Rakennusala mullistuu Lean-ajattelulla
Lean-rakentamisen ydin on ihmisten kunnioitus. Se yhdistää muut lean-periaatteet, eikä ilman kunnioitusta muillakaan periaatteilla tee mitään. Lean-ajattelu uudistaa Suomen rakennusalaa ja tuo jämähtäneeksi haukutulle alalle uusia innovaatioita liittyen esimerkiksi digitaaliseen rakentamiseen ja esivalmistukseen.

”Lean-rakentaminen haastaa koko rakennusalan systeemiseen muutokseen − tilaajasta tavarantoimittajaan. Tämä muutos on lähtenyt liikkeelle, mistä hyvänä esimerkkinä eräkoon pienentämisen vaikutukset. Niitä ovat eri työvaiheiden vaatimien edellytysten ymmärtäminen, turvaaminen ja tätä kautta töiden sujuvuus”, LCI Finland ry:n toiminnanjohtaja Hannu Ratamäki iloitsee.
LCI Finlandin ja RILin järjestämillä Lean-rakentamisen päivillä pureudutaan teemaan kansainvälisten ja kotimaisten puhujatähtien kautta. Leanin merkityksen kasvu näkyy vuosi vuodelta vahvemmin myös tapahtuman osallistujamäärän kasvuna. Tänä vuonna tilaisuuteen osallistuu jo yli 400 alan asiantuntijaa.
Sinua voisivat kiinnostaa esimerkiksi seuraavat puheenvuorot:
4.6. klo 13.00-14.15, Giovanna Brasfield, Brasfield & Associates, LLC
“CULTIVATING INCLUSION: RESPECTING PEOPLE AND DIFFERENCES”
Lean-rakentamisen päivien yksi päätähdistä on yhdysvaltalainen, Giovanna Brasfield, joka on Brasfield & Associates, LLC:n toimitusjohtaja ja pääkonsultti. Hän on palkittu DEIA (Diversity, Equity, Inclusion, and Belonging) -ajattelun puolestapuhuja, jolla on yli 19 vuoden kokemus rakennusalalta. Hänellä on kaksi tohtorintutkintoa, joista toinen liittyy organisaatiotutkimukseen.
Giovanna on saanut myös mm. vuonna 2023 Comerica Bank Women Business Award -palkinnon.
4.6. klo 9.30-10.15, Henry Nutt III, Preconstruction Executive, Southland Industries, USA
"PEOPLE BUILDING"
Yhdysvaltalainen Henry Nutt III vastaa mm. liiketoiminnan kehittämisestä Southland Industries-nimisessä yrityksessä. Hän toimii tällä hetkellä myös Lean Construction Instituten (LCI) hallituksen puheenjohtajana ja Associated General Contractors of America (AGCA) -yhdistyksen hallituksen jäsenenä. AGCA:ssa hän on myös monimuotoisuus-teemaan liittyvän ohjausryhmän puheenjohtaja. Henry on myös julkaisut kirjan: Seven Principles: Creating Your Success in the Construction Industry.
4.6. klo 8.45-9.30, Jukka Heinonen, Toimitusjohtaja, Toyota Material Handling Finland Oy
"THINKING PEOPLE SYSTEM TOYOTA-KULTTUURIN PERUSTANA"
Jukka Heinosella on monivuosikymmeninen kokemus logistiikka-alalta ja Toyota Way -arvojen mukaisesta ihmisten johtamisesta. Toyota Material Handling Finland Oy:n toimintaa ohjaa Zero Muda-visio, jolla tähdätään hukan vähentämiseen niin asiakkaiden prosesseissa kuin omassa toiminnassa.
Ennen nykyistä tehtäväänsä hän toimi Toyotalla myynnin ja jälkimarkkinoinnin johtotehtävissä. Jukka on käynyt läpi useita Toyota-koulutusohjelmia, joissa hän on perehtynyt syvällisesti lean-ajatteluun ja sen soveltamiseen henkilöstön kehittämisessä. Jukka kertoo käytännön esimerkkejä ja oivalluksia siitä, kuinka yhdessä on mahdollista rakentaa vahvempaa, taitavampaa ja motivoituneempaa henkilöstöä.
5.6. klo 8.40-9.20, Dome Karukoski, elokuvaohjaaja
"YHTEINEN ONNISTUMINEN ELOKUVASUUDELMAN TAKANA"
Dome Karukoski on kahdesti Jussi-palkittu elokuvaohjaaja, vaikuttava tarinankertoja ja liikemies. Hänen elokuvamaailman kokemuksistaan voi ammentaa oppeja yritysten ja tiimien johtamiseen. Dome vertaa elokuvaohjaajan työtä mihin tahansa valmentajan työhön, jonka on saatava joukkue ja tiimi ymmärtämään, mitä hän heiltä haluaa. Ihmiset ja heidän tekemisensä ovat keskiössä, siten voi syntyä tulosta ja menestystä.
+ vinkkinä pari sessiota:
4.6. IHMISTEN KUNNIOITTAMINEN, Elokuvateatteri Biorex sali 1, klo 13.00 - 14.15
Session moderaattori, psykologi Jari Salo johdattaa kuulijat yhteistyöosaamisen merkitykseen rakennushankkeen onnistumisen avaintekijänä. Jarin ja Giovanna Brasfieldin puheenvuorojen jälkeen psykologi, konsultti Tiia Arjanne tarkastelee, miten yksilöllisiä eroavaisuuksia voidaan mitata ja hyödyntää arjessa.
4.6. LEAN ORGANISAATION STRATEGIASSA JA STRATEGIAN TOTEUTTAMISESSA, Fredriksberg, klo 13.00 - 14.15
Jarmo Laamanen Toyota Material Handling Finlandista kertoo, kuinka yrityksessä hyödynnetään lean-ajatteluun perustuvaa Hoshin Kanri -työkalua. NRC Group Finlandin lean-johtaja Jussi Takamaa puolestaan puolestaan kertoo, millä toimenpiteillä NRC juurruttaa leania yrityksen kulttuuriin yritystasoisen Lean-ohjelman kautta. Ja lisäksi Kouvolan Asunnot Oy:n toimitusjohtajana toimiva Jari Niemi avaa, kuinka pienemmänkin organisaation on mahdollista kehittää toimintaa lean-filosofialla ilman lean-strategiaa.
Tule kuuntelemaan pääpuheenvuoroja tai varaa aika haastatteluun!
…ja katso päivän muu ohjelma täältä!
Toivottavasti nähdään paikan päällä Pasilassa, Sokos- hotelli Triplassa 4.-5.6.2024!
Ohjelmassa noin 50 puheenvuoroa ja keskustelua, jotka keskittyvät laajasti lean-rakentamisen teemoihin. Tapahtumaan on osallistumassa yli 400 kiinteistö- ja rakentamisalan huippuasiantuntijaa.
Miksi Lean-rakentaminen?
- Lean-johtaminen ohjaa kulttuurin muutokseen
- Leanilla toimintatavoilla vähemmän hukkaa
- Lean lyhentää hankkeiden läpimenoaikoja
- Työstä tulee sujuvampaa ilman kiireen tuntua
Mitä? Lean rakentamisen päivät 2024 – Ihmisiä rakentamassa
Milloin? 4.-5.6.2024
Missä? Original Sokos Hotel Tripla, Fredikanterassi 1 B, 00520 Helsinki
Järjestäjät? LCI Finland ja RIL ry
Lisäinfoa: www.lcicongress.fi sekä suoraan:
Hannu Ratamäki
LCI Finland, Toiminnanjohtaja
hannu.ratamaki@vison.fi
p. 040 081 8215
Lauri Merikallio
Lean-rakentamisen päivien ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja
Vison, Partner
lauri.merikallio@vison.fi
p. 040 045 0217
Ville Raasakka
RIL, Johtaja, Tapahtumat ja koulutus
ville.raasakka@ril.fi
p. 050 366 8687
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta RIL ry
RIL ry:n Kesätyökysely 2025: Suosituimpia työantajia ovat suuret suunnittelu- ja konsulttitoimistot12.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
RILin kesätyökyselyyn 2025 vastanneet rakennetun ympäristön alan teekkarit ovat edellisvuotta tyytyväisempiä niin työtehtäviinsä kuin työnantajiinsa. Myös palkkatyytyväisyys kasvoi. Kaikkiaan kesätöiden keskipalkat nousivat vuodessa 2 550 eurosta 2 620 euroon kuukaudessa. Houkuttelevimmiksi työnantajiksi nimettiin AFRY, Sweco, Ramboll, A-Insinöörit ja Sitowise.
RILin kysely paljastaa: Syrjintää kokenut 54%, häirintää 50%11.12.2025 09:24:28 EET | Tiedote
Rakennetun ympäristön alan korkeakoulutettuja edustava henkilöjärjestö RIL ry toteutti syksyllä 2025 jäsenilleen toista kertaa Kohti vastuullisempaa työkulttuuria -kyselyn. Ensimmäisen kerran kysely tehtiin vuonna 2023. Vastaajat jakautuvat epätasa-arvoisen kohtelun, syrjinnän ja häirinnän osalta kahtia. Kaiken kaikkiaan tilanne on huonontunut kahden vuoden takaisesta.
Maiju Asiala valittu Vuoden nuoreksi RILiläiseksi 202527.11.2025 16:00:00 EET | Tiedote
RIL ry on valinnut Vuoden nuoreksi RILiläiseksi 2025 Maiju Asialan, Geosyntec Consultantsin geoteknisen asiantuntijan. Tunnustus jaettiin kuudetta kertaa ja sen tavoitteena on tuoda esiin nuoria osaajia, jotka toimivat alan positiivisina keulakuvina ja edistävät diplomi-insinöörien ammattitaidon arvostusta.
Tornionjoen ratasilta on Vuoden Silta 20256.11.2025 15:55:00 EET | Tiedote
Tornionjoen ratasilta on valittu Vuoden silta 2025-tunnustuksen saajaksi. Suomen ja Ruotsin rajalla Tornionjoen yli kulkeva rautatiesilta on merkittävä osa Väyläviraston Laurila–Tornio–Haaparanta-rataosuuden kehittämishanketta. Sillan korjaus- ja muutoshanke on poikkeuksellisen vaativa ja teknisesti korkeatasoinen, ja se on toteutettu kansainvälisenä yhteistyönä.
RILin kysely: Vajaa puolet hyödyntää tekoälyä työssään26.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
RILin tekoälyn käyttöön liittyvän kyselyn mukaan 45 % vastanneista jäsenistä hyödyntää tekoälyä työssään. Suurin käyttökohde on sisällöntuotto. Kattavaa koulutusta AI:n käyttöön haluaisi iso osa, eikä kaikilta työpaikoilta löydy tarpeellisia ohjeita sen käyttöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
