Vääränlainen tienvarsimainonta voi vaarantaa liikenneturvallisuuden
Tänä kesänä tienvarsimainonnan valvonnasta vastaavat ELY-keskukset tulevat puuttumaan erityisesti tiealueella olevaan luvattomaan mainontaan, jolla pyritään takaamaan, että tienvarret pysyvät turvallisena ja siistinä.

Tienvarsimainonnan sijoittamista maanteiden varsille ohjaa määräys, joka tähtää ennen kaikkea liikenneturvallisuuden varmistamiseen kaikille tienkäyttäjille. Tavoitteena on kertoa selkeästi, miten ja minne mainoksen saa sijoittaa ja näin helpottaa myös mainoksen tai opasteen asettajan työtä.
Valvonta ja luvat takaavat tasapuolisen kohtelun
Maanteiden varret ovat toisinaan täynnä mainoksia, jotka vievät autoilijoiden huomion jopa risteysalueella. Mainosten joukosta voi olla suorastaan vaikea erottaa liikennemerkkejä ja pahimmillaan ne estävät näkemistä ja vaarantavat näin liikenneturvallisuuden.
Yksittäisestä mainoksesta ei välttämättä suoraan ole haittaa liikenneturvallisuudelle, mutta mainosten asettamista maastoon ohjaa laki, jota viranomaistahojen on valvottava. Toiminnan on oltava yhdenmukaista ja tähän tähdätään puuttumalla väärin sijoitettuihin mainoksiin.
Tienvarsien mainosten valvonta kuuluu alueellisille ELY-keskuksille. Kylttien sijoittelua ohjaavat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin monikohtaiset säännöt. Niiden mukaan mainokset eivät saa olla näköesteinä, eikä palveluopastemerkkeihin saa lisätä omia lisäkylttejä esimerkiksi aukioloajoista. Tarvittaessa ELY-keskus voi poistaa sääntöjen vastaisesti kiinnitetyt tai liikenneturvallisuutta vaarantavat mainokset. Jos mainoksesi tai opasteesi on poistettu tien varresta, voit ottaa yhteyttä Liikenteen asiakaspalveluun asian selvittämiseksi.
Turvallista mainostamista
Mainokset eivät saa häiritä muun liikenteen ja liikenneympäristön havainnointia kiinnittämällä kuljettajan huomiota mainokseen, eli toisin sanoen mainoksia ei saa olla tiealueella eikä niitä saa kiinnittää liikennemerkkeihin tai risteysalueelle.
Ohjeet parantavat myös muiden kuin autoilijoiden turvallisuutta. Mainoksia ei saa sijoittaa jalkakäytävän ja pyörätien alku- tai ylityskohdan läheisyyteen. Myös mainoksen materiaalien ja kiinnitysten tulee olla sellaiset, että kovakaan tuuli ei vaurioita tai irrota niitä aiheuttaen ympäristön roskaantumista tai haittaa liikenneturvallisuudelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri Pietilä
lupapäällikkö
Pirkanmaan ELY-keskus
petteri.pietila@ely-keskus.fi
Liikenteen asiakaspalvelu
• Palauteväylä (etsi tietoa, jätä palaute tai kehitysehdotus, kysy neuvoa)
• Neuvonta 0295 020 600 ma-pe klo 9–15 (pvm/mpm)
• Chat-palvelussa asiakasneuvoja paikalla ma-pe klo 9–15 (muuna aikana virtuaalineuvoja)
• Sähköposti: liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Vesiensuojelun tehostamisohjelma edisti valuma-aluelähtöistä ja maa- ja metsätalouden luonnonmukaista vesienhallintaa3.12.2025 13:02:13 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset ovat tukeneet valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan toteutusta, kehittämistä ja valtavirtaistamista eri puolella Suomea. Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta myönnettiin vuosina 2019–2023 avustuksia yhteensä 49 maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeelle. Hankkeiden toteutuneet kokonaiskustannukset olivat noin 9,6 miljoonaa euroa, joista valtionavustusten osuus oli 6,5 miljoonaa euroa. Avustuksen osuus oli keskimäärin 67 %, muu rahoitus koostui omarahoituksesta. Teemaa toteutettiin myös tutkimusosiolla ja erillisrahoitettujen pilottien kautta. Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat julkaisseet loppuraportin, jossa arvioidaan kokonaisuuden vaikuttavuutta ja oppeja, ja kuvataan onnistumiset ja kehittämistarpeet.
Alueellinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä suppeampi kuin vuosiin28.11.2025 13:45:39 EET | Tiedote
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset ovat päivittäneet alueellisen linjauksen ulkomaisen työvoiman käytöstä. Uusi päivitetty linjaus astuu voimaan joulukuun alussa. Ammattinimikkeiden määrä on edelleen vähentynyt kymmeneen ja on nyt alimmalla tasolla sitten vuoden 2018. Nimikkeitä on poistettu linjauksesta kolmena peräkkäisenä päivityskertana heikon yleisen työmarkkinatilanteen vuoksi. Linjaus päivitetään puolen vuoden välein.
Olje- och naturgasuppvärmning ersätts i snabb takt – tusen ansökningar om understöd på kort tid28.11.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralens populära understöd för att avstå från uppvärmning med fossila bränslen utlystes igen i oktober. Under mindre än två månaders tid har redan nästan tusen hushåll ansökt om stöd. Det återstående anslaget räcker för högst 2 000 sökande. Renoveringarna kan genomföras fram till den 31 augusti 2026.
Öljy- ja maakaasulämmityksen vaihtajat aktiivisena – tuhat avustushakemusta lyhyessä ajassa28.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
ELY-keskuksen suosittu avustushaku fossiilisesta lämmityksestä luopumiseen jatkui jälleen lokakuussa. Tukea on hakenut alle kahden kuukauden aikana jo lähes tuhat kotitaloutta. Jäljellä oleva määräraha riittää enää enintään 2 000 hakijalle. Remontteja voi toteuttaa 31.8.2026 saakka.
Valtakunnallisesti merkittävän Noormarkun ruukin alueella määrättiin suojeltavaksi useita rakennuksia rakennusperintölain nojalla (Varsinais-Suomi, Satakunta)27.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tehnyt 21.11.2025 päätöksen Porin kaupungissa sijaitsevan Noormarkun ruukin Havulinnan, Isotalon ja Pääkonttorin, niiden puutarhojen sekä Makkarakosken sahan ja Kankipajan suojelusta rakennusperinnöstä annetun lain (rakennusperintölaki, 498/2010) nojalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme