Liity työttömyyskassaan heti ensimmäisenä kesätyöpäivänä
31.5.2024 08:50:00 EEST | YTK | Tiedote
Kesätyöt kerryttävät työssäoloehtoa, jonka täyttyminen on ansioturvan piiriin pääsemisen edellytys. Vastavalmistuneen ja kesäksi töihin siirtyvän kannattaa hoitaa kassajäsenyys kuntoon heti kun mahdollista, sillä tuore lakimuutos hidastaa työssäoloehdon karttumista.

Ansiosidonnaista päivärahaa voi saada jokainen 18 vuotta täyttänyt, joka kuuluu työttömyyskassaan ja täyttää päivärahan saamisen ehdot, kuten työssäoloehdon. Keskimäärin ansiopäiväraha on noin kaksi kertaa suurempi kuin Kelan maksama peruspäiväraha tai työmarkkinatuki.
Työttömyyskassaan ei voi liittyä siinä vaiheessa, kun on jäänyt työttömäksi. Siksi on tärkeää ennakoida ja liittyä silloin, kun olet palkkatöissä. Kassajäsenyyttä kannattaakin miettiä heti ensimmäisten kesä- tai osa-aikatöiden alkaessa.
“Työttömyyskassan jäsenyys on kannattava valinta sekä vastavalmistuneelle että kesätöihin siirtyvälle nuorelle tai opiskelijalle. Liittymällä työttömyyskassaan nuori tekee järkivalinnan ja saa paremman turvan mahdollisen työttömyysjakson varalle”, kertoo YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen.
Ajoissa liittyminen entistä tärkeämpää
Syksyllä voimaan astuva lakimuutos hidastaa ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeuttavan työssäoloehdon karttumista. Työttömyyskassaan liittyminen heti ensimmäisen työpäivän aikana onkin entistä suositeltavampaa.
“Työssäoloehto pidentyy syksyllä 2024 vuoden mittaiseksi, joten on tärkeää kerätä työviikot ajoissa”, Auli Hänninen sanoo.
Kesä- tai osa-aikatyöt kerryttävät työssäoloehtoa samoilla edellytyksillä kuin muussakin palkkatyössä. Lyhytkään työsuhde ei siis ole syy jättää liittymättä kassaan.
Muistilista kesätöihin siirtyvälle nuorelle tai opiskelijalle:
- Kesä- ja osa-aikatyöt kerryttävät työssäoloehtoa samalla tavalla kuin muutkin palkkatyöt.
- Työttömyyskassaan kannattaa liittyä heti työskentelyn alkaessa, sillä kassaan ei voi liittyä enää työttömyyden alettua.
- Opintojen aikana kerrytetty työssäoloehto voidaan hyödyntää valmistumisen jälkeen, jos työtä ei löydy heti.
- Työssäoloehdosta ja työttömyysturvasta löydät lisätietoja osoitteesta www.ytkkassa.fi
- Lue myös vinkkimme kesätyöt aloittavalle nuorelle: STT Info
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri HannusViestintäpäällikkö
Puh:044 459 6001lauri.hannus@ytkkassa.fiElina Andersson-FinneViestintäpäällikkö
Puh:050 348 1795elina.andersson-finne@ytkkassa.fiTietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Suomalaisten arki kiristynyt – ruokaostoksista ja isoista hankinnoista tingitään7.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Noin puolet työikäisistä kokee kotitaloutensa taloudellisen tilanteensa heikentyneen viimeisen vuoden aikana. Lähes yhtä moni on siirtänyt suurempia hankintoja, ja reilu kolmannes on vähentänyt ruokakuluja. Eniten ovat tinkineet 25–34-vuotiaat.
Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi17.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
YTK antoi enimmäismaksuajan päättymisen vuoksi viime vuonna jo yli 10 000 päätöstä. Luku on huomattavasti aiempaa suurempi, ja sama kehitys on jatkunut myös kuluvana vuonna. Toisaalta lomautetut työllistyvät samaan tahtiin kuin ennenkin.
YTK panostanut soviteltujen hakemusten sujuvaan käsittelyyn10.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassa käsitteli vuonna 2025 yli kolmanneksen kaikista ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan etuuspäätöksistä. YTK on jo pitkään panostanut erityisesti soviteltujen etuuksien käsittelyyn, joissa pitkät käsittelyajat voivat muodostaa hakijalle merkittävän taloudellisen riskin.
Lomautukset kasvaneet alkuvuonna27.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassan alkuvuoden hakemusmäärät kertovat työmarkkinoiden kaksijakoisesta tilanteesta. Uudet työttömyysjaksot ovat pysyneet viime vuoden tasolla, mutta alkavien lomautusten määrä on kasvanut.
YTK pääyhteistyökumppanina Kesätyö.fi-palvelussa – "haluamme avata nuorille sujuvan polun työelämään"20.1.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Kesätyö.fi-palvelu on avattu alkuvuoden kesätyöhakuja varten. Palvelussa on jo noin 10 000 kesätyöpaikkaa nuorten haettavissa. YTK on mukana palvelun pääyhteistyökumppanina. Yhteistyö tukee nuorten kiinnittymistä työelämään ja kassatietoisuuden lisäämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme