Runeberginkadun ja Mannerheimintien risteyksen työt alkavat 3. kesäkuuta – varaudu ruuhkiin
30.5.2024 14:20:14 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Kesäkuun alussa Mannerheimintien peruskorjauksen työt etenevät Mannerheimintien, Runeberginkadun ja Helsinginkadun risteykseen eli Oopperan risteykseen. Raitiolinjat siirtyvät poikkeusreiteille 3. kesäkuuta.

Risteyksessä uusitaan kaikki kadun alainen kunnallistekniikka, eli vesihuollon putkistot ja kaivot, sähköjohdot ja telekaapelit. Työt risteyksessä valmistuvat syyskuun alussa.
– Risteyksessä on paljon uusittavaa, ja töitä tehdään kiivaaseen tahtiin raitioliikenteen katkon aikana, tarvittaessa myös yöaikaan. Asukkaiden kannattaa varautua ruuhkiin, sillä työmaa kaventaa reittejä ja kaistojen määrä risteyksessä vähenee”, kertoo projektinjohtaja Antti-Juhani Lehtinen Helsingin kaupungilta.
Työt vaikuttavat liikkumiseen
Risteyksen työt alkavat maanantaina 3. kesäkuuta raitiotien ajolankojen purkamisella ja liikennejärjestelyjen rakentamisella. Uudet järjestelyt ovat käytössä 4.6. alkaen.
Jalankulku risteyksen ympäristössä säilyy, mutta risteyksen suojatiet poistuvat käytöstä. Korvaavat suojatiet sijaitsevat noin 50–100 metrin päässä risteyksestä.
Moottoriajoneuvoilla pääsee ajamaan samoihin suuntiin kuin ennenkin, mutta reitit kapenevat yksikaistaisiksi ja ajolinjat voivat muuttua päivittäin.
Risteyksen ympäristön pyöräväylät ovat käytössä, mutta ylityskohdat siirtyvät. Pyörille suositellaan kiertoreittiä Töölönlahden rannassa.
Kulku kiinteistöihin ja ajo sisäpihoille säilyy koko ajan.
Raitiolinjat kiertävät Ruusulankadun kautta
Linjat 2, 4 ja 10 kiertävät Töölön hallin pihan ja Ruusulankadun kautta. Linja 1 siirtyy kesäksi kulkemaan Kallion kautta. Linjaa 8 korvaa bussilinja 8X.
Lue lisää joukkoliikenteen reiteistä HSL:n verkkosivuilta.
Liikenne voi ruuhkautua – suosi vaihtoehtoisia reittejä
Oopperan työmaan läpi voi ajaa moottoriajoneuvolla koko remontin ajan. Työt saattavat kuitenkin edellyttää liikennejärjestelymuutoksia päivittäin ja supistettujen kaistojen takia liikenne ruuhkautuu helposti.
Korvaavia reittejä kannattaa käyttää, jos se suinkin on mahdollista. Kartta vaihtoehtoisista reiteistä alla.
Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe valmistuu syyskuussa
Peruskorjauksen ensimmäinen vaihe valmistuu syyskuuksi Postikadun ja Runeberginkadun välillä. Ensimmäisen vaiheen työt ovat edenneet aikataulussaan.
Syyskuussa alkaa peruskorjauksen toinen vaihe Runeberginkadun ja Reijolankadun välillä. Mannerheimintien peruskorjaus valmistuu vuoden 2025 loppuun mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peruskorjaus yleisesti:
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Työnaikaisen toteutuksen asiat:
Pääurakoitsija VM Suomalainen Oy
Ville Piironen
p. 050 572 2143
info@manskunkatutyot.fi
Liikennejärjestelyihin liittyvät asiat:
Mikael Saarinen
Projektipäällikkö
Ramudden Oy
p. 044 755 2020
mikael.saarinen@ramudden.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Hulevesikaivon rakentaminen vaikuttaa liikenteeseen Eurantien ja Hämeentien risteysalueella9.10.2026 13:52:59 EEST | Tiedote
Hämeentielle rakennettava uusi hulevesikaivo parantaa Eurantien kuivatusta. Työt käynnistyvät 12.10. alkavalla viikolla ja kestävät noin kaksi viikkoa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.10.20268.10.2026 17:03:09 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.10.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.10.2026
Sommargatorna i Berghäll får en fortsättning – planeringen går vidare mot permanenta förbättringar8.10.2026 12:59:35 EEST | Pressmeddelande
Sommargatorna i Berghäll fortsätter åtminstone sommaren 2027. En del av de mest lyckade lösningarna på sommargatorna görs permanenta. De permanenta lösningarna kommer dock inte att vara klara till nästa sommar.
Kallion kesäkadut saavat jatkoa – suunnittelu etenee kohti pysyviä parannuksia8.10.2026 12:59:35 EEST | Tiedote
Kallion kesäkatuja jatketaan ainakin kesällä 2027. Osa kesäkatujen onnistuneimmista ratkaisuista muutetaan pysyviksi. Pysyvät ratkaisut eivät kuitenkaan ehdi valmistua vielä ensi kesäksi.
Malmin Tilketori ja Puimuripuisto suunnitellaan vehreiksi oleskelupaikoiksi7.10.2026 14:21:04 EEST | Tiedote
Ylä-Malmilla sijaitseville Tilketorille ja Puimuripuistolle suunnitellaan peruskorjausta. Asukkaat voivat esittää ideoita ja toiveita Kerro kantasi -kyselyssä 20. lokakuuta asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


