kategorioissa. Kilpailujen voittajaviinien julkaisuvideot ovat keränneet toistuvasti useita satojatuhansia näyttökertoja eri sosiaalisen median alustoilla. Tällä kertaa testissä oli Alkon valikoiman alle 36€ arvoiset valkoviinihanapakkaukset.
Fiksuviini-messut teki historiaa: Tapahtuma myytiin loppuun ennätysajassa13.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Jo perinteeksi muodostuneet Fiksuviini-messut järjestetään tänä keväänä kuudetta kertaa. Tapahtuman suosio saavutti uuden virstanpylvään, kun kaikki 400 pääsylippua myytiin loppuun vain vuorokaudessa lipunmyynnin alkamisesta.
Fiksuviini valitsi Alkon parhaat alle 15 euron punaviinit Italiasta.20.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Fiksuviini.fi-palvelu on herättänyt poikkeuksellisen suurta kiinnostusta valitsemalla Alkon valikoiman parhaita viinejä eri kategorioissa. Kilpailujen voittajaviinien julkaisuvideot ovat keränneet toistuvasti useita satojatuhansia näyttökertoja eri sosiaalisen median alustoilla. Tämänkertaisen testin aiheen päättivät palvelun seuraajat.
Fiksuviini avasi viinibaarin Helsingin keskustaan - Ensimmäisellä viikolla täyttyi innokkaista viininystävistä9.9.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Viinipalvelu Fiksuviini, joka tunnetaan muun muassa laadukkaiden ja kohtuuhintaisten viinien puolestapuhujana sosiaalisessa mediassa, on avannut oman viinibaarinsa Helsingin sydämeen.
Fiksuviini.fi testasi kaikki Alkon alle 30 € punaiset hanaviinit: Tämä on paras.5.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Viinien arvostelupalvelu Fiksuviini.fi testasi kaikki Alkon alle 30 euron punaiset hanaviinit. Parhaaksi kategoriassa valittiin Vina Maipo Carmenere 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme